Julkaistu: 03.04.2014

Weeping Willows

Ruotsalaisbändi julkaisi odotusten arvoisen uutukaisen.

Ghost of Love, Lovers Never Say Goodbye, It Takes a Strong Heart to Love. Kuten kappaleiden nimet kertovat, Weeping Willowsin kuudes studioalbumi Time Has Come käsittelee popmusiikin aiheista vanhinta, rakkautta. Näkökulma on tosin usein murtuneen miehen – ja sydämen.

Seitsemän vuoden levytystauon jälkeen bändi kuulostaa edelleen tutulta, vieläpä vanhalta tutulta. 2000-luvun alun elektroniset kikkailut ja radiopoppikokeilut on onneksi hylätty, ja bändi on tehnyt paluun melankolisille juurilleen, 1990-luvun jälkipuoliskolle.

Sinatrasta countryyn

Levyllä soivat toki sitä varhaisemmatkin vuosikymmenet. Avausbiisi The World is Far Away on sinatramainen muistutus vokalisti Magnus Carlsonin croonerin-lahjoista. Carlsonin laulussa on vilpittömyyttä vailla ironiaa tai sarkasmia. Sydäntäpakahduttavien vokaalisuoritusten taustalla bändi soittaa yhteen lempeästi mutta saumattomasti.

Nelihenkiseksi kutistunut kokoonpano on saanut levylleen apua muun muassa jousisektiolta ja puhaltimilta, mutta kokonaisuus tuntuu ilmavalta. Instrumentit vuoroin sulautuvat kauniisti toisiinsa, vuoroin nousevat esiin.

Avauskappaleen orkestroiduista tunnelmista siirrytään juurevampiin lännenmaisemiin komealla Ghost of Love -kipaleella, jossa menneen rakkauden haamu kiusaa väsynyttä kertojaa. Niin aidolta kuin tunteilu bändin toimesta tuntuukin, kyse ei ole koskaan vereslihalla repimisestä vaan melankoliaksi taittuneesta murheesta, tyylitellystä surusta.

Levylle mahtuu yksi duetto. Sooloartistina tunnettu Anna Ternheim laulaa Carlsonin rinnalla laulussa Lovers Never Say Goodbye, jossa pedal steel -kitara nousee puhaltimien ja jousien pehmeästä alustasta alleviivaamaan kappaleen countryfiilistä ja kaihoa.

Kornia mutta kaunista

Vaikka Time Has Come -albumin parhaimmat raidat osuvat levyn alkupuolelle, nostavat aikuisen optimistinen My Peaceful Heart ja singlenäkin lohkaistu (We’re In) Different Places tunnelmaa loppupuolella. Ensiksi mainitussa Carlson laulaa löytäneensä etsimänsä voiman sisältään. Kuulostaa kornilta paperilla, mutta kauniilta levyllä.

Suomessa usein vieraillut orkesteri saapuu pistokeikalle Tavastialle. Toukokuussa Weeping Willows vierailee viidessä muussa suomalaiskaupungissa.

Tiedot

Weeping Willows

Weeping Willows: Time Has Come (Razzia 2014)

16.4.2014 Weeping Willows + Zachary Lucky
Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6)

Liput 28 €