Julkaistu: 05.12.2013

We Jazz 2013

Tomasz Stanko Kuva: Tomasz Broszkiewicz
Uusi jazz-festivaali tarjoaa ainutkertaisia konserttikokonaisuuksia.

Helsinkiläinen We Jazz - kollektiivi järjestää joulukuun toisella viikolla uuden jazz-musiikkiin keskittyvän tapahtuman, jonka ohjelmistosta löytyy ilahduttavalla tavalla särmikkyyttä ja kokeilunhalua. Kuusipäiväisen festivaalin konserttipaikkojen joukkoon lukeutuu elokuvateatteri, yksi konserttikokonaisuuksista kuullaan pimeässä, lauantaibrunssia nautitaan live-jazzin tahdissa, Kluuvin galleriassa on esillä teemaan sidottu taidenäyttely, ja lapsille suunnattu konsertti työpajoineen houkuttelee perheitä. Konsertit sijoittuvat yhdeksälle areenalle ympäri kaupunkia.

Jazz-essee ja kansanvälisiä tähtivieraita

We Jazz 2013 täräytetään käyntiin maanantaina 9.12. uniikilla paketilla. Tuolloin Aleksanterin teatterin lavalla kuullaan niin ulkomaisia kuin kotimaisia huippunimiä. Saksofonisti Mikko Innanen saa kunnian esiintyä yhdessä merkittävän uran tehneen jazz-rumpali Andrew Cyrillen kanssa. Illan toinen kansainvälinen yhteistyö tehdään sveitsiläisen VEIN-trion ja Yhdysvalloista saapuvan saksofonisti Greg Osbyn välillä. Konsertin erikoisuutena kuullaan tilaustyö, jazz-essee, jonka synnystä ja toteutuksesta vastaa M.A. Numminen. Muuta kotimaista tarjontaa edustaa vuoden 2012 alussa alkunsa saanut, bossa nova- perinnettä kunnioittaen uudistava Jukka Eskola Orquesta Bossa.

Lisää kansainvälisiä vieraita kuullaan 14.12. Savoyssa, jolloin puolalainen trumpetistilegenda Tomasz Stanko esiintyy ensi kertaa Suomessa tanskalais-suomalaisen kvintettinsä kanssa. Savoyssa kuullaan myös settilistaansa muokannutta Timo Lassy Bandia sekä pianisti Joona Toivasta.

Ulkomainen vierailija loistaa valokeilassa myös Dubrovnikin lavalla keskiviikkona 11.12. Alkuaan New Yorkista kotoisin olevan Joyce Elaine Yuillen ura monipuolisena laulajattarena on vienyt muusikkoa ympäri maailmaa, ja tuo hänet nyt Timo Lassyn esittelemänä Suomeen.

Nousevia kykyjä ja luottonimiä

Torstaina 12.12. Koko Jazz Club täyttyy tämän vuoden We Jazz Rising Star -palkinnon voittaneen AR Quartetin tuotannosta. Tuolloin saataneen jonkinlaista esimakua nelikon vuoden 2014 aikana julkaistavasta esikoislevystä. Illassa esiintyy myös suomalais-amerikkalainen NYConnection.

Timo Lassyn lisäksi We Jazz 2013 luottaa useisiin kotimaisen nykyjazzin kärkinimiin. Jukka Perko & Co:n konsepti pimeästä konsertista on osoittautunut jo etukäteen niin mielenkiintoiseksi, että kummatkin konsertit ovat olleet viikkokausia loppuunmyytyjä.

Koko Jazz Clubille saadaan tiistaina 10.12. Berliinistä paikalle suomalainen kitaristi Kalle Kalima. Viime vuosina elokuvamaestrojen teoksista inspiroitunut Kalima saapuu Kokoon Klima Kalima- trionsa kanssa. Trion uusin levy Klima Kalima Finn Noir on saanut innoituksensa mm. Matti Kassilan ja Mikko Niskasen elokuvista. Kirjaimellisesti elokuvallisissa tunnelmissa ollaan myös seuraavana iltana elokuvateatteri Andorrassa, joka toimii näyttämönä Olavi Louhivuoren johtaman Oddarrang -kvintetin konsertille. Ohjelmistossa on tuolloin yhtyeen uusi albumi In Cinema.

Lauantai-iltana 14.12. Kuudennella Linjalla pidettävä päätöskonsertti summaa ensimmäisen We Jazz 2013 -festivaalin muun muassa Dalindèon tanssittavien rytmien ja Kahden Miehen Galaksin takuuvarmasti omaperäisen esiintymisen tahdissa.

Tiedot

We Jazz 2013

9.‒14.12.2013 Helsingissä

Liput 3,50€ - 62,50€

Ohjelma, esiintymispaikat ja lippujen hinnat: www.wejazz.fi/2013/