Julkaistu: 23.05.2013

The Earth Song

Kuvassa Maria Saivosalmi (vas.), Jukka Peltola, Sari Palmgren ja Lotta Suomi. Kuva Uupi Tirronen.
Sari Palmgren käsittelee teoksessaan arkipäivän valintoja ja niiden vaikutusta maapallon tilaan.

Koreografi Sari Palmgren on tarttunut vakavaan aiheeseen pilke silmäkulmassa. Tuska maapallon tilasta on varmasti suuri, mutta toteutus on vähemmän tiukkapipoinen – pikemminkin hauska ja viihdyttävä. The Earth Song imaisee katsojan sisäänsä pohtimaan tekemisiään naurun avulla. 

Palmgren ryhmineen tuo esiin omia valintojaan ja mieltymyksiään suhteessa yleisesti hyväksyttyihin vihreisiin arvoihin ja päämääriin. Samalla koreografi pakottaa yleisönkin ajattelemaan kulutuskäyttäytymistään. Kaikille nauretaan häpeilemättä. 

Esiintyjät antavat ymmärtää olevansa tiedostavia kansalaisia. Tiedetään, että lentäminen on tuhlausta. Silti joku mainitsee, että on kiva ostella liikaa uusia meikkejä lentokentiltä. Toinen huomauttaa, että kaikilla muilla työryhmän jäsenillä on auto paitsi hänellä. Siihen yksi autoilijoista laukaisee napakasti, ettei auto ole hänen nimissään. Kolmas huomauttaa, että kahvilaatu määrittää hänen minuutensa. 

Siinä kohtaa repeän. Kommenteillaan ryhmä osuu naulan kantaan. Taidamme tosiaan olla tiedostavia ja luontoa suojelevia tuhlaajia. Tuhlauksesta puhutaan moittivasti, mutta aina löytyy keino perustella oma kulutus – ainakin itselleen. 

Olen vastikään todistanut keskustelua, jossa älykäs nuori mies vakavalla naamalla intoili, että on ok olla hiukan kahvisnobi. Näinhän se on. Juomme ylihintaisia kupillisia eksoottisen nimisiä kahvijuomia muodikkaissa kahviloissa. Ja kun olemme lopulta päässeet kuoriutumaan talvikääröistämme, kannamme trendikkäitä pahvimukeja pitkin kaupunkia ja yritämme näyttää tärkeiltä.  

Moniosaajia ja laaja taustajoukko 

Sari Palmgren, Maria Saivosalmi, Jukka Peltola, Jukka Tarvainen, Lotta Suomi, Tuomas Norvio sekä Karoliina Koiso-Kanttila ja Heikki Paasonen piirtävät sormellaan, koko käsivarrellaan ja kehollaan maailmankaikkeuden, jota yhdessä ihmetellään. Energia vyöryy näyttämön halki, kun esiintyjät luovat humoristia kuvia itseään ja yleisöään lempeästi toruen. 

Esiintyjät ovat rokkistaroja, ihmisiä ydinsodan jälkeen, sinfonisia saarnaajia, keskiaikaisia kirkkolaulajia. He ovat myös inhimillisiä ihmisiä Helsingin Ruoholahdessa keväällä 2013. Reilun tunnin mittainen esitys on täynnä sanomaa. 

Ympäristö- ja kestävän kehityksen asiantuntijat ovat vierailleet ryhmän harjoituksissa, ja tapaamisista on syntynyt monta oivallista laulua. Laulujen sanoista vain ei oikein tahtonut saada selvää kuin sieltä täältä. Penkeille jaetuista käsiohjelmista sanat löytyivät, mutta harmikseni en ehtinyt lukea niitä ennen esitystä. 

Tärkeimmät viestit kuitenkin menevät perille. Mahtava on esimerkiksi laulu, jossa Tarvainen hokee kaiken olevan liian hidasta. Älypuhelin, pikaruoka ja Hot jooga eivät pysy menevän nykymiehen tahdissa. Mulle kaikki, nyt ja heti! 

Pidän myös kierrätyslaulusta, jonka nimeksi sanoittaja Karoliina Koiso- Kanttila on antanut Kielto- ja kehotuslaulu. Paitsi laulun, Koiso-Kanttila on suunnitellut kierrätysmateriaaleista toteutetun, varsin onnistuneen puvustuksen. Puvut on ommellut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston työhönkuntoutujat.  

Ristiriitaa ilmassa

Silmäni kostuvat, kun Maria Saivosalmi hiukan nolon oloisena katsoo upeaa, hopeiseen glitteriin verhottua valtavaa mahaansa ja paljastaa päättäneensä miehensä kanssa hankkia kolmannen lapsen. Raskaana olevan naisen salaperäinen hehku yhdistettynä ilmassa leijuvaan tietoisuuteen siitä, että meitä alkaa maailmassa olla liikaa, paljastaa todellisuuden ristiriitaisuuden.

Samaan aikaan meidän pitäisi olla säästäväisiä, kunnioittaa muita ja tukea köyhempiä sekä kuitenkin nauttia elämästä ja vieläpä olla mukana muodissa, hip ja cool. Siinä pulmaa kerrakseen.

Tiedot

The Earth Song

Ensi-ilta 16.5.2013

Kaapelitehdas, pannuhalli (Tallberginkatu 1 B)

Koreografia: Sari Palmgren

Esiintyjät: Maria Saivosalmi, Lotta Suomi, Sari Palmgren, Jukka Peltola, Jukka Tarvainen ja Tuomas Norvio

Äänisuunnittelu ja sävellys: Tuomas Norvio

Valosuunnittelu: Heikki Paasonen

Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila

Kuvat: Uupi Tirronen

Video: Timo Wright

Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sari Palmgren

Residenssituki: Silke Z/resistdance/Studio 11 (Cologne) / Studiotrade, Koneen Säätiö

Liput: 22 ja14 euroa

Lue lisää