Julkaistu: 21.02.2013

Häiriötekijä

Kuvassa Tommi Korpela (vas.), Elina Knihtilä, Elena Leeve ja Pirjo Lonka sekä Eero Ritala (projisoinnissa). Kuva Pate Pesonius.
Q-teatterin rajun piikikäs uutuus on kokoelma tasoltaan vaihtelevia episodeja.

Helsingin teatterikentän lippulaiva Q-teatteri on jälleen näyttänyt kyntensä. Odotettu uutuus, Häiriötekijä on syntynyt komean tiimin yhteistyönä. Työryhmään kuuluvat nimekkäät ja taitavat näyttelijät Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka ja Eero Ritala. Esityksen on ohjannut Jani Volanen

Esitys on alaotsikoitu kutkuttavasti: Synkähköt iltamat. Haa! Vetoaa minuun. Ennakko-odotukset ovat korkealla. Odotukset kyllä täyttyvät, mutta esityksestä jää myös hämmentynyt mieli. 

Häiriötekijä koostuu iltamatyyliin episodeista, videoklipeistä ja sketseistä, joille on yhteistä jokin häiriö. Ensimmäisellä puoliskolla häiriö rakentuu näyttämölle, ja toisella puoliskolla se kohdistetaan provokatiivisesti yleisöön. 

Kieroa ilotulitusta 

Esitys alkaa hulvattomalla asuntoesittelyllä, jossa Tommi Korpela ottaa potentiaaliset asukkaat Elena Leeven ja Eero Ritalan vastaan ylellisessä, kauttaaltaan mustaksi maalatussa luksuslukaalissa. Tunnelma muuttuu asiallisesta härnäävän absurdiksi. Arkipäivän tilanne kääntyy hetkessä kafkamaisen painostavaksi – kierolla huumorilla höystettynä. 

Lonka esittää mainion vainoharhaisen mummon monologin, ja Knihtilä kertoo videolla seksifantasiastaan, jonka kohteena on itse Ruotsin kunkku. Riemukkaassa kohtauksessa häiriötekijänä on kopiokone. Näyttelijöillä on omat iskusanansa mystiselle rakkineelle, joka ei koskaan toimi niin kuin pitäisi. Iskusanoista ja kopiokoneen rynkyttämisestä syntyy lopulta uskomattoman hauska oivallus! 

Ykköspuoliskon helmi on perinteisellä komediareseptillä toteutettu kohtaus, jossa kaupunkilaisparin (Leeve ja Ritala) vieraaksi tuleva ystävätär (Kaihua) haluaa esitellä uuden miesystävänsä Ukon (Korpela). Ukko onkin varsinainen korpien kasvatti ja seksikone viimeistä piirtoa myöten. Yhteentörmäys sisäsiistin stadilaispariskunnan kanssa on väistämätön. Huumoria revitään niin hirvikärpäsistä, pesemättömyydestä kuin miesenergiastakin. Korpela loistaa roolissaan. Väliajalle mennään suu leveässä virneessä. 

Häiriöitä vastaanottajassa

Esityksen toinen puolisko alkaa rankalla sketsillä, jossa äiti (Knihtilä) tekee kuolemaa sairaalan vuoteessa rakkaat lähimmäiset ympärillään. Tunnelma on herkkä ja liikuttava. Ilmavaivat pitävät vainajan kuitenkin elämän rajalla, ja koko homma menee sananmukaisesti hillittömäksi paskomiseksi. Kuten ennakkotiedoissa kuvaillaan, kyseessä on kenties tuskallisin ja pisin kuolema näyttämöllä ikinä…

Kohtaus avaa esityksen toisen puoliskon tematiikan varsin raadollisesti. Nyt kokeillaan teatterin ja tabujen rajoja.

Musta huumori muuttuu pikimustaksi ja pelleilyksi, kohtaukset painajaismaisiksi ja provokatiivisiksi. Ritala esittää punk-biisin ja ryntää yleisöön, Korpela näyttäytyy videolla kaljuksi ajeltuna, pillereillä nujerrettuna psykopaattina. Kaihua juttelee selin yleisöön Aku Ankan ja Roopen kanssa, Knihtilä kuvailee tuskallisen pitkällisesti miehensä murhaa kohtauksessa, jossa kaikki kertautuu painajaismaisesti uudelleen ja uudelleen.

Lonkan rankka monologi kertoo väsyneestä äidistä, joka on unohtanut kuolleen vauvansa eteisen roskakassien alle. Pohjakosketus saavutetaan, kun Korpela ja Ritala viettävät juhlallisesti illallisia, joiden ainoana ruokalajina on Ritalan irtileikattu penis. Maistelun taustalla soi Fredin 1970-luvun iskelmä Napostellaan. Että näin.

Haasteellinen provokaatio

Tulkitsen epätasaista esitystä eräänlaisena tutkielmana. Mikä on provokatiivista ja miten jokin ylimääräinen tekijä, häiriö eri yhteyksissä ilmenee? Milloin häiriö on hassu, kiusallinen tai rienaava?

Yritys on kunnianhimoinen ja haastava, avantgardea parhaimmillaan. Työryhmän olisi silti kannattanut pohtia kokonaisuutta vähän enemmän. Haetaanko kiusaannuttavaa tunnelmaa vai aitoa shokkia? Tavoitellaanko kieroa komiikkaa vai ravistelua? Mikä on tässä yhteiskunnassa, jossa kaikki on jo nähty, se todellinen ”häiriötekijä”?

Nyt esitys jää temaattisesti puoliväliin. Mikä surullisinta, hilpeä dramaturgillinen juoksutus katkeaa pahasti väliajan jälkeen. Iltamat muuttuvat sekoiluksi ja tarkoituksettomaksi ahdistukseksi.

Onneksi tunnelma kohenee hieman lopussa, kun Korpela esittää komean Lauri Viita -pastissin, jossa vietetään mielikuvituskaverin hautajaisia. Muut laulavat tyylikkäästi taustalla. Esityksestä poistuu huvittuneena mutta päätä puistellen.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä muut teatterin kuluttajat pitävät Q-teatterin mustasta spektaakkelista, joka varmasti puhuttaa ja herättää ajatuksia.

Tiedot

Häiriötekijä

Ensi-ilta 14.2.2013

Q-teatteri (Tunturikatu 16)

Käsikirjoitus: työryhmä

Ohjaus: Jani Volanen

Rooleissa: Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka ja Eero Ritala

Valo- ja videosuunnittelu: Ville Seppänen

Lavastus: Annukka Pykäläinen ja Ville Seppänen

Pukusuunnittelu: Riitta Röpelinen

Äänisuunnittelu: Joonas Pirttilä

Maskeeraus: Riikka Virtanen

Dramaturgi: Antti Hietala

http://www.q-teatteri.fi/