Julkaistu: 11.09.2014

Teatteri Ilmi-Ö

Kulutuskriittinen kybertrilleri Korjaa meidät Kaabelsson nyt kiertueella.

Uudet tilat Harjunkadulta Kalliosta löytänyt Teatteri ILMI Ö. on jo kahdentoista vuoden ajan tehnyt kiintoisaa teatterityötä. Ammattilaisryhmä tarjoaa uusia kotimaisia esityksiä, koulutusta ja työpajoja. Erikoisalueita ovat muun muassa lastenteatteri ja kulttuurillinen vanhustyö.

Osuuskuntana toimivaa teatteriryhmää perustamassa olleet Katri Mehto (nyt toista vuotta hallituksen  pj.) ja Jari ”Jarra” Rättyä kertovat ILMI Ö.:n toiminnasta.

- Idea lasten- ja nuorten teatterin perustamisesta lähti silloisen Stadian innostavalta kurssilta. Meitä oli teatteri-ilmaisun ohjaajiksi valmistuva ryhmä, mukaan tuli porukkaa myös aikuispuolelta, Mehto muistelee.

Nyt osuuskuntaan kuuluu 16 jäsentä, joilla kullakin on oma osaamisalueensa.

- Osa työskentelee mielellään lasten kanssa, osa taas ohjaa, osa haluaa näytellä. Jokaiselle on hahmottunut oma alue, jolla viihtyy. Viihtymisen ohella osuuskunnassa täytyy kantaa vastuuta. Myös erilaiset käytännön asiat sovitaan ryhmän kesken, Mehto kuvailee.

- Saatiin aikoinaan järjestettyä pienet valo- ja äänikamat ja niiden turvin on voitu tehdä monenlaisia keikkoja. Esitysten idea on, että ne ovat liikuteltavissa paikasta toiseen, päiväkodeista jumppasaleihin, Rättyä lisää.

ILMI Ö. toteuttaa myös tilattua draamatyöskentelyä erilaisille toimijoille ja firmoille.

- Olllaan esimerkiksi jo pitkään tehty erään hoivakodin työntekijöiden kanssa yhteistyötä, Mehto mainitsee.

- Jännä keikka oli esimerkiksi yhteistyö erään suuryrityksen kanssa, joka vastaa Helsingin alueen kouluruuan valmistamisesta ja jakelusta. Siitä aiheesta oli kiinnostava miettiä draamaa! Rättyä hymyilee.

Kaabelssonin matkassa kulutushysteriaa vastaan

Tämän hetken ohjelmistossa on varsin mielenkiintoinen teos, Korjaa meidät Kaabelsson, jonka Jari Rättyä on kirjoittanut. Esitys pureutuu suunniteltuun vanhentamiseen, eli ilmiöön, jossa  tuotteen kulutusikää lyhennetään tarkoituksella kulutuksen kasvattamiseksi. Kulutuskriittinen kybertrilleri on tarkoitettu yli 12-vuotiaile.

Esitys lähti kuitenkin liikkeelle paljon kepeämmistä tunnelmista.

- Improilimme teatterilla yhden kollegan kanssa hauskoilla hahmoilla ja tuli idea, että hahmot voisivat olla eräänlaisia korjaajia, jotka korjaavat kaikkea rikki mennyttä. Jotain dramatiikkaa tarinaan voisi tulla, jos hahmoja ympäröivä maailma suhtautuisi nuivasti korjailuun ja kannustaisi enemmän kuluttamiseen. Niin syntyi lopulta Kaabelssonin, eräänlaisen vapaustaistelijan hahmo,  Rättyä muistelee näytelmän syntyvaiheita.

- Jarran teksti alkoi muovautua synkemmäksi ja pian huomasimme, että lähitulevaisuuteen sijoitetut keksinnöt ja tekniikan ratkaisut ovat jo lähes tätä päivää, Mehto sanoo.

Viiden näyttelijän voimin toteutettu Kaabelsson sisältää toimintaa, musiikkia ja visuaalisuutta. Olennaista ovat myös esityksen ympärille rakennetut työpajat. Millaisia asioita niissä on käynyt ilmi?

- Esimerkiksi tehtävässä, jossa erilaisiin kysymyksiin vastataan äänestämällä jaloilla tilassa liikkuen, huomaa sen, kuinka jakautunutta porukka on. Osa on valveutunutta, osa ei ota kantaa ja osa ei näe kuluttamisessa mitään ongelmaa, Mehto kertoo.

- Olen ollut vähän yllättynyt siitä, että nuorten tietoisuus kulutusasioista on melko puutteellista, Rättyä kertoo. Tosin joka ryhmästä näyttää löytyvän myös ainakin yksi valveutunut, joka tietää jäätiköiden sulamisesta, roskan lisääntymisestä ja on kulutuskriittinen, Mehto ja Rättyä lisäävät.

- Onhan se hämmentävää huomata, että osa nuorista on jo täysin kasvanut kiinni iPhoneihinsa. Kymmenen vuoden kuluttua Kaabelssonin maailma on täyttä todellisuutta, Mehto miettii.

Korjaa meidät Kaabelsson  kiertää 14.9. alkaen Helsingin seudulla, ja esityksiä nähdään myös Teatteri ILMI Ö.:ssä.

Tiedot

Teatteri ILMI Ö: Korjaa meidät Kaabelsson

Käsikirjoitus ja musiikki: Jari Rättyä
Näyttelijät: Anne Korhonen, Kaisa Koskinen, Katri Mehto, Marko Kokko ja Jari Rättyä
Ohjaus: Työryhmä
Musiikin äänitys: Mikko Majanen
Puvustus ja lavastus: Anne Korhonen ja työryhmä
Valosuunnittelu: Kaisa Koskinen ja työryhmä
Graafinen suunnittelu ja esityskooste: Matti Snellman
Projektituottaja: Outi Sädekallio
Työpajojen ohjaus: Työryhmä

ESITYKSET:
Su 14.9. 2014 klo 15, Vekarateatteri (Kultasepänkatu 4, Kerava)
Ma 15.9. klo 10 Vekarateatteri
Ke 17.9. klo 13 Malmitalo, Hki (varaukset Malmitalon kautta)
Su 28.9. klo 13 ja  klo 17 Teatteri ILMI Ö. (Harjukatu 8, Hki)
Ma 13.10. klo 13 ja klo 18 Kouta-sali, Kajaani
Ti 30.9. klo 9 ja klo 12, Teatteri ILMI Ö.
To 13.11. klo 9.30 Vernissa, Vantaa (varaukset Vernissan kautta)