Julkaistu: 29.10.2014

Vallankumous

KOM-teatterin Vallankumous tarkentaa historian unohdettujen hahmojen kautta nykypäivän identiteettipolitiikkaan.

KOM-teatterin Vallankumous eli sisar Huttusen ihmeellinen elämä koukkaa vuoteen 1917 aivan uudesta näkökulmasta. Vuoteen 1917 on useimmiten kurkistettu juuri sisällissodan kautta ja sen tapahtumat ovat värjänneet näkemyksiämme.

Viime vuosina uuden polven historiantutkijat, kuten Ville Kivimäki, ovat kuitenkin alkaneet katsoa sota-aikaa arjen tasolta, unohdettujen hahmojen ja aiemmin vähäpätöisinä pidettyjen näkökulmien kautta. Tätä linjaa Juha Siltanen jatkaa äärimmäisen älykkäällä näytelmällään, jonka valtavasta runsaudensarvesta ei yhdellä katsomiskerralla pysty kaikkia tasoja mitenkään nappaamaan.

Nyt aloitetaan tarkastelu maaliskuusta 1917, jolloin tsaari kaatui ja Suomi oli vielä osa Venäjää. Silloin rintamalinjat eivät vielä olleet selvät ja sekava tilanne antoi äkkiä äänen monelle vallankumoukselliselle, joiden omaperäisyys oli sekä kiehtovaa, kunnioitettavaa että pelottavaa.

Suomessa ja Venäjällä tilanne oli anarkistinen, valta ei ollut yksiselitteisesti kellään ja alkoi syntyä kaarteja. Oli olemassa poliisit ja miliisit, joita KOM:in lavallakin pyörii, mutta silti heidän valtansa oli epämääräistä ja rajoittui pikemmin käsikähmiin kuin tiukkaan valtajärjestelmän toteuttamiseen.

Vallankumous ei kuitenkaan ole perinteinen vastakertomus hallitsevalle historiankirjoitukselle vaan myös paljon muuta. Juha Siltasen näytelmää luetaan Lauri Maijalan sovituksen ja ohjauksen myötä nykypäivän ilmiöiden ja poliittisen tilanteen läpi.

Henkilögalleria kurottaa historiasta nykypäivään

Siltanen on kirjoittanut vuoden 1917 alussa syntyneestä valtarepeämästä avautuneita mahdollisuuksia etsineistä ihmisistä näytelmän, jonka keskiössä on idealisti Jean Boldt (Pekka Valkeejärvi), tolstoilainen ajattelija, joka kerää ympärilleen kaartia. Hän on päättänyt keskittää elämänsä peräänantamattomalle taistelulle kaikenlaista ylimysvaltaa vastaan.

Toinen tärkeä hahmo on omana aikansa edelläkävijä Fiina Huttunen (Pirkko Hämäläinen). Hän oli nainen, jolla oli jonkinlainen asema oman liiketoimintansa kautta. Hän oli myös vähätelty, maalaissyntyinen vanhapiika, suhteellisen iäkäs ja uskonnollispohjainen vapaa-ajattelija, joka toimi myös kristillisessä rauhanliikkeessä.

Tärkeää roolia esittää myös Juho Milonoffin näyttelemä säveltäjä-Sibeliuksen veli, psykiatrian professorina toiminut Christian Sibelius. Hänen kauttaan avautuu psykiatrisen historian ja sitä myöten psykohistorian näkökulma menneeseen. Samalla esitys jälleen vinkkaa silmää myös nykyajalle ja sille, miten nykypäivänä kaikki ihmisen toiminta psykologisoidaan ja luokitellaan sairaudeksi ja pyritään selittämään kaikki kovalla luonnontieteellisellä puheella.

Kaikilla muillakin esiintyjillä on olennainen rooli.  Tärkeitä ovat Vilma Melasniemen esittämä, Huttusen muotiliikkeeseen tuleva myymäläpäällikkö Liila Kotiranta sekä Johannes Holopaisen esittämä työmies Aarne Kanerva, joka kannattaa aluksi Boldtia mutta siirtyy lopulta punakaartiin. Myös Eeva Soivion esittämä, petollinen rouva Perander antaa oman lisänsä tuon ajan henkeen. Poliisipäällikkö Carl Voss-Schrader (Niko Saarela) pyrkii pitämään järjestystä, mutta heikoin eväin.

Upea Pirkko Hämäläinen

KOM-teatterin näyttelijät panevat parastaan, hahmojen jyrkkyys ja persoonallisuus antaa paljon tilaa karrikoimiselle, mutta siinä ei kuitenkaan mennä yli. Ylitse muiden on Pirkko Hämäläinen, jonka lämpimän välittävästä roolista kasvaa esityksen sydän monella tapaa. Nuori Johannes Holopainen laulaa ja liikkuu upeasti Vallankumous-orkesterin (Joel Mäkinen, Jiri Kuronen ja Mila Laine) säestäessä läpisävellettyä ilotulitusta.

Maijalan riemukkaan räävitön ohjaus ei kuitenkaan peitä alleen Siltasen valtavaa arkistotyötä. Näyttämöllä eivät elä Siltasen tekstistä vain puhekielen vivahteet, vaan henkilöt maalaavat puheellaan vaivihkaisesti monien tilanteiden ja repliikkien avulla eteemme historiallisen Helsingin kujineen, torneineen ja kellareineen.

Se on miljöö, jota ei tarvitse kuvittaa, mutta joka syttyy katsojien mieleen kuin huomaamatta. Siten Vallankumous ei ole vain sisällissotaa edeltäneen ajan poliittisten kytkösten avaamista vaan myös arjen historiaa, joka antaa uuden tulkinnan ja uusia näkymiä siihen, miten ja mistä kulmasta historiaa katsomme.

Uusvasemmistolainen näkemys nousee esiin

Järjestäytynyt työväki ei kannattanut Boldtia ja oli siten ikään kuin samalla puolella hänen suhteensa kuin tsaarin kannattajat. Tämä huomio antaa pontta Vallankumouksen yhteiskunnallisuudelle, jonka ytimessä on autoritäärisyyttä, byrokraattisuutta, pikkuporvarillisuutta ja kulutuskeskeisyyttä kritisoiva uusvasemmistolaisuus.

Maijalan ohjauksessa hypitään historiasta nykypäiväviittauksiin. Markku Pätilän estradishow-lavastuksessa hyödynnetään estradiviihdettä ja viitataan Brechtiin ja samalla myös KOM-teatterin menneisyyteen, samalla kun tuota perintöä myös pilkataan. Esimerkiksi Sisar Huttunen pitää saarnan, jossa vertaa poliittista näkökantaa surrealistisesti hatun lieriin. Boldtia ei häntäkään pelkästään ihannoida. Hänen ympärilleen kokoamansa kannattajajoukko kun muistuttaa enemmän Putous-sketsihahmogalleriaa kuin vakaata ja luottamusta herättävää seurakuntaa.

Vallankumouksessa liput liehuvat, mutta eivät kuitenkaan pelkästään punaliput, vaan ihan kaikenväriset liput, vaaaleanpunaiset ja muut. Yleisö jaetaan kahtia ja toista puolta maanitellaan laulamaan Suvivirttä ja toista puolta Kansainvälistä. Samalla musiikki risteyttää eri aikoja, luo ironisia kommentteja nykypäivästä historiaan. Euroviisubiisi Euphoria, Finlandia-hymni, Jäähyväiset aseille ja Orpopojan valssi mahtuvat kaikki uusina sovituksina Vallankumoukseen.

Maijala ei jätä meitä laiskanpulskeita nykyihmisiä rauhaan, vaan pistelee, höykyttää ja pilkkaa laiskuuttamme ja omahyväisyyttämme, mutta saarnaamatta, vetävän humoristisesti. Samalla esitys muistuttaa miten ohut on demokratiamme ja miten muutaman sadan kilometrin päässä Pussy Riotit laitetaan vankilaan, ja me. No. Viis veisaamme. Myötätuntomme ei todella näytä ulottuvan juuri omaa napaamme pidemmälle.

Alkupuoli esityksessä avaa tilannetta ja eri henkilöiden näkemyksiä. Toinen puoliaika kertoo, miten hahmoille käy, eikä kaikille todellakaan käy hyvin, kuten olemme jo muusta historiankirjoituksesta voineet lukea.

Silti tuo pieni anarkian ja vallan uudelleenmäärittelyn hetki jättää toivonkipinän, jota sisällissodan traagiset tapahtumat eivät täysin pyyhkäise pois.

Vallankumouksen hienouksia on, että siinä ei enää tyydytä toimimaan valmiiksi määritellyssä maailmassa vaan omaperäiset ajattelijat pyrkivät määrittelemään koko yhteiskunnan uudelleen. Samalla se tulee avanneeksi historiallisten hahmojen kautta koko nykypäivän identiteettipolitiikan.

Vallankumous on valtava, vallankumouksellinen saavutus KOM-teatterilta, yhteiskunnallisesti kantaaottavan teatterin tymäkkä päivitys ja terävän aikalasianalyysin, hersyvän näyttelijäntyön ja musiikkiteatterin juhlaa.

Helsingin teatteri-Berliini näyttää nyt sijaitsevan Punavuoressa.

Tiedot

Vallankumous

Juha Siltanen: Vallankumous eli sisar Huttusen ihmeellinen elämä

Ensi-ilta KOM-teatterissa 8.10.2014

OHJAUS JA SOVITUS: Lauri Maijala
LAVASTUS: Markku Pätilä 
PUVUT: Niina Pasanen 
VALOT: Petri Tuhkanen 
MASKEERAUS: Leila Mäkynen 
MUSIIKKI: Joel Mäkinen
ÄÄNISUUNNITTELU: Jani Rapo
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Riikka Oksanen

ROOLEISSA: Pirkko Hämäläinen (vier.), Johannes Holopainen (vier.), Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi

MUUSIKOT: Joel Mäkinen, Jiri Kuronen ja Mila Laine
VARALLA: Tomi Hämäläinen, Henri Lyysaari ja Riku Vartiainen