Julkaistu: 22.08.2013

Neil Hardwick ja Hotelli Paradiso

Hotelli Paradiso Kuva: Charlotte Estman-Wennström / Helsingin Kaupunginteatterin kuvapankki
Hotelli Paradisosta ja farssista tyylilajina kertoo ohjaaja Neil Hardwick.

Helsingin Kaupunginteatterin kausi alkaa jälleen varsin runsaalla ja kiinnostavalla tarjonnalla. 22. elokuuta suuren näyttämön valtaa Georges Feydeaun käsikirjoittama ja Neil Hardwickin itseoikeutetusti ohjaama riemukas farssi Hotelli Paradiso. Teosta pidetään ranskalaisen farssin klassikkona. Pääroolissa nähdään jälleen, kuten viime vuonnakin, suvereeni Santeri Kinnunen. Mainiossa kaartissa ovat myös muun muassa Tiina Lymi, Iikka Forss, Sanna-June Hyde, Antti Lang, Nelly Hristova, Jari Pehkonen ja Risto Kaskilahti.

Farssi on vaativa laji

Näytelmässä pelataan ihmissuhteilla, ja keskiössä on kielletyn hedelmän houkutus. Kaverinsa vaimoon ihastunut mies aikoo toteuttaa syrjähypyn varsin erikoisessa hotelli Paradisossa, ja siitä soppa sitten syntyy. Vauhtia ja hullunkurisia tilanteita ei varmasti tule puuttumaan.

Mutta mikä saa konkari-ohjaaja Neil Hardwickin innostumaan farssista aina uudelleen, ja mistä innostus alkoi? Keskustelimme Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa 12.8.

-Englannissa farssilla on vahvat perinteet ja siitä tykätään, kuten toki minäkin. Ensimmäinen farssiohjaukseni teatteriin täällä Suomessa oli Esko Roineen ehdotuksesta Michael Frayn Noise's off Tampereen Company-teatterille. Varmaankin yksi maailman hauskimpia farsseja. Täällä Helsingissä se meni sittemmin nimellä Saranoita ja sardiineja. Ihastuin heti farssin vaativuuteen, sillä se on todella vaativa laji. Tajusin, että osaan tehdä sitä, joten mikäs siinä. Ja nyt olen tehnyt farsseja aika paljon, jotkut kai sanovat, että ehkä liikaakin…(naurua)

1500-luvulla syntynyt Commedia dell’arte on ollut monenlaisen komediallisen teatterityylin lähtöpiste. Onko se myös farssin syntypiste, ja miten farssi on vaeltanut?

-Kyllä se ehdottomasti on, etenkin ranskalaisessa traditiossa. Alun perin farssit olivat pieniä täytenumeroita vakavampien näytelmien välissä. Alkuperäinen ranskan kielen sana farceur ( täyttää) tarkoittaa hauskasti täyttämistä myös kulinaarisessa mielessä, kuten meillä färssi. Ranskassa syntyi myös idea ovien käytöstä, josta on tullut farssille hyvin tyypillinen tavaramerkki. Englantiin farssi tuli 1800-luvun lopulla, ja englantilaiset nappasivat siitä nimenomaan fyysisyyden. Vasta Oscar Wilde täydensi genreä nokkelalla verbaalisuudella, Hardwick kertoo.

Tarkkuutta ja mekaniikkaa

Suomessa tunnetaan toki kansankomedia, on Nummisuutareita ja Jeppe Niilonpoikaa. Vaikka komediassakin nauretaan, niin mikä on komedian ja farssin ero?

-Komedia on lämminhenkinen, mutta mielestäni farssi on kuin kylmää terästä. Toki juoni on tärkeä, mutta farssissa tärkeämpää on toiminta. Se on ikään kuin kone, joka vain menee eteenpäin, se on matematiikkaa. Farssissa ihminen nähdään vähän mekaanisena ja siitä hauskuus usein syntyykin. Farssi saattaa näyttää kohellukselta, mutta on tosiasiassa äärimmäisen tarkkaa, jopa sekunnilleen. Joskus farssia haukutaan siitä, ettei siinä ole sisältöä, mutta mielestäni juuri muoto on sen sisältö.

Avajaisissa nähdyssä näytepalassa Hotelli Paradiso vaikutti varsin vauhdikkaalta ja mukaansatempaavalta. Mitkä elementit tekevät Paradisosta toimivan farssin?

-No, siinä on ne ”saranat ja sardiinit” kohdallaan, eli on ovia, joista tulla ja mennä, kun hotellissa ollaan. Se on myös erittäin taitavasti kirjoitettu, kuin dekkari: kaikki loksahtaa paikalleen. Kun mietimme tekstiin lyhennyksiä, tajusin, että mitään ei voi poistaa. Jos jonkin elementin ottaa pois, jokin toinen kohta notkahtaa. Se on niin tarkasti ja taitavasti kirjoitettu! Farssin aatelia.

Erityisiä ominaisuuksia ja hienomekaniikkaa

Mitä erityisominaisuuksia näyttelijältä tarvitaan farssiin, entä ohjaajalta?

-Kyllä niitä varmaankin ovat hyvä tekniikka, tarkkuus ja rytmitaju. Toki myös kyky hullutteluun. Ehkä syvällinen tragedianäyttelijä ei ole farssissa parhaimmillaan. Ohjaajalta vaaditaan myös tarkkuutta ja etenkin hahmotuskykyä. Paradisossakin on simultaanisesti kolme tilaa käytössä, joiden ovista tullaan ja mennään, niin kyllä se tarkkuutta vaatii, ohjaaja pohtii.

Takavuosina erään ohjaamasi farssin käsiohjelmaan oli kerätty harjoitustilanteissa kertyneitä heittoja, näyttelijöiden ehdotuksia ja keskinäistä hulluttelua. Kuinka paljon näyttelijä voi farssissa improvisoida ja sooloilla?

-Harjoitusvaiheessa on toki kivaa, kun tarjotaan ehdotuksia ja tilanne pysyy luovana. Mutta kyllä minä sitten alan kiristää ruuvia niin, että homma napakoituu. Usein käy niin, että harjoituksissa jokin vitsi on hauska, mutta esityksen lähestyessä se ei enää toimikaan. Silloin täytyy luottaa alkuperäiseen toimintaan. Tässä on kuitenkin valtavan ammattitaitoinen porukka. Luotan täysin siihen, että valmista on jo melkein nyt, mutta ainakin ensi-iltaan tultaessa, Hardwick myhäilee.

Tiedot

Hotelli Paradiso

Georges Feydeau

Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 22.8.2013

Suomennos: Reita Lounatvuori

Ohjaus: Neil Hardwick

Lavastus: Katariina Kirjavainen

Puvut: Sari Salmela

Valosuunnittelu: Markku Penttilä

Äänisuunnittelu: Kirsi Peteri

Naamiointi ja kampaukset: Henri Karjalainen

Rooleissa: Santeri Kinnunen, Tiina Lymi, Iikka Forss, Sanna-June Hyde, Antti Lang, Nelly Hristova, Jari Pehkonen, Risto Kaskilahti, Sauli Suonpää, Matti Olavi Ranin, Rauno Ahonen, Kari Mattila, Katiana Chatta, Coco Eräkangas, Asta Friman, Rosa Herpiö, Aino Huttunen, Aino Isometsä, Unna Lauranto, Milla Peltonen, Valma Sipilä

www.hkt.fi