Julkaistu: 28.08.2013

Tumma ja hehkuva veri

Kuvassa Vilma Kinnunen
Musiikkinäytelmä kääntyy inhimilliseksi tragediaksi ja herättää paljon pohdintaa.

Kiba Lumberg on maamme menestyneimpiä ja kiinnostavimpia romanitaiteilijoita: kuvataiteilija, kirjoittaja ja kulttuurivaikuttaja. Elämä ei ole kohdellut häntä kuitenkaan silkkihansikkain, arvostuksen rinnalla on ollut myös arvostelua ja syrjintää.

Lumberg kirjoitti alun perin televisiolle sarjanäytelmän Tumma ja hehkuva veri. Siinä hän tutkailee nuoruuden kokemuksiaan romaniyhteisössä noin 1960‒70-lukujen taitteessa. Tv-sarja sai etenkin romaniyhteisössä niin kielteisen vastaanoton, että teos kiellettiin romanivastaisena. Nyt teos nähdään ensimmäisen kerran näyttämösovituksena Savoy-teatterissa. Dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa Sanna Paula Mäkelä.

Inhimillinen musiikkinäytelmä

Mäkelä on sovittanut teoksen musiikkinäytelmäksi, ja sen vahvana punaisena lankana kulkee Jukka Linkolan säveltämä live-musiikki. Komeassa soinnissa on haikeita sävyjä, tangoa, ripaus klezmeriä ja mieleen jääviä yhteislauluja. Muusikkoina on ammattimiehiä: Seppo Kantonen, Luumu Kaikkonen, Mauri Saarikoski, Tommi Asplund ja Juha Tanninen. Miguel Rojas vierailee herkän tangon tulkkina.

Esitys tempaisee alusta lähtien mukaansa inhimillisyydellään, lämmöllä ja huumorilla. Tietyt kliseet ja murre naurattavat väkisinkin, mutta lämpimästi. Tässä vaiheessa todettakoon, että Lumberg käyttää tekstissään avoimesti määritteitä mustalainen, kaale ja tumma. En sitten tiedä, onko vuonna 2013 korrekteinta puhua Suomen romanivähemmistöstä.

Elämän ruusuja ja ruusujen piikkejä

Esityksen ytimessä on ilmeisesti Lumbergia itseään edustava Mira (loistava Vilma Kinnunen) ja hänen perheensä. Tarja Siimes tulkitsee verevästi realistista äiti Roosaa, joka yrittää pitää katraansa koossa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Isä Vikiä esittää mainiosti Lauri Metsola. Tossun alle jäänyt miekkonen kallistelee pulloa ja pohtii syntyjä syviä korttipakkaansa selaillen. Miran vanhempina sisarina nähdään Tero Tiittanen, Eero Ojala ja Janina Mattsoff. Kullekin kohtalo tarjoaa hetken ruusuja, mutta eniten ruusun piikkejä.

Toki on myös heimoveljiä ja kylän miehiä, joiden kanssa puukot välillä heiluvat julmasti. On myös vaihtuvia morsmaikkuja ja vävyehdokkaita. Elämä on verenmakuista ja rankkaa. Kaikkea katselee jo haudan takaa, kuin unikuvana isomamma Kaunis-Manta (videolla Satu Silvo). Hän edustaa klassista mustalaisromantiikkaa: kaunis tumma nainen kultaisine korvakoruineen, kädessä povarin kortit ja silmissä arvoituksellinen hymy.

Kinnunen piirtää hienosti Mirasta vähän mutruhuulisen, mutta aidosti itseään etsivän tytön tai nuoren naisen. Mira ei suostu sopeutumaan yhteisönsä kulttuuriin annettuna olosuhteena, vaan housut jalassa, luonnoslehtiö kädessä piirtää, etsii, kyselee ja kaipaa vapautta. Käsiohjelmaan on talletettu koskettavasti Miran sydämen huuto: ”Ai ko vois olla ko lintu ja lentää kauas ja lähteä pois. Mie tunnen itseni niin yksinäiseksi ja vangituksi täällä!”

Kulttuurien yhteentörmäyksiä

Mäkelän ohjauksessa korostuvat inhimillisen myötätunnon ohella myös kulttuuriset ristiriidat ja ajankuva.

Tietyt romanikulttuurin piirteet tuntuvat hyvin vierailta ja suorastaan käsittämättömiltä, kuten väkivalta ja naisten alistaminen. Samalla paljastuu hienoisen huumorin kautta kulttuurin matriarkaalisuus: miehet machoilevat ja tappelevat, mutta naiset pitävät huushollin pystyssä. Poliisi on kuitenkin jatkuva kutsumaton vieras.

Aikakauden murros näkyy siinä, etteivät hevoskaupat enää kannata ja muutto Ruotsiin tangolaulajaksi paljastuu pelkäksi kuplaksi. Näin tragikoomisesti käy Tero Tiittasen esittämälle Ranssille.

Kulttuurisen ristiriidan paljastaa esityksen loppupuolella komeasti kajahtava yhteislaulu Teki nii tai näin, aina on vain paha. Lopulta syväksi ja koskettavaksi tragediaksi kääntyvä esitys nostaa esiin monia kysymyksiä. Vaikka esitys on ainutlaatuinen ja harvinainen ajankuva romanivähemmistöstämme, niin miksi mikään ei muutu? Toki asioissa on menty hieman eteenpäin, mutta samat ennakkoluulot näyttävät vallitsevan puolin ja toisin yhä vuonna 2013. Mistä löytyisi se suvaitsevaisuuden viisasten kivi?

Pelkästään näiden kysymysten takia Tumma ja hehkuva veri on tärkeä esitys, puhumattakaan hienoista roolitöistä ja komeasta musiikista.

Tiedot

Tumma ja hehkuva veri

Ensi-ilta Savoy-teatterissa 24.8.2013

Alkuperäinen käsikirjoitus: Kiba Lumberg

Ohjaus & dramatisointi: Sanna Paula Mäkelä

Rooleissa:
Vilma Kinnunen, Tarja Siimes, Lauri Metsola, Tero Tiittanen, Paavo Kinnunen, Eero Ojala, Janina Mattsoff, Sampo Pihlainen, Miro Lopperi, Valtteri Porola, Pertti Mäki, Suvi Kemppainen, Jannina Puumalainen, Ella Lahdenmäki, Aliisa Karjalainen, lapset: Veela Valtere, Tessa Punkka, Ronja Punkka ja Satu Silvo (videolla)

Musiikin sävellys: Jukka Linkola

Muusikot: Seppo Kantonen, Luumu Kaikkonen, Mauri Saarikoski, Tommi Asplund, Juha Tanninen

Tangolaulaja: Miguel Rojas

Valosuunnittelu: Simo Sajama

Pukusuunnittelu: Kaisa Kemikoski

Koreografia: Kimmo Alakunnas

Rekvisiitta/lavastus: Nina Eskelinen

Maskeeraus/kampaukset: Katja Partanen, Maiju Kuokka

Ohjaajan assistentti: Janina Mattsoff, Faruk Nazeri

Tuotanto Kulttuuriyhdistys Aurinko ry & Savoy-teatteri/Anne-Maria Mäkelä

Kesto 2h 20 min, sisältää väliajan

Esitykset 8.9.2013 saakka

Tiedustelut: www.savoyteatteri.fi