Julkaistu: 25.04.2013

Dig My Jockey ja Sotilas

Kuva teoksesta Sotilas, kuvassa Masi Tiitta. Kuva Timo Wright.
Zodiakin kahden teoksen ilta on intensiivinen sukellus vallankäyttöön.

Ei ole yhdentekevää, mihin ihminen alistuu ja kenelle antaa määräysvallan kehostaan ja mielestään. Kontrollin luovuttaminen jollekin toiselle vaatii valtavaa luottamusta. Ihmisen itsemääräämisoikeutta tarkastellaan Zodiakissa sekä äärimmäisen pienessä mittakaavassa että laajassa yhteiskunnallisessa kehyksessä. 

Kahden kantaesityksen ilta käyttää uskaliaasti, jopa uhkarohkeasti asentoja, tilanteita ja vihjeitä, joista saisi kovin helposti kliseisen kokonaisuuden. Vallan ja vallankäytön fetissejä tarkastellaan esityksessä kuitenkin kiihkottomasti ja perinpohjaisesti. 

Anna Maria Häkkisen ja Jarkko Partasen Dig My Jockey – Live version on esitys, jossa neljä esiintyjää – kolme miestä ja yksi nainen – luovat erilaisia valta-asetelmia. He ratsastavat toisillaan, hivelevät ratsastusraippoja ja viuhuttavat piiskaa. Tilanteista osataan kuitenkin taitavasti kuoria pois pelko, sadismi ja masokismi. 

Dig My Jockey sisältää cowboy-estetiikkaa, tiukkoja farkkuja, ratsastussaappaita, kuolaimia. Ihminen yrittää kovasti valjastaa ja ehkä jopa kieltää omat eläimelliset voimansa asettumalla rooleihin ja klassisiin alistumistilanteisiin, mutta teoksessa se ei onnistu. Ennalta määrätyt roolit eivät pädekään. Tärkeässä osassa esityksessä on myös taltiointi. Esiintyjät kuvaavat tilanteita ja lopuksi eri tilanteet voi vielä nähdä takaosan screeniltä. 

Alistamisen monet sävyt

On kiinnostavaa, miten periaatteessa niin valmiiksi pureskellut asetelmat muuttuvat hidastettuina ja odottamattomissa yksityiskohdissa viipyillessään mielenkiintoisiksi. Vallankäyttäjä ja alistaja tarkkailevat toisiaan hellästi, ja esiintyjissä on omalaatuista arvokkuutta.

Häkkinen on jo kauan aikaa työstänyt vallankäytön ja ihmisen kehollisuuden suhdetta muun muassa Todellisuuden Tutkimuskeskuksen sekä Kiasma-teatterin katsojaa hoivanneissa ja hämmentäneissä töissä. Katsojan kehoa osallistavissa töissä on tarkkailtu ennen muuta kehojen vuorovaikutusta, herkistytty yleisön antamille signaaleille ja keskitytty siihen hauraaseen hetkeen, jolloin ihminen luovuttaa määräysvallan kehostaan muille. 

Pitkä kokemus näkyy, sillä Dig My Jockeyssa katsoja voi kokea olevansa hyvissä käsissä. Kokemus näkyy siinä tarkkuudessa, millä Häkkinen ja Partanen kosketukseen keskittyvät. Vaikka ihmisen suussa on kuolaimet, on kuitenkin aivan eri asia riuhdotaanko häntä niistä vai vedetäänkö varovasti. Raippa voi taipua monella tavalla, toisen ihmisen selkään voi lysähtää tai sitten laskeutua tunnustellen. Yksityiskohdat paljastavat taidokkuuden. 

Näyttämötilan visuaalisuudessa on hämäryyttä, jossa voi nähdä mystistä pehmeyttä tai kliinistä kovuutta, mutta lopulta se tuntuu hellivän ja hyväilevän esiintyjien vartaloita. Valokin on erityisen kehollista. 

Yleisön keho huomioidaan

Masi Tiitan Sotilas on kaksijakoinen juuri niin kuin sotilaan figuuri. Aluksi tanssija asettuu näyttämölle ikään kuin ilman omaa tahtoa. Hän vetää käsivartensa hihojen sisään piiloon ja seisoo polvillaan. Torsosta hän muuttuu pian kuolleeksi ruumiiksi.

Toisaalta esitys sisältää unelmoivan Faunin iltapäivän, jossa seksuaalisuus herää karuissa olosuhteissa mutta silti todellisena ja koskettavana. Lopuksi hän kirjaimellisesti kaivaa rauhanmerkin takapuolestaan. Näyttämö peittyy savuun ja taisteluiden jälkeiseen tuhoon. Nyt alistuminen on totaalista ja tuhoavaa.

Myös äänet ovat kehollisia molemmissa esityksissä. Dig My Jockey alkaa kiihottuneiden ihmisten huohotuksella, ja pian seuraa muun muassa jalkojen ja kavioiden kopinaa sekä piiskan viuhumista. Sotilaassa taas paljaan ihon ja sukuelinten massahdukset vasten lattiaa muistuttavat ihmisen hauraudesta kovassa ja kasvottomasti johdetussa sotilaskoneistossa.

Kehon tuottamissa äänissä ei ole mitään päällekäyvää toisin kuin pauhaavassa, tunteita tarkoituksellisesti manipuloivassa musiikissa. Yleisö saa kahden teoksen illassa istua paikoillaan eikä katsojien kehoja kosketella. Silti katsojat otetaan kehollisina kokijoina huomioon. Välillä vahvimmat äänet tärisyttävät katsojienkin vartaloita.

Alistaminen ja alistuminen muodostavat kahden teoksen iltaan yhteiskunnallisiakin huomioita. Seksuaalinen alistaminen ei olekaan väkivaltaista ja tuhoavaa, toisin kuin kunniaan ja kaikkeen ylevään toimintansa perustavan sotilaallisen koneiston vallankäyttö. Mikä niiden suhde on? Milloin voi alistua? Milloin voi kapinoida?

Tiedot

Dig My Jockey

Ensi-ilta 18.4.2013

Zodiak (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1)

Koreografia: Anna Maria Häkkinen, Jarkko Partanen

Valo- ja visuaalinen suunnittelu: Samuli Laine

Äänisuunnittelu: Jussi Matikainen

Esitys: Anna Maria Häkkinen, Jarkko Partanen, Samuli Laine, Jussi Matikainen

Liput: 22 ja 14 euroa

Sotilas

Ensi-ilta 18.4.2013

Zodiak (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1)

Koreografia ja tanssi: Masi Tiitta

Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo

Valo- ja videosuunnittelu: Ville Seppänen

Koreografinen dialogi: Anna Mustonen ja Simo Kellokumpu

http://www.zodiak.fi/fi/

Liput: 22 ja 14 euroa