Julkaistu: 11.12.2014

Ylijäämä

Kuva: Vilma Vantola
Kellariteatterissa ollaan parinmuodostuksen peruskysymysten äärellä.

Veera Lehtisen ohjaama ja käsikirjoittama esitys hahmottelee viidentoista esiintyjän voimin mosaiikin, joka nostaa pintaan havaintoja modernista treffi- ja seurustelukulttuurista.

Näytelmä parodioi amerikkalaisia deittiohjelmia, tunnettuja perhekeskeisiä tilannekomedioita sekä yökerhokulttuuria. Irtonaisten ohjelmanumerojen yhteiseksi nimittäjäksi muodostuvat kysymykset "sen oikean" löytämisestä.

Pohdintojen taustalla kajastaa voimakas henkilökohtaisuus ja näkemyksellisyys, joka luo teokselle tasaisen tehokasta tarttumapintaa, mutta tuntuu toisinaan myös vieraannuttavalta. 

Karikatyyrien kavalkadi

Esityksen alkupuoli hersyy energiaa marssittamalla yleisön eteen kirjavan joukon hauskoja esiintyjiä. Pinnallisten treffiohjelmien traditioiden mukaisesti he luettelevat ihannekumppaniaan koskevia toiveita ja vaatimuksia rikkoen kaikki kohtuuden rajat.

Voimakkaasti karrikoitujen hahmojen seassa käyskentelee eksyneenä rakkautta etsivä ulkopuolinen tarkkailija, jonka tavanomaisuutta vasten paritutumiskulttuurin järjettömyys peilautuu.

Paineen alla puoliväkisin pariutuneet ihmiset vajoavat apaattisiksi, toisilleen ivaileviksi komediahahmoiksi. Ylijäämä sen sijaan hakeutuu yökerhoihin saadakseen kokea edes lihallista läheisyyttä.

Lämmin villapaita

Viihteen pariutumis- ja perhekeskeisyys alleviivaavat konservatiivista maailmaa, jossa kumppanin löytäminen ja pitäminen kuuluvat kansalaisvelvollisuuksiin.

Pulmuset- ja Perhe on pahin -ohjelmien pariskunnat edustavat osuvasti irvikuvaa, joka tämän velvoitteen täyttämisestä syntyy. Se varoittaa pinnallisesta suhteesta motivoiden myös lopun irrallisen erokohtauksen, joka palauttaa teoksen privaatin draaman tasolle. Tuntuu hetken kuin esitys olisi selitys ja anteeksipyyntö jollekin.

Ylijäämä osoittaa olemassaolollaan teatteritaiteen terapeuttisuuden. Se on hyvä esimerkki siitä miten esityksen kautta voi käsitellä asioita, jotka ovat samalla sekä julkisia että yksityisiä. 

Esityksen perusvire on nihilistisistä lihaskasoista ja tragediaviitteistä huolimatta lämminhenkinen. Lopussa esiintyjillä on yllään pehmeät villapaidat, ja onnen etsijöiden päätön kiima seestyy optimistiseksi odotukseksi. Muutahan emme voi tehdä.

Tiedot

Ylijäämä

Ensi-ilta 5.12.2014 Helsingin Kellariteatterissa. 

Ohjaus ja käsikirjoitus: Veera Lehtinen

Dramaturgia: Joonas Kallonen, Senja Rajalin

Näyttelijät: Arttu Uuranmäki, Heli Hyttinen, Johannes Mäkinen, Jussi Taipalharju, Kristiina Karhu, Meri-Tuuli Lönn, Nenna Tyni, Otto Laitinen, Pauliina Suominen, Sara Paasikoski, Stella Kylä-Liuhala, Tytti Junna, Mirei Kato, Eric Barco, Juhana Lehtiniemi

Esityksiä 22.12.2014 saakka