Kouvolalaisbändi kyntää syvällä murheen pellossa. Lasten Hautausmaa tuntuu jatkavan Peltoniemen Hintriikan surumarssista Mana Manaan ulottuvaa perinnettä, jonka mukaan elämä on tappioputki ja laulut mollivoittoisia. Ajattomuutta bändin musiikkiin tuo myös toisen perustajajäsenen, laulaja Kristiina Vaaran ääni. Se ei pyri rock-ilmaisuun vaan maalaa kuulaasti ja toteavasti pimeitä kuvia kuulijan ulottuville.
Lasten Hautausmaa perustettiin Vaaran ja Tuomo Mannosen toimesta vuonna 2013. Kaksikko oli tehnyt yhteistyötä jo aiempien bändiensä kanssa. Vaaran Vaarallista-bändi oli levyttänyt lainakipaleen kitaristi-laulaja Tuomo Mannosen bändiltä Kivesveto Go Go.
Sittemmin duosta on kasvanut viisihenkinen orkesteri.
Ei pelkkää pimeyttä
Kokoonpano on julkaissut yhden ep:n, josta otettiin keväällä jo kolmas painos. Kesäkuussa Lasten Hautausmaa pistää ulos esikois-lp:n, joka kantaa bändin omaa nimeä. Sen sanoitusten keskeisin teema on kuolema.
Vaikka esikoislevyn musiikki onkin sanojensa puolesta melkoisen lohdutonta, löytyy siitä ajoittain valon pilkahduksia. Levyn avaava Tuulipuut puhuu kuolemasta, mutta jolkottaa eteenpäin yllättävän heleissä indierock-tunnelmissa. Laulusta Tie vie pimeään jäävät sanoitusten sijaan mieleen soolokitaran päällekäyvät kiemurat. Blacksabbathiaanisessa Susien lauma -kipaleessa puolestaan soi reipas uhma: ”Vaik meidän peräs juoksis susien lauma, ne ei sais meitä ikinä kii.”
Siinä missä ep oli riisuttu ja rujonkaunis, lp on tuotannoltaan ilmava ja tyylikäs. Parhaiten eron kuulee molemmilla julkaisuilla esiintyvästä murhaballadista Iho, hiukset ja luut. Uudella levyllä se on entistä pehmeämpi, hitaampi ja unenomaisempi.
Levyn päättää lainalaulu, amerikkalainen perinnekappale In the Pines, joka on suomennoksen myötä saanut nimen Tyttöin. Se istuu niin aiheeltaan kuin sovitukseltaan levylle saumattomasti.
Jotain menetetään, mutta jotain saadaan tilalle. Uuden levyn myötä kaunis vie tilaa rujolta.
- Kaisu Tervonen– 13.05.2015
Muualla verkossa:
Lasten Hautausmaa Facebookissa
