Julkaistu: 25.09.2013

Vala

Kuva: Mikko Mäntyniemi
Tulenkantajalegendasta kertovaa esitystä kannattelee Ella Pyhällön energia.

Ensimmäisiä esityksiä, jossa aikoinaan näin Ella Pyhällön (silloinen Keranto) oli lausuntaesitys, jonka yhdessä kohtauksessa hän oli x-asennossa lattialla ja esitti Katri Valan runon Kukkivaa maata erittäin omaperäisesti ja väkevästi. ”Maa, maa, ma-a-aa… ” Se jäi mieleen! Nyt on hienoa, että Pyhältö viimein saa esittää Katri Valaa henkilönä kokonaisessa näytelmässä. Se on myös komea tunnustus Teatteri Avoimilta Ovilta, jossa Pyhältö on toiminut pitkään. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Virpi Haatainen.

Aikahyppy 20-luvulle

Katri Vala (1901‒1944) oli harvinaislaatuinen nainen. Ennakkoluuloton kokeilija ja runoilija, poliittinen vaikuttaja, köyhien puolestapuhuja ja varmasti myös esikuva monille naisrunoilijoille, miksei miehillekin. Vala tunnetaan ennen kaikkea Tulenkantajat -ryhmästä ja vasemmistolaisesta Kiila -ryhmästä. Hänen pitkä ystävyytensä tulenkantajaguru Olavi Paavolaisen kanssa on osa kirjallisuushistoriaamme. Vala sairastui ajalle tyypilliseen keuhkotautiin ja kuoli vain 43 vuoden ikäisenä.

Haataisen näytelmässä Valan elämää käydään läpi aina lapsuuden Ilomantsin ajoista saakka. Tärkeänä kanssakulkijana nähdään Katrin pikkuveli Erkki, jota tulkitsee Juhani Rajalin. Alkukohtauksissa vaaditaan tarkkaavaisuutta, sillä sisarparin elämää seurataan kiinnostavasti ajassa eteen ja taakse hyppäillen.

Se suuri hyppy tehdään, kun Vala vihdoin kohtaa Olavi Paavolaisen. Häntä esittää miehekkäästi ja tyylikkäästi Henry Hanikka. Olihan Valan elämässä muitakin miehiä ‒ Rajalin astuu jämerästi myös runoilija Yrjö Jylhän saappaisiin. Pikasuhteen kuvaus on mehukas ja niin suomalaisen tunnistettava: Jylhä ei kestänyt Valan rentoa ja luontevaa elämäntapaa.

Energiaa ja erotiikkaa

Pyhältö heittäytyy Valan rooliin intohimolla ja vimmalla. Hahmo on raju ja uskottava. Esitys aiheuttaa kutkuttavan näköharhan, sillä Pyhältö muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon roolihahmoaan, vaikka katsoja muistuttaa itselleen, että Ellahan se siinä…

Rajalinin ja Pyhällön veli-sisar-suhde on kuvattu hyvin luontevasti. Näyttelijöiden välillä toimivat kontakti, luottamus ja yhteisymmärrys.

Esityksen ehdotonta hunajaa ovat kuitenkin Pyhällön ja Hanikan kohtaukset. Hanikan tulkinnassa Paavolainen on suvereeni maailmanmies, lempeä mutta levoton. Alkupuolella Pyhällön ja Hanikan kohtauksissa on riemua, nuoruuden kuplintaa ja eroottisuuden kipinää. Pitkä, erikoislaatuinen ystävyys on kuvattu kauniisti. Välillä suhde on kivuliaan symbioottinen. Hahmojen välillä on kuitenkin kunnioitusta. Kauniissa viimeisessä kohtaamisessa näkyy suurta hellyyttä ja ymmärrystä. Tiedetään, että Paavolainen otti Valan kuoleman hyvin raskaasti. Eikä se ole ihme.

Vasemmiston ääni

Dramaturgisesti esitys on melko etupainotteinen. Sanottavaa, energiaa ja vimmaa riittää paljon pitkälle ykköspuoliskolle, mutta lyhyessä kakkosjaksossa keskitytään pitkälti Valan elämän kurjaan puoleen, köyhyyteen, perheen perustamiseen ja pärjäämiseen. Poliittisen tilanteen kiristyminen, 30-luku ja lopulta sota toki näkyvät, mutta minne jäi kirjailijayhdistys Kiila? Vala oli kuitenkin perustamassa tätä merkittävää vasemmistolaista ryhmää, jonka takia Sörnäisissä on nykyään kokonainen Katri Valan puisto. Esityksessä Kiilaa tuskin mainitaan, vaikka Valan herääminen vasemmistolaisuuteen tuodaan esiin.

Kokonaisuutena näytelmä on kuitenkin komea ja vaikuttava visuaalista ilmettä myöten. Antti Kujalan videoprojisoinnit luovat maagista tunnelmaa. Teatteri Avoimien Ovien pitkässä naiskirjailijoita ja -taiteilijoita käsittelevässä sarjassa esitys on ehdotonta aatelia. Ruusu Ellalle!

Tiedot

Vala

Näytelmä runoilija Katri Valan elämästä

Kantaesitys Teatteri Avoimissa Ovissa 17.9.2013

Käsikirjoitus ja ohjaus Virpi Haatainen

Lavastus ja puvut Heini Granberg

Valo- ja äänisuunnittelu Antti Kujala

Rooleissa Ella Pyhältö, Henry Hanikka, Juhani Rajalin

www.avoimetovet.fi