Julkaistu: 13.05.2014

YHÄ

Kuva: Cyril Sjöström
Rituaalinen matka herättää kaipuun luonnolliseen tilaan Ylioppilasteatterissa.

Tällä kertaa nousu Ylioppilasteatterin jyrkkiä portaita ei ole yhtä puuskutusta, vaan todellakin nousu jonnekin ihmeelliseen, ehkä pyhään paikkaan. Kalkituin kasvoin varustetut näyttelijät ottavat jo portaikossa yleisön vastaan erilasin rituaalein.

Siirtyminen esitystilaan on sekin kuin pieni matka; katsoja voi valita, haluaako hän katsoa vai ”kokea” esityksen.

Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Lauri Mattila on ohjannut  hyvin kiinnostavan esityksen, josta voisi käyttää retro-henkistä termiä happening.

Tarkoitan eri taiteita yhdistävää tekotapaa, jossa yleisö luo esityksen yhdessä näyttelijöiden kanssa. Riippuu siis yleisön rakenteesta ja osallistumisesta, mitä lavalla tapahtuu.

Heimon syleilyssä

Sari Paljakan ja Kristian Palmun suunnittelema ja sisustama esitystila risahtelee, kilisee ja kopisee. Tilaan on tuotu erilaisia tuulikelloja, puiden oksia, symbaaleita, ties mitä.

Hassuissa laudanpaloista rakennetuissa kengissään näyttelijäryhmä kopistelee pitkin lattiaa. He muodostavat kiintoisan heimon, johon melkein haluaisi liittyä. Tällä heimolla ei näytä olevan johtajaa, varsinaisia sääntöjä eikä tiukkoja rituaaleja. Toiminta on verkkaista.

Siteeraan käsiohjelman kaunista runoa: ”Pois itsestä, vatvomisesta… johonkin suurempaa, pyhään kirkkauteen… hetken ihmeellisenä löytävään…” Tästä juuri on kysymys!

Osallistumista ja omiin oloihin jättämistä

Monet kuvat ja mielikuvat seuraavat toisiaan. Ryhmästä erottuu silmälasipäinen mies, joka joutuu yllättäen peppu paljaana pataan, mutta muu heimo ei saa tulta padan alle ja kaveri jää istumaan ja ihmettelemään pataansa.

Tummaihoinen mies näyttää jännittävältä kalkittujen kasvojensa kanssa ja liikkuu notkeasti kuin villieläin. Eräs nainen puetaan kauniiseen siniseen kolttuun ja lapinpäähineeseen. Lattialle asettuessaan hän saa hetken kokeilla kuoleman kaltaista tilaa puhtoinen liina kasvoillaan.

Osa yleisöstä pääsee osallistumaan pienimuotoiseen ehtoolliseen, osaa tanssitetaan. Elämä kaikkineen ja sen jakaminen on tässä ja nyt. Välillä heimo nukahtaa toisiaan silitellen. Iltasatukin kuullaan.

Osa yleisöstä jää kuitenkin harmillisesti toiminnan ulkopuolelle, yksikseen. Heimon olisi tullut saada kaikki piiriinsä. Vai oliko ulkopuolelle sulkeminen jutun opetus?

Kaipuu yhteisöllisyyteen

Esityksestä, happeningista, poistuu rennossa tunnelmassa, myös mietteliäänä. Esitys herättää kaipuun yhteisöllisyyteen ja luonnolliseen tilaan. Mutta oliko näin väljä formaatti teeman kannalta paras? Jäin kaipaamaan myös heimon taholta jonkinlaista kaunista hyvästelyä.

Kokemus oli kiinnostava, toisenlainen ja turvallinen. Millainen kokemus olisi ollut tilassa, jossa voi käyttää elävää tulta? Oikea nuotio voisi yhdistää heimon muihin, yleisöön.

Tiedot

YHÄ

Ohjaus: Lauri Mattila (TeaK)

Työryhmä:  Geoffrey Erista, Katriina Kettunen, Olli Kontulainen (TeaK), Joonas Lampi,
Laura Pietiläinen (vier.), Gesa Piper (TeaK), Katja Sallinen (TeaK), Into Virtanen
Sävellys: Turkka Inkilä (SibA)
Tila: Sari Paljakka (Aalto), Kristian Palmu (TeaK)
Puvut: Riikka Metsäpeura ja työryhmä
Graafinen ilme: Joel Slotte
Tuottaja: Sari-Anne Lindsten

Ensi-ilta Ylioppilasteatterin studiossa 30.4.2014
Muut esitykset:
Ti 13.5. Ke 14.5. To 15.5. Pe 16.5. La 17.5. Su 18.5.
Kaikki esitykset klo 19.00.