Jarmo Mäkilän maalausten allegorinen kuvasto pureutuu yksilön sisäiseen maailmaan.
Jarmo Mäkilä (s. 1952) on tehnyt pitkän uran ja jättänyt jälkensä suomalaisen maalaustaiteen historiaan. Postmoderni maalaus 1980–90-luvuilla ja sarjakuvan tuominen osaksi kuvataiteellista tuotantoaan teki hänestä aikanaan edistyksellisen, uudistumiskykyisen taiteilijan. Viime vuosikymmenen loppupuolella maalaustaiteen uuden tulemisen aallonharjalla Mäkilä nousi uudelleen parrasvaloihin ja siirtyi niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen taidekentille.
Taiteilijan alter ego
Mäkilän nyt nähtävässä näyttelyssä ovat pääosassa edelleen pikkupoikien joukkio, joka ilmestyi vajaa kymmenisen vuotta sitten hänen teoksiinsa. Tämä joukko johdattelee katsojan hieman surrealististen ja unenomaisten maalausten maailmaan, jossa tämä moneksi jakautunut taiteilijan alter ego seikkailee.
Mäkilän tuotantoa voi tarkastella vahvasti psykologisena allegoriana ihmisyksilön sisäisestä maailmasta ja tilinteosta oman menneisyyden ja lapsuuden kanssa. Aiemmin taiteilijan isä on esiintynyt yhtenä hahmona hänen tuotannossaan, nyt näyttelyssä on hieno kasvomuotokuva äidistä. Teoksen ”yksinkertaisuus”, äidin hahmo mustaa taustaa vasten, erottuu vahvasti muiden maalausten yltäkylläisenä pursuavasta kuvastosta ja symboliikasta.
Mäkilän maalaustyyli on mielestäni muuttunut nyt jonkin verran aiempaa pehmeämmäksi, ehkäpä jollain tavoin impressionistiseen suuntaan. Samaan aikaan aiempi jännitteisyys realistisemman ilmaisun ja symbolistisen sisällön kanssa on hieman liudentunut. Teokset ovat näin ollen kenties harmonisempia kuin aiemmin.
Mäkilä on esittänyt maalaustensa rinnalla usein myös erilaisia pienoismalleja, installaatioita tai rakennelmia. Pikkumiesveistokset ilmestyivät jokunen vuosi sitten maalausten rinnalle. Nyt esillä on jämerässä metalli- ja lasivitriinissä oleva pronssiveistos sekä laakealla jalustalla makaavat kaksi savista muottia, joita on todennäköisesti käytetty juuri pikkumiesveistoksissa. Nämä elementit ovat aina oivallisesti pelanneet yhteen Mäkilän maalausten kanssa, laajentaen kulloistenkin kokonaisuuksien tilallista ja tunnelmallista virittyneisyyttä.
- Mikko Oranen– 13.05.2015
Lue lisää Skenetistä:
Jarmo Mäkilä: Maskuliinista va
sasta puhumista, arvio 6.8.2013
Muualla verkossa:
