Kultakurkut laulavat taas stemmoissa hittielokuvan hilpeässä mutta varman päälle pelaavassa jatko-osassa.
Vuonna 2012 valmistunut Pitch Perfect oli yllätyshitti, joka iski samaan kultasuoneen kuin suosittu tv-sarja Glee. Jason Mooren ohjaama teinileffa myös ansaitsi suosionsa, sillä se onnistui siinä mihin pyrki: olemaan hilpeän mutkaton tarina nuorten naisten a cappella -ryhmästä – ja sitä kautta oman itsen löytämisestä, rakkaudesta ja laulamisen ilosta.
Mitä komedian teemoihin tulee, ihan peruskamasta oli siis kyse. Ei näin ollen ihme, että jatko-osa seurailee pääosin edeltäjän aukaisemalla ladulla. Pitch Perfect 2 (2015) marssittaa Becan (Anna Kendrick), Amyn (Rebel Wilson) ja koko The Barden Bellas -poppoon takaisin valkokankaan valokeilaan.
Tällä kertaa ”bellat” tähtäävät kansainväliselle areenalle, kun ryhmä osallistuu lauluyhtyeiden mm-kisoihin Hollannissa. Kovan vastuksen tarjoaa saksalainen nahkaryhmä Das Sound Machine, mutta on tytöillä ongelmia ihan omastakin takaa. Ensimmäinen ja vakavin niistä paljastuu (kirjaimellisesti) leffan hervottomassa avauksessa, jonka veroista saa hakea.
A cappella -tyylistä tykkääminen (tai tykkäämättä jättäminen) on makuasia. Itse arvostan sitä yhtenä ihmisäänen käytön kauneimmista muodoista. Paljaiden äänien yhtyminen värikkäiksi kerroksiksi muodostaa rikkaan kokonaisuuden, jota ei tarvitse keinotekoisesti peukaloida. Siksi on ikävä huomata, miten selkeästi ”auto-tuunattuja” Pitch Perfect 2:n stemmat ovat.
Viimemainittu ei sentään pilaa elokuvaa, joka yrittää urheasti tavoittaa ykkösleffan tarttuvan energian. Pitch Perfect 2 kompastuu kuitenkin samaan sudenkuoppaan, johon useimmat jatko-osat putoavat. Yrittäessään toisintaa aiemman menestyksen se tyytyy uuden löytämisen sijaan kierrättämään vanhaa.
Tuottajasta ohjaajaksi ryhtyneen Elizabeth Banksin aikaansaannos huokuu toki samaa ”good, clean fun” -mentaliteettia kuin edeltäjänsä, mutta yllätyksellisyydestä uutuuden kohdalla ei enää voi puhua. Lopputulos on ihastuttavan hoopo mutta kokonaisuutena irrallisen sketsimäinen.
Käsikirjoitus, josta vastaa jälleen Kay Cannon, on ryyditetty uusilla henkilöhahmoilla ja sivupoluilla. Parhaimmillaan sen vitsit toimivat, huonoimmillaan ne surkastuvat ohuiksi stereotypioiksi.
Jos pidit ykkösestä, pidät epäilemättä kakkosestakin, sen verran tasalaatuista Banksin ja näyttelijäkaartin jälki on. Anna Kendrickin levy-yhtiöön harjoittelijaksi päässyt Beca on elokuvan kantava voima siinä missä Rebel Wilsonin räväkkä Amy, joka palkitaan omalla sivujuonella.
Laulun voima on ihmeellinen, ja askel kepeä elokuvan jälkeen. Se on jo paljon se.
- Outi Heiskanen – 13.05.2015
Muualla verkossa:
Elokuvan traileri YouTubessaElokuva IMBd:ssä
