Pikku Prinssi

Jo Hurjaruuthin tilaan astuessaan tuntee astuvansa keskelle satua. Pikku Prinssi – esityksen edetessä niin käy konkreettisestikin. Teatterin taika tulee liki. Hurjaruuthin taikuri, pukusuunnittelija ja lavastaja Kirsi Manninen tuntuu jälleen ylittäneen itsensä luodessaan de Saint-Exupéryn maailmaa näyttämölle. Toisena tilavelhona on häärinyt Joona Pettersson, joka videon ja muun nykytekniikan avulla loihtii näyttämölle monenlaisia tilanteita.

Pikku prinssin roolissa Elina Lajunen on kertoja, selkeäsanainen ja sujuva, joten varmasti kaikenikäiset katsojat pysyvät tarinassa mukana. Samalla esiintyminen on kovin julistavaa. Toivottavasti roolin herkkyys löytyy esityskertojen myötä.

Minulla oli mukanani esitystä katsomassa Kerttu, 11 vuotta, Friida, 10 vuotta ja Max, 10 vuotta, jotka uppoutuivat luontevasti säkkituoleihin ihailemaan videoprojisointeja. He eivät myöskään ihmetelleet tabletin käyttöä teatterissa lainkaan, toivoivat vain olevansa niitä onnekkaita, jotka pääsisivät piirtämään omat kuvionsa kaikkien ihailtavaksi.

Kammottava käärme ja siisti kasvi

Alkoi pikku prinssin matka kotitähdeltään maahan. Matkan kuluessa tavattiin jos jonkinlaisia erilaisten tähtien asukkeja omissa pikku maailmoissaan. Maassa, Saharassa, odotti lentäjä rikkoutuneen lentokoneensa luona. Saharassa pikku prinssi myös näki käärmeen sekä aavikkoketun ja pohti näiden kanssa elämää.

”Mitä se käärme teki?” kysyi Max monta kertaa esityksen jälkeen. Isokokoinen, liikkuva käärme kammoksutti, vaikka olikin vain kuvajainen lattiassa. Tyttöjäkin jännitti. ”Kasvi oli hurja”, tuli pienen naurunpyrskähdyksen kera. Silti yhteinen päätelmä oli: ”Se kasvi oli kyllä siisti”. Toteutus jääköön arvoitukseksi tuleville katsojille.

”Pyörivä näyttämö oli hieno”, jatkui keskustelu, joka keskittyi lavastuksen luomaan satumaailmaan.

Mitä muuta esityksessä olikaan? ”Aika vähän oli tanssia”, huomasivat lapset. Lentäjää esittänyt Oskari Turpeinen kyllä avasi esityksen upealla tilaa ja tasoja käyttävällä soolollaan. Pitkät jalat ja kädet tuntuivat jatkuvan äärettömiin.  Hänen virtaavaa liikettään olisi katsonut enemmänkin.

Hurmaava ilma-akrobaatti

”Ruusun tulo ylhäältä oli yllättävä”, totesivat pienet katsojat. Ilma-akrobaatti Sanna Silvennoinen hurmasi pienet ja isotkin. Hän taipui moneen rooliin, ja yhdessä Turpeisen kanssa he olivat läsnä olevia ja uskottavia vaihtelevissa rooleissaan. ”Ruusu oli tärkeä, juuri siitä Pikku Prinssi halusi pitää huolta.”

Tarkat katsojat huomasivat pienetkin epäloogisuudet: ”Miksi sillä prinssillä ei ollut jano, vaikka oli vuoden ollut juomatta?” kysyttiin, kun Pikku Prinssi alkoi etsiä juotavaa yhdessä lentäjän kanssa.

”Esitys ei tuntunut kovin positiiviselta, muttei toisaalta pessimistiseltäkään, vaan oli jotain siltä väliltä”. Joitakin opetuksia jäi mieleen: ”Kenet tai minkä kesyttää, siitä tykkää enemmän ja enemmän. Koska viettää sen kanssa aina vaan enemmän aikaa." Onnen tavoittelun vertauksista tuli monia keskustelunaiheita, ja hyvä niin.