Julkaistu: 15.11.2013

Ólafur Arnalds

Kuva: Marino Thorlacius / Mercury Classics
Islantilaislahjakkuus konsertoi ensi kertaa Suomessa.

Reykjavikin lähiössä varttunutta säveltäjä-multi-instrumentalisti Ólafur Arnaldsia ei voi syyttää kaavoihin kangistumisesta musiikillisissa työskentelytavoissa. Yliopistossa klassista musiikkia opiskelleen Arnaldsin historiasta löytyy muun muassa rumpalin pesti parissa islantilaisessa heavy- ja hardcore-yhtyeessä, techno-duo Kiasmos, useita sävellyksiä elokuviin, tv-sarjoihin ja tanssiesityksiin, musiikin tuottamista sekä yhteistyötä Islannin sinfoniaorkesterin jäsenten kanssa.

Neo-klassisen musiikin säveltäjälupaus

Maailmanmaineeseen monen roolin Arnalds on ponkaissut neo-klassisen musiikin säveltäjänä. Tähän kehityskulkuun liittyy saksalainen heavybändi, mikä ei Arnaldsin tapauksessa yllätä. Vuonna 2004 Heaven Shall Burn -bändi innostui Arnaldsin heille toimittamasta demosta, jonka myötä tuolloin 18-vuotias islantilainen teki intro- ja outro-sävellyksiä yhtyeen uudelle levylle.

Arnaldsin taidot huomattiin levy-yhtiössä, ja vuonna 2007 ilmestyi muusikon debyyttialbumi Eulogy for Evolution. Pian heavyrumpalina aloittanut Arnalds löysi itsensä työstämästä jousisoitin- ja pianovetoista neo-klassista musiikkia sekä kiertueilta, jotka veivät hänet Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Kiinaan.

Klassiset ainekset kohtaavat elektroniikan

Viime vuonna Arnalds solmi levytyssopimuksen Universal Musicin hallinnoiman Mercury Classicsin kanssa. Helmikuussa 2013 ilmestyi uusin albumi For Now I Am A Winter. Uudella levyllä Arnalds on ottanut askelia uuteen suuntaan – niistä radikaaleimpana tuomalla osaan sävellyksistä uudeksi elementiksi laulun. Neljällä levyn kymmenestä teoksesta kuullaan Arnaldsin maanmiehen Arnór Dan Arnarsonin korvaa hiveleviä lauluosuuksia. Albumin nimikappale For Now I Am A Winter esittelee herkkä-äänisen ja voimakkaan ilmaisun laulajan, joka tuo äkkiseltään mieleen Antony Hegartin.

Uudet tuulet Arnaldsin tyylissä tehdään selväksi kakkosraita Brimin myötä. Kappale paiskoo kuulijan mukaansa ensin jousikvartetin vimmalla viimeistellen koukutuksen elektronisella paukkeella. Välissä käydään tunnelmoimassa viiltävän kauneuden äärellä (A Stutter, Words of Amber). Reclaim on viileän kuulas pop-kappale. Loppua kohden valokeilassa ovat jälleen klassiset instrumentit: jouset, piano. Only The Winds ja Old Skin ovat kerroksellisia ja pakahduttavia, ensin mainittu melankolinen, mutta toivoon kääntyvä, jälkimmäinen Arnaldsin uudempaa kerrontatapaa.

Kokonaisuudessaan For Now I Am A Winter painuu ihon alle, ja levyn kuuntelemista ei tohtisi lopettaa lainkaan. Oman panoksensa albumin vaikuttavuuteen ovat tuoneet orkesterisovituksesta vastaava Nico Muhly sekä luonnollisesti Islannin sinfoniaorkesterin muusikot.

Savoyssa kokoonpanona trio

Arnaldsin ensimmäinen konsertti Suomessa järjestetään marraskuun 25. päivä Savoy-teatterissa. Tuolloin lavalle nousee myös Arnór Dan Arnarson. Luvassa lienee omalaatuinen tunnelma, sillä Arnaldsin kappaleiden sovitukset varmastikin elävät muusikkomäärän jäädessä vähemmäksi kuin esimerkiksi For Now I Am A Winter -levyllä.

Tiedot

Ólafur Arnalds

Savoy-teatterissa 25.11.2013

Liput alkaen 28€

Ólafur Arnalds: For Now I Am A Winter (Mercury Classics 2013)

www.savoyteatteri.fi