Julkaistu: 26.02.2014

Työmiehen vaimo

Kuva: Mikko Mäntyniemi
Minna Canthin klassikko on nyt moderni, raju kertomus eriarvoisuudesta.

Minna Canthin tumma klassikko saa vihdoin päivityksen 2000-luvulle Teatteri Avoimissa Ovissa Heini Tolan oivaltavassa ohjauksessa. 1880-luvulla kirjoitettu tragedia puhuu naisten oikeuksien puolesta. Tolan ohjaus paljastaa, kuinka hyvästä tekstistä voi ammentaa uutta näkemystä. Naisten aseman rinnalle nousee eriarvoisuus ja kouraisevasti etenkin köyhyys, joka nyt, 2000-luvulla koskettaa yhä useampaa suomalaista. Epookki-rekonstruktion sijaan nähdään modernia, tiukkaa musiikkiteatteria.

Miksi naiset rakastuvat renttuihin

Esityksessä seurataan työteliään, liian kiltin Johannan (Hanna Seppä) ja renttu-Riston (Paavo Kerosuo) kurjaa parisuhdetta. Ryyppykaveri Toppo (Miika Laakso) kannustaa Ristoa pokaamaan Johannaa. Johannalla on nimittäin jonkin verran varallisuutta ja Minna Canthin aikaan naisen varallisuus siirtyi vihkimisen myötä miehen hallintaan. Näin ryyppääminen olisi rahoitettu pitkäksi aikaa!

Jo häissä karmea totuus alkaa paljastua, kun paikalle ilmestyy synkkä mustalaisnainen Kerttu, jota myös Homsantuuksi haukutaan (Petriikka Pohjanheimo). Risto on jo nimittäin kihloissa hänen kanssaan. Johanna valitsee kuitenkin hurmurimaisen Riston, vaikka rehellistäkin rakkautta olisi tarjolla rauhallisen Yrjön (Jukka Pitkänen) hahmossa. Näin alkaa tuttu suomalainen tragedia teemalla ”Miksi naiset rakastuvat renttuihin.” Alkoholismi etenee kuin alaspäin pyörivä spiraali aina surulliseen loppuun saakka.

Taitavaa musiikkiteatteria

Tärkeässä osassa on Suvi Isotalon akustinen musiikki, joka rytmittää hyvin esitystä. Mustiin puetut näyttelijät soittavat ja laulavat erittäin taitavasti ja svengaavasti eri tyylilajeissa. Esityksessä kuullaan verevää häämusiikkia, surumielisiä sooloja ja hauskoja oivalluksia: Homsantuun romanikaverit laulavat leirissään ehtaa bluesia! Kerosuo ja Laakso tempaisevat kimpassa vastaansanomattoman ryyppylaulun Juomaripoika. Hurjasta sanomasta huolimatta yleisö hytkyy rytmin tahdissa. Toimii!

Näyttelijät tekevät taitavaa ja tarkkaa työtä, nimenomaan yhdessä ja ryhmänä. Seppä on koskettava tarmoa ja rakkautta uhkuvana Johannana, jonka minuus lopulta murtuu paineen alla. Kerosuo yhdistää ovelasti hahmoonsa sekä ärsyttävää hulttiota että inhimillistä luuseria. Hahmo ei ole läpeensä paha roisto, vaan eräänlainen olosuhteiden luomus työttömyyden takia.

Pohjanheimo on erittäin vakuuttava totisena Homsantuuna. Tätä naista ei huijata. Jopa trilleriä saadaan mukaan, kun Pohjanheimo selvittää välejään Kerosuon kanssa pistooli kädessään. Kuuluisa loppurepliikki kajahtaa ilmoille vertahyytävästi: ”Teidän lakinne ja oikeutenne, niitähän minun pitikin ampua!”

Esitykseen on sovitettu myös Canthin päiväkirjamietteitä. Niitä tulkitsee napakasti Karoliina Kudjoi.

Repliikeistä käy ilmi, kuinka vallankumouksellinen, lähes anarkistinen ja aikaansa edellä Canth oli. Hätkähdyttäviä ovat myös aikahypyt, joissa yhtäkkiä kuvaillaan nykyajan köyhyyttä. Järkyttävä ja erinomainen analogia. Lavalta todetaan synkän lakonisesti tarinan lomassa, että naisen euro on 80 senttiä.

Vastaisku teknoteatterille

Nykyään tehdään paljon ns. teknoteatteria, jossa käytetään runsaasti tekniikkaa, kuten vahvistettua ääntä, videoita ja livekuvaa. Tola joukkoineen käy vastaiskuun. He näyttävät hienosti, mikä on teatterin juju, se tärkein tekijä. Se on taitava, monipuolinen, joustava näyttelijä, joka pitää tarinan ja yleisön hyppysissään. Toki tarvitaan myös kannustava ohjaaja, jolla on näkemystä.

”Juuri tällaista teatterin pitäs olla!” kuiskasi seuralaiseni minulle Työmiehen vaimoa katsellessamme. Olen täsmälleen samaa mieltä.

Tiedot

Työmiehen vaimo

Ensi-ilta Teatteri Avoimissa Ovissa 18.2.2014

teksti Minna Canth
sovitus ja ohjaus Heini Tola
rooleissa Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso (Teak), Jukka Pitkänen, Petriikka Pohjanheimo, Hanna Seppä

lavastus ja puvut Veera-Maija Murtola
musiikki Suvi Isotalo
valosuunnittelu Antti Kujala