Julkaistu: 12.12.2013

Adelen elämä: osat 1 ja 2

Kuva: Cinema Mondo
Ensirakkauden syvät syöverit saavat koskettavan käsittelyn palkitussa mestariteoksessa.

Miltä ensirakkaus tuntuu, sen pakottavuus, fyysisyys ja euforia? Millaista on käydä läpi ensimmäinen väkevän romanttinen kohtaaminen ja millaisen jäljen tunnekuohut meihin jättävät? Kaikesta tästä on kysymys Abdellah Kechichen mestarillisessa Adelen elämässä (La vie d’Adèle / Blue is The Warmest Color, 2013).

Adelen elämä: osat 1 ja 2 voitti keväällä Cannesin elokuvajuhlien kultaisen palmun. Palkinto oli täysin ansaittu, sillä en muista vuosiin nähneeni yhtä koskettavaa, intensiivistä ja ilmaisullisesti kypsää elokuvateosta.

Kahden nuoren naisen rakkaustarina

Kechichen elokuva saa Suomen ensi-iltansa epäilemättä saman kohun saattelemana kuin kaikkialla muuallakin. Kahden nuoren naisen rakkaustarina on eroottisuudessaan eksplisiittinen eli seksissä ei ole säästelty. Rakastelukohtaukset ovat pitkiä ja aistillisuudessaan moniulotteisia.

Pornosta ei kuitenkaan ole missään nimessä kysymys, eikä katsoja poistu teatterista itseään tirkistelijäksi tuntien. Ellei sitten intiimin ihmissuhteen todistaminen itsessään tee yleisöstä sellaista.

15-vuotiaan Adelen (Adèle Exarchopoulos) elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän kohtaa itseään vanhemman taideopiskelijan, Emman (Léa Seydoux). Aiemmat teinisuhteet kalpenevat naisten välille syttyvän kiihkeän rakkauden rinnalla. Oman seksuaalisuuden hyväksyminen ei kuitenkaan ole helppoa niin kuin ei orastava aikuisuus ylipäätään.

Kouluiästä aikuisuuteen

Kolmituntinen elokuva kattaa merkittävän kappaleen nuoresta tytöstä naiseksi varttuvan nimihenkilön elämästä. Keston ei pidä silti antaa säikäyttää, sillä jokainen minuutti on merkityksellinen tarinan rytmin ja katsojan samaistumisen kannalta.

Päähenkilöä esittävä Adèle Exarchopoulos on ilmiömäinen löytö. Vaikka vastanäyttelijä Seydoux on kaksikosta se tunnettu ja tunnustettu kyky, vangitsee tuntematon Exarchopoulos kameran huomion herkillä, sielukkailla kasvoillaan.

Tapa, jolla nuori nouseva ranskalaisnäyttelijä johdattaa hahmonsa kouluiästä tuskaiseen aikuisuuteen, on hätkähdyttävän hallittu ja kypsä. Exarchopouloksesta kuullaan vielä paljon, se on selvää.

Kechichen elokuva on kuvattu käsivarakameralla, mikä valaa kokonaisuudesta yhtä aikaa realistisen ja impressionistisen. Valon merkitys on huomattava – rakkaus ”valaisee” koko maailman, suru haalistaa sen harmaaksi.   

Tiedot

Adelen elämä: osat 1 ja 2

La vie d'Adèle / Blue is The Warmest Color

Ensi-ilta 13.12.2013

Ranska, Belgia, Espanja 2013, 179 min, K16

Ohjaus Abdellatif Kechiche

Käsikirjoitus Julie Maro, Abdellatif Kechiche, Ghalia Lacroix

Tuotanto Kechiche, Brahim Chioua, Vincent Maraval

Kuvaus Sofian El Fani

Leikkaus Sophie Brunet, Ghalia Lacroix, Albertine Lastera, Jean-Marie Lengelle, Camille Toubkis

Päärooleissa: Léa Seydoux, Adèle Exarchopoulos