Julkaistu: 24.10.2013

Orkesteri

KOM-teatterin uutuus kertoo bändin takahuoneen kautta paljon muustakin kuin koomisista keikkamuusikoista.
Kuva: Noora Geagea

Mistä on loistonsa päivät kadottaneen hääkeikkabändin takahuonekeskustelut tehty? Keskinäisestä nokittelusta, menneiden muistelusta, oman edun tavoittelusta. Kaikki haluavat hyötyä toisistaan, unelmien ja todellisuuden välillä ammottaa mahtava kuilu ja tulevaisuus pelottaa. Ei ehkä niin kaunista katsottavaa. Mutta KOM-teatterin tulkinnassa aivan älyttömän hauskaa sekä kaikessa raadollisuudessaankin lämmöllä ja ylenkatsetta välttäen toteutettua!

Ja pelottavan tunnistettavaa lähes mistä tahansa työyhteisöstä.
KOM-teatterin Orkesteri The Everlast tarkastelee yhteisöllisyyttä hääkeikkabändin jäsenten yhteiselon kautta. 90-luvulla viimeisimmän ja ainoan hittinsä Lentoon lähdit tehnyt yhtye on hääkeikalla työväentalolla.

Okko Leon kirjoittama ja Janne Reinikaisen ohjaama Orkesteri on hieno suomalainen komedia, joka ammentaa vahvasta, karrikoidusta, mutta oivaltavasti kiteytetystä tyyppigalleriasta. Se antaa näyttelijöille näyteltävää – ja sehän sopii KOM-teatterille, jonka näyttelijät osaavat puristaa repliikeistä kaikki nyanssit ja hahmotella tyypit paikoin jopa virtuoottisen sulavasti. Nyt saa nauraa. Hetken kuluttua kuitenkin herää kysymys, mille oikein nauroin. Kenet näin?

Hahmoja leimaavat piirteet ovat tunnistettavia.  Halu tulla nähdyksi sekä epämääräinen, mutta sitäkin vahvempi unelma yhteisöstä ja solidaarisuudesta, tekevät tyypeistä samaistuttavia nykypäivän ihmisiä – oli status tai älykkyysosamäärä sitten mikä hyvänsä.

Markku Pätilän elokuvamaisen tarkka lavastus työväentalon takahuoneesta antaa näyttelijöille kelmeän, elähtäneen taustan särisevine loisteputkilamppuineen. Samalla sen symbolinen merkityskin on läsnä. Työväenaate on pelkkä koominen kulissi – tai siten siihen nykyään kuuluu suhtautua. Visuaalinen ilme sisältää saman ovelan kahtiajakoisuuden kuin koko esitys.

Koomiset tyypit kysyvät vaikeita kysymyksiä

Tunsi bändielämää tai ei, hahmot ovat nautinnollisia. On yksinkertainen basisti Halla (Juho Milonoff), vanhaa hyvän ajan keikkamuusikkoa edustava Rane (Pekka Valkeejärvi), bändille epätoivoisesti keikkoja haaliva laulaja Jase (Janne Reinikainen) sekä nuori lahjakas rumpali Tim (Samuli Niittymäki), jonka muut haluavat laitta ruotuun. Bändin uudeksi keulakuvaksi Jase on yrittänyt hankkia takavuosien Idos-voittajan Simone Päiväperhon (Laura Malmivaara).
Keskinäinen puhe on jaarittelua, jankkaamista ja riitelyä, mutta henkilöiden puheesta kuultaa kuitenkin aito hätä ja repliikeistä voi löytää osuvaa filosofiaa.

Jase on keinotellut nimiinsä hitin tekijänoikeudet ja myynyt sen makkaramainokseen sekä yrittää muutenkin höynäyttää bändin jäseniä. Muita hän onnistuukin vedättämään, mutta hieman toisia nokkelampi, nuori Timi, asettuu vastustamaan. Samaan aikaan basisti pohtii, kuka maksaa hätänumeroon soitettujen puhelujan laskun, ja Ranen voimat kuluvat omanarvontunteen ylläpitämiseen.

Ehkä Orkesterin toimivuuden yksi syy onkin siinä, että sen henkilöiden koominen tapa hahmottaa yhteiskunnan toimintaa ja täysin väärien johtopäätösten vetäminen ja termien, kuten solidaarisuuden, outo käyttäminen eivät lopulta ole ainakaan pelkästään parodiaa.

Näen niissä yhteyden Leon beckettmäisen Kenttä-näytelmän talouden kannalta ylijäämäihmisiksi jääneiden henkilöiden rimpuilun kanssa. Kenttä kysyi, miten ihminen hahmottaa paikkaansa maailmassa, jossa ei ole sijaa talouden kannalta hyödyttömille ihmisille. Mikä voisi olla ratkaisu? Orkesteri puolestaan kysyy, mihin solidaarisuus on kadonnut tai onko sitä koskaan ollutkaan.

Orkesteri ei hiero allegoriaa yleisön kasvoihin vaan säilyttää tyyppeihin perustuvan, näyttelijävetoisen komiikan alusta loppuun. Leo osaa kirjoittaa eri ideologioita ja filosofioita henkilöidensä suuhun ilman että kohtauksista tulee osoittelevia. Siten tulos ei ole tendenssimäinen vaan syvä ja kerroksellinen.

Jokainen kohtaus ja dialogi jättää avoimeksi sen, millä tavalla se nyky-yhteiskuntaa kommentoi. Orkesteri näyttää ja analysoi, muttei väitä. Kun Jase pitää luentoa solidaarisuudesta, Rane näyttää äkäisenä Timille hänen paikkaansa ja yhteisö odottaa uutta nousua Simone Päiväperhon avulla, ovat kohtaukset psykologisesti ja yhteiskunnallisesti virittyneitä.

Orkesteri ei levitä kyynisyyttä

Esityksen riemukkaimpia kohtia on bändin fiilistely Lentoon lähdit -biisin ympärillä. Malmivaara esittää sen taitavasti ja herkästi.  90-luvun soundin lähes autenttisesti tavoittava kappale on Olavi Uusivirran luomus. Se sisältää joka ikisen kliseen, mutta jotain aidosti koskettavaakin siinä kaikessa korniudessaan on.

Orkesteri kommentoi kiinnostavasti KOM-teatterin yhteiskunnallisten esitysten sarjaa – ja on mielestäni uusi irtiotto filosofisempaan ja sitä myöten absurdimpaan suuntaan.
Orkesterissa kerrotaan periaatteessa samantapaisista hahmoista kuin Arto Salmisen kirjoissa, mutta hahmojen kuvaamisessa on enemmän lämpöä. Uskon, että juuri omalaatuisessa lämmössä piilee Orkesteri-näytelmän suuren suosion syy, sillä sen myötä löytyy myös tulkinnallista avaruutta.

Yhtä aikaa KOM-teatterin version kanssa esitetään Lauri Maijalan ohjaamaa kuunnelmaversiota Yle radio 1:llä. Lisäksi Matti Ijäs valmistelee siitä elokuvaa ja Sami Parkkinen muokkaa siitä romaaniversiota.

Puolestavälistä esitystä takahuoneen tunnelma alkaa kiristyä ja huumorin sävyt tummentua. Simone Päiväperhon sekoilun myötä bändi luiskahtaa pattitilanteeseen. Pian ollaankin panttivankitilanteessa, jossa bändin jäsenet kaappaavat Simonen ja vaativat lunnaita sekä toiveitaan toteutetuksi. Heille luvataan upea keikka, julkisuutta ja toiveiden toteutumista.

Onko menestys vain unelmaa? Onko yhteisön mahdollista vielä kukoistaa?
Vastaus jää avoimeksi, mutta joitain avaimia yleisölle kyllä annetaan. Orkesteri ei ole ihmiskuvassaan kyyninen vaikka kapitalistinen maailma sitä ehkä onkin.

Tiedot

OKKO LEO: ORKESTERI - THE EVERLAST
Kantaesitys 16.10.2013 KOM-teatterissa
Käsikirjoitus Okko Leo
Ohjaus Janne Reinikainen
Ohjaajan assistentti Katariina Havukainen
Lavastus Markku Pätilä
Valot Kari Vehkonen
Ääni Jani Rapo
Puvut Niina Pasanen
Maskeeraus Leila Mäkynen
Julisteen valokuva Marica Rosengårg
Valokuvat Noora Geagea
Lentoon lähdit -laulun teksti ja sävellys Olavi Uusivirta