Julkaistu: 09.10.2014

ESPOO 60°N, #2kjkf°E

Kuva: Jaakko Pietiläinen
Espoossa aletaan miettiä elämän koordinaatteja uusiksi.

Teatteri Takomossa esitetään lokakuussa Heidi Väätäsen käsikirjoittamaa ja Anna-Mari Karvosen ohjaamaa ESPOO 60°N, #2kjkf°E -esitystä, jossa pariskunta kadottaa elämänsä koordinaatit ja joutuu tutustumaan niiden ulkopuolelle rajaamaansa elämään.

Tai ehkä ”tutustua” on väärä sana, sillä ulkomaailma ja elämän sattumanvaraisuus ikään kuin hiljalleen, aste asteelta romuttaa sen kertomuksen, jota Espooseen asettuva pariskunta alun perin päättää elää.

Mies (Samuli Nittymäki) ja nainen (Sara Melleri) kertovat omia osiaan pöydän ääressä. Oikeaan tarinaan kuuluu sopiva talo, tietyt kotiaskareet, kanssakäynti naapuruston kanssa. Mutta mitä jos kulissien mukana ei tulekaan rakkautta, lasta ja perhettä? Voiko ne kaikki valita samalla tavalla kuin sopivat puitteet?

Filosofinen parisuhdekriisi

Espoo kulkee hienovaraisesti banaalin arkisuuden ja filosofisen, jopa taideteoreettisen pohdiskelun välillä. Metataso ei jää vain ylimääräiseksi lisäksi vaan kommentoi taitavasti tarinaa, joka ilman sitä saattaisi jäädä latteaksi.

Keskiluokkaisen idyllin särkymiseen ei tarvita paljoa. Mies alkaa viipyä yhä kauemman aikaa kavereidensa kanssa, vaimo puhuu sopimattomia grillijuhlissa. Berliinistä haetut seksikokemukset eivät vapauta vaan tekevät yhteiselon vielä tyhjemmäksi.

Espoo on teksti joka ei ainoastaan kuvaa tilannetta vaan kurottaa pidemmälle. Se ei jää vellomaan keskiluokan ahdistukseen vaan uskaltaa kulkea pois kaikkein ilmeisimmistä kehikoista. Yksi näytelmän jaksoista on toteutettu videoteoksena, jossa kuvataan asunnon klaustrofobista tunnelmaa.

Elämän onttous tulee esityksessä todettua, mutta samalla pariskunnan tarina asetetaan laajempaan, globaaliin mittakaavaan. Sillä ratkaisut, joihin nainen ja mies päätyvät, tekevät heistä globaalien pelisääntöjen hyväksikäyttäjiä. Afrikassa nainen voi ostaa tuntemattoman miehen rakkauden parilla kympillä.

Näyttelijät luovat erittäin intiimin ja vaivihkaisesti painostavaksi muuttuvat tunnelman hyvin pienillä eleillä. Hienovarainen ja paneutunut tutkielma keskiluokkaisen pariskunnan kriisistä tuntuu käyvän hyvin huolella läpi ajatukset, tunnelmat ja äänensävyt. Vivahteita ei kuitenkaan paisutella tai dramatisoida vaan pikemminkin näyttämöltä välittyy jonkinlainen arkisten pettymysten tunteminen mahdollisimman rehellisesti.

Näyttelijöiden yhteys on esityksen dynamo

Mistä minun tarinani ja onneni koostuu? Mistä sen hankin? Kuka sen maksaa?

Äärikliseisiltä kuulostavat kysymykset saavat sekä näytelmässä että esityksessä ihon alle hiipivät tunnelmat. Kielen tarkkuudella sekä arkisen elämän tahmaisuuden ja jonkinlaisen porvarillisen perverssin kuvion kirurgisesti avaavalla rakenteella esitys onnistuu ujuttautumaan myös katsojan arkeen.

Anna-Mari Karvonen on kokonaisvaltainen, jokaiseen kohtaan huolella keskittyvä ohjaaja, joka on tehnyt esityksestä mietityn ja sävykkään yleisökontaktia myöten. Näyttelijöiden välille syntyvä hienonhieno väreily toimii dynamona. Anton Verhon valosuunnittelun myötä tila rajautuu tiukasti pariskunnan suhteeseen.

Pieni ja intiimi Espoo muistuttaa tarkkuudessaan ja monitasoisuudessaan Martin Crimpin ja Arne Lygrenin näytelmiä.

Uhka on käsin kosketeltava, mutta esitystä ei viedä räjähdyspisteeseen. Sen pisteen voi jokainen kuvitella mielessään. Espoo onkin esitys, joka jatkaa elämäänsä katsojan mielessä ja aiheuttaa pienimuotoisia aivomyrskyjä jälkeenpäin.

Tiedot

ESPOO 60°N, #2kjkf°E

Teatteri Takomo

Teksti: Heidi Väätänen
Ohjaus: Anna-Mari Karvonen
Näyttelijät: Sara Melleri ja Samuli Niittymäki
Video: Samuli Niittymäki
Äänisuunnittelu: Tuomas Skopa
Valosuunnittelu: Anton Verho

Esitykset lokakuussa: 10.10., 11.10. ja 15.10.2014