Julkaistu: 02.10.2013

August Uotila

August Uotila: Appelsiinityttö, 1879. Yksityisomistuksessa. Valokuva Studio J-P Palmulaakso.
August Uotila on kultakautemme unohdettuja taiteilijoita.

Vuosi sitten Amos Andersonin taidemuseossa nähtiin hieno Fanny Churbergin (1845-1892) näyttely. Nyt esillä oleva, 1858‒1886 eläneen August Uotilan (aiemmin Aukusti Uotila) näyttely jatkaa maalaustaiteemme kultakauteen liittyvien, vähemmän tunnettujen taiteilijoiden sarjaa mielenkiintoisella tapauksella.

Nuorena nukkunut

August Uotila kuoli vain 27-vuotiaana, joten hänen uransa jäi lyhyeksi. Esillä on kuitenkin noin 60 öljymaalausta ja luonnosta kaiken kaikkiaan noin 154 luetteloidusta työstä (Aune Lindströmin vuonna 1948 julkaiseman monografian mukaan).

Uotila oli aktiivinen ja vahvasti ajassaan kiinni oleva taiteilija. Kuolemansa hän kohtasi ulkomailla, Korsikan saarella. Uotila oli lähtenyt vuonna 1877 Pariisiin opiskelemaan, ja Bretagnessa hän maalasi vuonna 1880.

Teoshelmiä

Uotilan teoksissa näkyvät luonnon, ulkoilmaelämän ja impressionismin sekä orastavan realismin vaikutukset. Jotkut hänen 1880-luvun teoksistaan ovat hämmästyttäviä vapautuneessa otteessaan, mikä on myös yhtymäkohta Churbergin taiteeseen.

Näyttely esittelee taiteilijanalun, josta emme koskaan saa tietää, mihin hän olisi kehittynyt. Esillä olevat teokset ovat enimmäkseen kelpo taidetta, toki joukkoon mahtuu muutama hieman heikompikin teos nuorelta taiteilijalta.

Joukossa on kuitenkin näyttelyn nimikkoteoksen Appelsiinitytön lisäksi muutama muukin erityisen hieno helmi. 1879 maalattu Vihannestarha lähentelee Paul Gauguinin ja Vincent van Goghin maailmoja. Muotokuvista Casper Wredeä esittävä vuonna 1881 maalattu toverimuotokuva on elävä ja lämmin. Metsätie vuodelta 1883 osoittaa, että suomalaisen metsämaiseman kuvauskin alkoi Uotilalta luonnistua.

Elämäkerta ja tutkimus

Näyttelyn yhteydessä julkaistussa teoksessa on myös artikkeli, joka pohtii taiteilijoiden elämäkertoihin liittyvää taidehistoriallista tutkimusta. Miksi toisista taiteilijoista kirjoitetaan ja toisista ei, ja mikä on elämäkerrallisen tiedon suhde teosten tutkimukseen ja tulkintaan? Tämä on tervetullut katsaus tutkimusalasta, joka tiettyinä aikoina on ollut pannaan julistettua ja toisina se ainoa oikea.

Tiedot

Appelsiinitytön maalari

August Uotila

6.9.2013 - 13.1.2014

Amos Andersonin taidemuseo (Yrjönkatu 27)

Avoinna ma, to,pe 10‒18, ke 10‒20, la-su 11‒17. Tiistaina suljettu.

Liput: aikuiset 8 €, eläkeläiset 6 €, opiskelijat 2 €, alle 18v. ilmaiseksi

Samaan aikaan taidemuseossa: HC Berg (talveen 2014 asti), Rouva Näkymätön (23.10.2013 asti) ja Metsäretki (24.2.2014 asti).

www.amosanderson.fi