Julkaistu: 12.06.2014

Tulilla

Kuva: Tomi Tulipääsky
Lapin erämaassa keskellä Helsinkiä.

Kodassa palaa tuli. Rätisee, suhisee. Keitetään rauhassa nokipannukahvia. Jossain ulkona humisee autotie, raitiovaunukiskot kitisevät.

Tällä kodalla tehdään teatterin keinoin matka Helsingistä menneiden aikojen Lappiin. Atro Kahiluoto on ohjannut eräkirjailija A.E. Järvisen tarinoista esityksen intiimiin tilaan, pienelle katsomolle. Siinä kertojat Joni Kuokkanen ja Merja Pennanen sekä äänet taustalle luova Jaap Klevering kertovat meille menneisyyden Lapin erämaista.  

Vuosina 1891-1963 elänyttä A.E. Järvistä pidetään suomalaisen eräkirjallisuuden isänä. Hänen tarinoissaan etäisyydet ovat pitkiä ja luonto ihmistä lähellä. Näitä Järvisen ajan koskemattomia erämaita ei Suomessa enää ole, kerrotaan esityksen alussa.

Ajankohtainen luonto

A.E. Järvinen oli taidemaalari, kirjailija ja metsänhoitaja, jota huoletti erämaidemme tulevaisuus, ja aiheesta. Luontoaihe on ohjaaja Atro Kahiluodon mukaan nytkin ajankohtainen, ovathan luonnon ja ilmaston suojelun kysymykset ajassamme polttavia.

”Järvisen tekstit olivat kiinnostaneet minua jo pitkään”, Kahiluoto kertoo.

”Kota tuntui luontevalta paikalta tälle esitykselle. Täällä istutaan tulen äärellä kuuntelemassa kertojia. Sillä tavalla tämä jatkaa erätarinoiden kerronnan perinteitä.”

Vaikka kodassa istutaankin kotoisan lähekkäin ja pienessä seurueessa, raja esiintyjän ja katsojan välissä on silti olemassa.

”Tämä ei ole osallistavaa teatteria”, Kahiluoto sanoo.

”Tarinoiden välissä on kyllä tauko, jolloin juodaan yhdessä nokipannukahvia. Tauolla ja esityksen jälkeen katsojat voivat kertoa omia tarinoitaan luonnosta.”

Vaeltava työryhmä

Esityksen ensi-ilta on 16.6. Suvilahdessa. Tämä entinen voimala-alue Kalasataman metroaseman vieressä on nyt kulttuurin käytössä. Kota seisookin hiekkakentällä, taustallaan graffitiseinä ja vanhoja teollisuusrakennuksia. Kuvan ristiriita on kutkuttava.

Työryhmän toiminnassa on vaelluksen tuntu. Kota pystytetään ja penkit asetellaan yhdessä. Kota on paitsi kotoisa, myös varsin käytännöllinen ratkaisu esitykselle.

”Kota on helppo purkaa ja pystyttää. Voimme vaeltaa pois esimerkiksi Tuska-festivaalin alta”, Kahiluoto naurahtaa.

Alueella kun tosiaan pidetään paljon tapahtumia, muun muassa raskaan musiikin Tuska-festivaali myöhemmin kesäkuussa.  Sen tieltä kota pitää siirtää lähemmäs Kalasataman metroasemaa. Kesäkuun lopun kota seisookin Tervasaaressa.

Oma kuksa mukaan

Eränkäynnin ja metsien tarinoissa eletään elämän perusasioiden äärellä, välillä sodan varjossa. Ollaan tuolla jossain, päivien matkojen päässä muista ihmisistä. Sitä ei Helsingissä usein koe. Kertojat, yhteisötaiteilija Merja Pennanen ja näyttelijä Joni Kuokkanen kertovat näitä tarinoita omalla äänellään ja vähiä esineitä apunaan käyttäen.

Jos matka menneeseen Lappiin kiinnostaa, sopii ottaa metro Kalasatamaan. Mukaan kannattaa ottaa oma kuksa pannukahvia varten. Tarvittaessa pahvimukejakin tosin löytyy, mutta eihän se ole sama asia.

Tiedot

Tulilla

Työryhmä:
Ohjaaja Atro Kahiluoto
Esiintyjät Jaap Klevering, Joni Kuokkanen ja Merja Pennanen.

Esitys kestää n. 1,5 tuntia.

Esitykset Kalasatamassa ja Suvilahdessa
Opasteet Kalasataman metroasemalta
Ennakkoesitys 15.6.2014
Ensi-ilta 16.6.
Muut esitykset: 17.6. / 18.6. / 24.6. / 25.6.

Tervasaaressa: 27.6. / 28.6. / 29.6.