Julkaistu: 14.11.2013

Vielä ehtii

Kuva: Tapio Vanhatalo
Lämminhenkisestä komediasta taitaa tulla Kaupunginteatterin seuraava hitti.

Improvisaation maihinnousua Suomeen siivitti mainio tv-sarja Nyhjää tyhjästä. Siinä muun muassa Leena Uotila, Riitta Havukainen, Ulla Tapaninen ja Vesa Vierikko leikittelivät herkullisesti. Mitenkäs nuo samaiset nyt vanhuksia esittävät? Ai niin, Nyhjää tyhjästä tuli televisiosta 22 vuotta sitten… Miten se aika meneekin nykyisin niin nopeasti?

Ruotsalainen Carin Mannheimer kuvaa ajan kulumista ja vanhenemista suruineen ja iloineen näytelmässään Vielä ehtii (I sista minuten) hyvin osuvasti, lempeällä sydämellä ja ronskilla huumorilla. Suomennoksesta vastaa Liisa Urpelainen, ja Kaupunginteatteriin lämpimän komedian on ohjannut Pertti Sveholm.

Uusi Kvartetti?

Esityksestä povataan manttelinperijää HKT:n taannoiselle hitille Kvartetille, jota esitettiin nimekkäiden seniorinäyttelijöidensä voimin lähes kymmenen vuotta. Myös Vielä ehtii –esityksen alku on lupaava: näytelmä pyörii tällä hetkellä loppuunmyydyille katsomoille ja siirtyy ensi vuonna isompaan tilaan Arena-näyttämölle.

Mannheimer on vatkannut näytelmäänsä tuttuja teemoja taitavasti, ehkä vähän laskelmoidustikin. On ystävättäret, jotka ovat rakastaneet samaa, nyt jo edesmennyttä miestä. On symbioottinen aviopari, jonka kyllästynyt nainen tekee lopulta irtioton. On lemmenliekin viimeisiä, estottomia leimahduksia, jopa kaapista ulostuloja. Kaikkea, mitä elämän kirjoon kuuluu.

Elämän korttipakka nostalgian soidessa

Jyrki Sepän lavastus avautuu perinteisenä, turvallisena porvarisasuntona, jonka elämää nähneet huonekalut alleviivaavat mukavaa salonkikomediaa. Mauri Siiralan äänimaailmassa soivat nostalgia, tutut lattarihitit ja rautalanka. Naseva oivallus: taidan siis itsekin kuulua kohderyhmään, kun katsomossa jalka vipatti tunnistamisen ilosta!

Lähtöasetelma on tutun toimiva: Uotila esittää ikääntyvää Mariannea, jonka luokse kokoonnutaan lounastamaan ja pelaamaan bridgeä maanantaisin. Korttikoplaan kuuluvat Annakaisa (Ulla Tapaninen) ja Säde (Riitta Havukainen). Koska Mariannen mies on kupsahtanut, neljänneksi korttipöytään on kutsuttu leskimies Peter (Vesa Vierikko). Vuosikausien pinttyneet tavat, vanhat kaunat, alkoholin lipittely ja uuden miehen mukaan tulo tekevät heti alkuunsa kirpeän yhteentörmäyksen.

Kiinnostavaa ja muutoksen alulle panevaa huoltomies ”monitoimi-Tommia” esittää Jukka Rasila. Vanhojen klikkien purkaminen on sittenkin mahdollista, kun kehään astuu vilpitön, toisista välittävä reipas nuorimies. Uotilan ja Rasilan hahmojen vähitellen heräävä ystävyys kuvataan kauniisti. Mariannen tytär Kristiina, Kaisa Torkkel, joutuu kiireittensä keskellä katselemaan pöllämystyneenä äitinsä uutta elämää. On muuten aika jännää, että vanhusten erotiikkaan kaikkein konservatiivisimmin ja kielteisimmin suhtautuvat nuoret aikuiset! Ainakin tutkimusten mukaan.

Nautittavia hahmoja

Leena Uotila tekee hienon ja mieleen jäävän roolityön vanhenevana Mariannena, jonka elämän arvot ja asetelmat menevät kunnolla uusiksi. Uotila tulkitsee vakuuttavasti muutoksen kyynisestä itsekkyydestä kohti armahtavaa ja elämästä nauttivaa naista. Jään sulaminen aiheutti yleisössäkin ihastuksen ja liikutuksen huokaisuja. Samaistuminen on aina koskettavaa.

Sveholmin ohjaus on sydämellistä ja ymmärtävää. Kollegoilla ja legendaarisilla ryhmisläisillä on ilmiselvästi ollut hauskaa esitystä laatiessa. Mukavia ja hauskoja nyansseja on paljon, huumori saa paljon tilaa, mutta niin saa myös kipeys ja koskettavuuskin. Esityksestä säteilee inhimillistä lämpöä.

Tapaninen tekee Maija Karhi -peruukissaan hauskan hahmon jäykkänä ja pessimistisenä Annakaisana, joka varoo herkkää vatsaansa. Hahmon vatsahapot taitavat kuitenkin olla vain asenteessa. Vierikko on mainio charmanttina Peterinä, joka Parkinson-syndroomassaan vispaa käsiään, mutta uskoo olevansa vielä reipas nuorukainen. Lopun yllätyskäänne tuo mukanaan aivan uudenlaista Vierikkoa.

Havukainen on vallan viehättävä ikinuorena runoilevana Säteenä, jonka hippityyli kertoo päälle jääneestä 70-luvusta. Hiippaileva, lantion keinumista korostava kävelytyyli on hulvaton ja taitava oivallus!

Välittämisen tärkeys

Vielä ehtii on lämminhenkinen komedia, joka kertoo viisaasti elämänkulun vääjäämättömyydestä. Kuten sanonta kuuluu: ”Elämä ei ole harjoitus.” Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Kaiken suhteellisuuteen kuuluu myös se, että joku löytää onnen, joku ei. Näin myös tässä näytelmässä. Eri asia on sitten, miten osattomuuteensa suhtautuu. Esitys korostaa hienosti välittämisen tärkeyttä myös vanhuuden kohdatessa. Lopussa seniorit ja nuoret pelaavat kaikki kimpassa bridgeä elämästä nauttien. Siinä on ohjenuoraa meille kaikille.

Tiedot

Carin Mannheimer:

Vielä ehtii

Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 31.10.2013

Rooleissa Riitta Havukainen, Jukka Rasila, Ulla Tapaninen, Leena Uotila, Vesa Vierikko, Kaisa Torkkel

Suomennos Liisa Urpelainen

Ohjaus Pertti Sveholm

Lavastus Jyrki Seppä

Puvut Sari Salmela

Valosuunnittelu Risto Heikkerö

Äänisuunnittelu Mauri Siirala

Naamiointi Henri Karjalainen

Kampaukset Taina Tervo

www.hkt.fi