Julkaistu: 10.09.2013

Crocodiles & Night Beats

Crocodiles Kuva: Fullsteam Records & Agency
Kuudennelle linjalle saapuvat jenkkibändit tekevät vuosikymmenten takaa ammentavaa ajankohtaista musiikkia.

Crocodilesin musiikissa soi 1980- ja 1990-lukujen indie. Night Beats puolestaan ammentaa 1960-luvun psykedeelisestä rockista. Siinä missä edellisen musiikki on unenomaista ja surisevaa shoegazepoppia, jälkimmäinen on painajaispsykedeliaa.

Eurooppalaisia esikuvia

Tänä vuonna jo neljännen levynsä Crimes of Passionin julkaissut Crocodiles perustettiin San Diegossa entisten bänditovereiden Brandon Welchezin ja Charles Rowellin toimesta. Kokoonpano kuulostaa eurooppalaisten esikuviensa Riden ja Jesus and Mary Chainin poppitautiselta pikkuserkulta.

Bändillä on tiiviit musiikilliset ja konkreettiset yhteydet myös amerikkalaisiin aikalaisiinsa No Ageen ja Dum Dum Girlsiin. Ensiksi mainittu noisepoppoo nosti Crocodilesin oman suosionsa mukana musanörttien tietoisuuteen, ja jälkimmäisen kanssa bändi on tehnyt yhteisiä levytyksiä.

Toveripiirissä vaikuttaa myös samassa genressä operoiva tanskalainen The Raveonettes, jonka toinen jäsen Sune Rose Wagner tuotti Crocodilesin viimeisimmän levyn.

Amerikkalaista autotallipsykedeliaa

Night Beats ponnistaa Seattlesta, vaikka sen kaksi perustajajäsentä, kitaristi-laulaja Danny Lee Blackwell ja rumpali James Traeger, ovat molemmat kotoisin Teksasista. Kolmas jäsen, basisti Tarek Wegner, löytyi länsirannikolta.

Bändin autotallipsykedelia kuulostaa Crocodilesia amerikkalaisemmalta. Sen vaikutteet eivät tule niinkään Brittein saarilta kuin juuri Teksasista ja kalifornialaisen hippiunelman nurjalta puolelta, Charles Mansonin ja pitkien trippien aikakaudelta. Pahimmat huurut ovat kuitenkin suodattuneet pois.

Trion kaksi vuotta sitten ilmestyneeltä esikoislevyltä löytyy myös kiperiä paloja. Yli seitsemänminuuttinen The Other Side vuoroin löysää jännitettä ja vuoroin kiristää sitä, kunnes kuulijan on antauduttava, lopetettava analysointi ja valuttava mukaan. Dewayne’s Drone hajoaa pikkuhiljaa osiinsa, ja levyn päättävä Little War in The Midwest yltyy välillä kitarasankaroinniksi, jonka päämääränä ei ole osoittaa virtuositeettia vaan tavoittaa biisin kliimaksi.

Kuudennen linjan keikan aloittava Night Beats julkaisee toisen levynsä Sonic Bloomin sopivasti 24. syyskuuta, siis kaksi päivää ennen Helsingin-keikkaa.

Tiedot

Crocodiles & Night Beats

Kuudes linja (Hämeentie 13) 26.9.

Liput 15 e

www.kuudeslinja.com