Julkaistu: 23.10.2013

MasQue -festivaali

MasQue-festivaaleilla nähtiin esineteatteria ja hienoja klovnisooloja.

Teatteri Metamorfoosin vuodesta 2007 lähtien joka toinen vuosi järjestämän naamioteatterifestivaali MasQuen teema oli tänä vuonna poikkeuksellisen rajattu: maailman pienin naamio eli klovnin punainen nenä. Teemalla haluttiin kiinnittää huomiota klovnerian traagiseen ja teatterilliseen puoleen ja häivyttää mielikuvaa hölmöilevistä sirkuspelleistä.

Varsinaisten esitysten välillä kaikille avoimet demo-esitykset keräsivät Stoan aulan täyteen yleisöä. Etenkin Teatteri Metamorfoosin Soile Mäkelan vetämä Metalab, jossa teatteriammattilaiset harjoittelivat klovneriaa Mario Gonzalezin metodein, oli mielenkiintoista seurattavaa. Samoin Hanna Terävän Maija-klovni oli hauska ja viihdyttävä. Hienoa että tällaistakin ohjelmaa oli yleisölle järjestetty.

Vaikka monet demoista sopivat lapsillekin, varsinaisesti lapsille suunnattua ohjelmaa oli harmillisen vähän demojenkin sijoittuessa pääosin ilta-aikoihin. Pelleparkki pienille oli hauska idea, mutta harva alle kouluikäinen jaksaa enää iltaseitsemän jälkeen keskittyä työpajatoimintaan.

Esineteatteria klovneriamaustein

Belgialaisen Francy Begassen ohjaama Olaf – Le Polichineur de Tiroirs, Lipaston kiillottaja, oli festivaalin ainoa esitys, jossa ei nähty punaisia neniä, mutta siinäkin oli mukana klovneriaielementtejä. 

Olafissa nukketeatteritaiteilija Stéphane Georis esittää ruotsalaista – todellisuudessa siansaksaruotsia ja englantia puhuvaa – filosofian professoria Olaf Stevenssonia, joka kuvittaa luentojaan objektiteatterin keinoin. Mystisen lipastonsa laatikoista professsori vetää esiin arkisia esineitä, joiden avulla hän kertoo pienin, koomisin tarinoin muun muassa rakkaudesta ja metafysiikasta.

Georis animoi esineitään perustaitavasti muttei mitenkään ennennäkemättömän häikäisevästi. Oman lisänsä esitykseen toi veikeästi virnuilevan Georiksen klovnityylinen suora kommunikointi yleisön kanssa sekä tietty klovneriamainen groteskius, kuten animoitujen ruoka-objektien syöminen ja kaiken sivutuotteena syntynyt sotku, josta yleisökin sai osansa. Lisäksi esitys oli hillittömän hauska.

Rakkaustarina ja klassikkosatu

Festivaalin avajaisperjantaina olin kipeä, mutta kävin katsomassa illan ensi-iltaesityksen, Metamorfoosin oman Femme Fatale & The General Theory Of Loven seuraavana keskiviikkona.

Soile Mäkelän ohjaaman klovniesityksen aihe on suureellisesti rakkaus. Viiden femme fatale -klovnin – Mäkelä, Tanja Eloranta, Riina Tikkanen, Johanna Kultala, Elina Putkinen – ryhmä saa tehtäväkseen tutkia, kuka murhasi rakkauden. Klovnit eivät oikein saa selkoa koko rakkaudesta, saati onnistu ratkaisemaan rikosta. Mutta yrityksen puutteesta erikoista rikostutkijaryhmää ei voi syyttää.

Esityksessä käytetään taitavasti nukketeatterillisia keinoja. Erilaiset materiaalit ja esineet heräävät henkiin ja muuttavat muotoaan, harsokangas kasvaa valtaviksi miehen jaloiksi, tukasta tulee rakastunut kettu ja vispilästä lääkeruisku.

Illan kiistaton tähti on Riina Tikkanen, joka klovnimaskinsa takaa reagoi ilmeikkään persoonallisesti ympäristön tapahtumiin. Muut näyttelevät kuin heillä olisi pienen punaisen nenän sijaan kasvot peittävä naamio. Suhde yleisöön ei synny pelkästään tuijottamalla.

MasQuessa nähtiin toinenkin Soile Mäkelän ohjaus, joka oli samalla festivaalin ainut varsinaisesti lapsille suunnattu esitys, Tanssiteatteri Hurjaruuthin Ruma Ankanpoikanen. Klovnitrio Muitten Mukuloitten – Mäkelä, Hanna Terävä ja Roosa Hannikainen – varsin omaperäisessä versiossa klassikkosadusta on paljon hauskaa ja koskettavaa, mutta myös paikoillaan polkevia jaksoja. Hämmentävän suuri osa vitseistä tuntuu olevan suunnattu aikuisille.

Ruman Ankanpoikasen klovneista loisti Hanna Terävä, joka otti yleisön suvereenisti haltuun. Hieman tosin häiritsi se, että Terävän ankanpoika oli hyvin samanlainen kuin festivaalin demo-osuudessa nähty Maija-klovni.

Kaksi upeaa klovnisooloa

Festivaalin vaikuttavin esitys oli ranskalaisen Adèll Node-Langloisin tulkinta Sofokleen klassikkonäytelmästä Antigone. Sophie Buisin ohjaama esitys oli huikea yhdistelmä tragediaa, komiikkaa ja klovnitraditiosta tietoista fyysistä näyttelemistä.

Node-Langloisin Antigone ei ole Sofokleen sankarittaren tavoin peloton kapinallinen, joka nousee vastustamaan tyranniaa, vaan mokaileva, epävarma tyttönen – mutta klovnin asemastaan käsin yhtälailla perinteisen naisen roolin kyseenalaistaja kuin esikuvansa.

Antigone kommentoi fyysisen teatteriklovnerian keinoin herkullisesti perinteistä sirkusklovnikomiikkaa. Node-Langloisin Antigone juuttuu kiinni tuolinraatoon, mätkähtää hauta-arkkuun, sotkee itsensä valkoisella karamellivärillä, suklaalla ja mullalla, mutta ikään kuin ohimennen, draaman sivutuotteena ja ironinen pilke silmäkulmassa.

Hieno oli myös festivaalin toinen klovnisoolo, Laura Rämän Osa 5: Muistotilaisuus. Rämän harmaahapsinen klovni pyrkii järjestämään muistotilaisuuden Kodin juhlat c-kasettisarjan ohjeiden mukaan, ja kommelluksiahan siitä seuraa.

Rämän näytteleminen on tarkkaa, vivahteikasta ja yleisön huomioon ottavaa. Esityksen hauskuus syntyy kohdillaan olevista nyansseista: pienistä eleistä, puhahteluista, katseista, liikkumisesta. Rämä on rakentanut klovninsa fyysisen olemuksen huolella.

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden MasQuen esitysten taso oli korkea ja tiukka rajaaminen klovneriaan, yhteen naamioteatterin erikoisalueseen, toimi yllättävänkin hyvin.

Tiedot

Naamioteatterifestivaali MasQue Stoassa 18.-20.10.2013
http://www.metamorfoosi.com/masque-festivaali/