Palava kaupunki

Teatteri Avoimien ovien musiikkinäytelmä Palava kaupunki käynnistyy pysäyttävästi: "Nyt alkaa sota", laulavat näyttelijät. Epävarmassa ajassamme se saattaisi olla mahdollistakin. Nyt ei maalata kuitenkaan piruja seinälle, vaan tarkastelun kohteena on jatkosodan aikainen Helsinki.

Sirpa Kähkösen teksti on episodimainen ihmiskohtaloiden kudelma, saapa suomenhevonenkin puheenvuoron. Tällä kertaa sivutaan kiinnostavasti myös jatkosodan vaietumpaa, likaista puolta lieveilmiöineen; on luvattomia suhteita, tuhmia namusetiä ja mielen järkkymistä. Tyylikkäästä ohjauksesta vastaa Taru Mäkelä, ja laulut on säveltänyt Anna-Mari Kähärä.

Ihmiskohtaloita sodan jaloissa

Sinikka Sokka, Kari Hevossaari, Suvi Isotalo ja Reetta Ristimäki eläytyvät vahvasti sodan jalkoihin jääneisiin ihmisiin. Roolityön ohella Isotalo säestää pianolla esityksen lauluja. Erityistä dramatiikkaa tuovat mukaan Antti Tuomikosken suunnittelemat taustaprojisoinnit. Arkistomateriaalissa on pysäyttäviä kuvia pommitetusta Helsingistä, väsyneistä siviileistä ja sotilaista.  

Sota on äärimmäinen olotila. Esitys näyttää väkevästi sen, miten sota muuttaa ihmistä. Esimerkkinä vaikkapa Ristimäen esittämä rouva, joka on lähettänyt lapsensa turvaan Ruotsiin. Kun mieskin on rintamalla ja oma turhautuminen ja yksinäisyys vaivaavat,  kielletyn hedelmän, eli komeiden saksalaisten sotilaiden houkutus kasvaa liian suureksi.

Vastaavasti Hevossaaren esittämä nuori mies on alussa kohtelias ja idealistinen, mutta sota muuttaa hänet karkeaksi ja rivoksi jermuksi.

Selviytymisstrategioita

Sota pakottaa myös selviytymään, ja huumoriakin tarvitaan. Sokka on valloittava punamekkoisena tyttönä, varsinaisena Stadin friiduna, joka yrittää sopeutua sotaan omalla tavallaan. Isosiskoa näyttelevä Isotalo valitsee auttamisen Punaisen Ristin hommissa. Ristimäki esittää myös tomeraa Pohjanmaalta tullutta talonmiehen hommia tekevää naista. Laulut paloturvallisuudesta ja täisaunasta ovat esityksen hauskinta antia.

Ehdoton vetonaula Hevossaaren esittämä Sulo-hevonen, joka haavoittuneena, herkkänä ja isännästään eksyneenä kopsuttelee Helsingissä jokseenkin pallo hukassa.

Kokonaisuuteen on sävelletty myös klassista runoutta, kuten Yrjö Jylhää, Arvo Turtiaista ja Aaro Hellaakoskea. Laulut soivat komeasti. Karismaattinen Sinikka Sokka hehkuu erityisesti. Hevossaari vakuuttaa pehmeällä ja kauniilla bassobaritonillaan.  Kähärän musiikki svengaa hyvin aina haikeista tunnelmista reippaaseen kabareeseen. Etenkin vauhdikkaissa osuuksissa Isotalo eläytyy rempseästi pianonsa kanssa tunnelmaan.

Palava kaupunki on varsin kelvollista musiikkiteatteria ja vahvan, paikallisen teemansa kautta herättää varmasti kiinnostusta alan harrastajissa. Minulle jäi jonkin verran tunne niin sanotusta salonkiteatterista, jollaisena Avoimet ovet profiloitui etenkin Töölön aikoinaan. Olisin kaivannut vähän rouheampaa, ravistelevampaa otetta ohjaukseen ja kokonaisuuteen. Mutta tyylikäs esitys näinkin on. Ja mikä tärkeintä, se jättää toivon mahdollisuuden. Sodankin jälkeen elämä jatkuu.