Julkaistu: 27.11.2014

Krokotiilin keltaiset silmät

Ranskalaisdraamassa käydään läpi tunteiden kirjo.

Joséphine (Julie Depardieu) on koko elämänsä jäänyt kauniin ja itsevarman sisarensa Iriksen (Emmanuelle Béart) varjoon. Liian kiltti ja hyvätapainen Jo on heittopussi, jota kohtelevat kaltoin myös lähin perhe: aviomies, perheen ylimielinen teinitytär ja oma äiti, perheen kolkko matriarkka Henrietta (Edith Scob).

Kun aviomies lähtee nuoren manikyristin matkaan, Joséphine on taloudellisesti puilla paljailla ja käytännössä kahden tyttärensä yksinhuoltaja. Keskiaikaan perehtyneelle tutkijalle ei juurikaan ole nostetta työmarkkinoilla, mutta Jo onnistuu silti saamaan lankonsa (Patrick Bruel) avustuksella keikkatöitä.

Lainakriisissä Jo päätyy lopulta kirjoittamaan kirjan sisarensa nimissä. Kirjasta tulee tietenkin menestys, ja Iriksen paistatellessa täysin rinnoin valokeilassa Joséphine on jälleen sisarensa varjossa.

Pääjuonen rinnalla kulkee monia sivupolkuja, ja elämän draamaa riittää. Joséphine kohtaa tumman hurmaavan nuorenmiehen. Elämässään pitkästynyt Iris joutuu kohtaamaan menneisyytensä, ja tämän aviomies Philippe pohtii elämäänsä. Henriettan ja tämän aviomiehen liitto puolestaan kriisiytyy sinnikkään sihteerikön myötävaikutuksella.

Cécile Telermanin ohjaama elokuva perustuu Katherine Pancolin romaaniin. Krokotiilin keltaiset silmät on ranskalaiskirjailijan kansainvälinen läpimurto ja suositun trilogian ensimmäinen osa.

Yksiulotteiset henkilöhahmot

Krokotiilin keltaiset silmät on mammuttimainen kertomus, ja romaanifilmatisointi tuntuu repeävän vähän joka suuntaan. Rönsyilevä tarinakokonaisuus pysyy kuitenkin yllättävän mukavasti kasassa. Punaisena lankana säilyy sisarusten välinen suhde, jonka traumat on lyöty lukkoon jo lapsuudessa.

Harmillista kyllä, henkilöhahmot on luonnosteltu kliseisen alleviivaavasti ja yksiulotteisesti. Iriksen hahmon itsekkyys, samoin kuin vanhan rouvan ahneus vain yltyvät loppua kohden. Joséphine puolestaan hetkellisesti kasvaa ihmisenä ja löytää itsestään sekä varmuutta että tahdonlujuutta. Naisen liioiteltu herkkyys on kuitenkin koetuksella jo omien lasten kanssa nousevissa konflikteissa.

Julie Depardieu tekee osaltaan uskottavan roolin hermoilevana Joséphinena, joka saattaa romahtaa hetkellä millä hyvänsä. Viisikymppinen ranskalaistähti Emmanuelle Béart on yhä näyttävä nainen, ja sopii hyvin itsekeskeisen ja pinnallisen Iriksen rooliin. Symppis Patrick Bruel tekee oman osuutensa vakuuttavasti. Mainiossa sivuroolissa nähdään ohjaaja-käsikirjoittaja Radu Mihaileanu.

Krokotiilin keltaiset silmän on helppoa viihdettä, jonka seurassa voi hyvinkin viettää pimeän marraskuisen illan. Elämänmyönteinen tarina tuo valkokankaalle laajan kirjon tunteita. Päällimmäiseksi nousee lopulta oikeudenmukaisuuden puolustaminen.

Tiedot

Krokotiilin keltaiset silmät

(Les yeux jaunes des crocodiles)      

Ensi-ilta 28.11.2014

Ranska, Espanja 2014

Ohjaus Cécile Telerman

Käsikirjoitus Cécile Telerman, Charlotte de Champfleury. Katherine Pancolin kirjasta

Näyttelijät Julie Depardieu, Emmanuelle Béart, Patrick Bruel, Alice Isaaz, Jacques Weber,

Karole Rocher, Edith Scob, Samuel Le Bihan

TUOTTAJA Manuel Munz

MUSIIKKI Frédéric Aliotti                    

KUVAUS Pascal Ridao

PÄÄLAVASTAJA André Fonsny      

PUKUSUUNNITTELU Carine Sarfati

Pituus 122 min.

Ikäraja K12