Tyttö tulossa

Lontoolaisen perheen keittiö on valkoinen, keskiluokkainen, ja siisti. Se on tosin täynnä pahvilaatikoita. Koko asunto on täynnä pahvilaatikoita. Jenni Juurisen lavastaman esityksen näyttämökuva on yksinkertaisuudessaan kaunis. Se kuvaa myös erinomaisesti sitä, mistä tässä esityksessä on kyse. Se kertoo perhe-elämästä, jossa hallitun pinnan alla kytee kaaos. Kaikkea on vain liikaa.

KokoTeatterissa tuli helmikuun alussa ensi-iltaan irlantilaisen Nancy Harrisin kirjoittama näytelmä Tyttö tulossa. Se on psykologinen kuvaus perheestä, jossa ollaan äärirajoilla, yksin ja yhdessä. Vanhemmuus on hukassa, ehkä parisuhdekin.

Lähtötilanteessa perheen kotiin, mukavuusalueelle, tulee vieras voima. Varttuneella iällä raskaana olevan Hazelin (Katja Joutsijoki) yllätykseksi keittiöön tupsahtaa  lastenhoitaja Annie (Nelly Hristova). Annien mukaan hänet on palkannut Hazelin mies Richard (Sesa Lehto). Hazelin yrityksistä huolimatta Haitissa lääkärikomennuksella oleva Richard ei vastaa puhelimeen. Perheen kahdeksanvuotias Daniel (Eetu Alppi / Miku Yli-Tepsa) pitäisi hakea koulusta. Mitä on tapahtunut, onko kaikki totta? Onko tämä erehdystä, vai valhetta? Tahtooko joku toiselle pahaa, kuka, miksi ja kenelle?

Kliseitä ja yllätyksiä

Näytelmässä ollaan Lontoossa, ja urbaanin perheen luokse on tullut lastenhoitaja Irlannin maaseudulta. Anna Veijalaisen ohjaamassa versiossa korostetaan luokkayhteiskunnan ja kolonialismin varjoa tässä asetelmassa: taustalle heijastetaan vanhoja kuvia tummaihoisesta lastenhoitajasta, jonka sylissä valkoinen lapsi. Alleviivaus on voimakas, se nähdään taustalla pitkään. Se myös istuu huonosti siihen hienoon, abstraktilla tavalla painostavaan valosuunnitteluun ja projisointiin, jota esityksessä muuten nähdään.

Itse tekstissä leikitellään odotuksilla. On jopa kliseitä, kuten irlantilaisnaisen lapsuus kuusilapsisessa perheessä ja alkoholisoitunut isä. Odotuksia kuitenkin myös keikautetaan päälaelleen. Juuri kun katsoja epäilee tietävänsä, kenen puolelle asettua tai mitä joku henkilöistä suunnittelee, seuraava hetki yllättää. Itse esityksessä iso osa muutoksista on hienovireisiä, ja ne on luotu upeasti herkällä näyttelijäntyöllä, näyttelijöiden asemoinnilla sekä valo- ja äänitekniikalla.

Möröt meissä ja muissa

Paljastamasta tarinan kulusta liikaa voi sanoa, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Itsestään ja muista voi myös etsiä mörköjä, joita ei ehkä koskaan ollutkaan. Hirviöitä voi olla piilossa kodin hämärissä nurkissa, mutta ne eivät ole välttämättä niitä, joita odotamme.