Julkaistu: 23.01.2013

Helvetin perhe

Liisa Mustosen näytelmä on kuin rankka aikuisten leikki, jossa pelataan valta-asetelmilla ja alitajunnan tasoilla.

KokoTeatterin kevätkausi avautuu riemukkaan räväkällä ja fyysisellä esityksellä, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Liisa Mustonen. Hän on hienosti laajentanut reviiriään näyttelijästä laajemman teatterin tekemisen pariin.

Mustonen on valinnut uuden teoksensa kehikoksi niin sanotun suljetun tilan draaman. Se tarkoittaa mallia, jossa joukko ihmisiä joutuu keskenään suljettuun tilaan, ja jossa kukin kohtaa demoninsa ja ehkä selviytyy. Malli on tuttu kauhuelokuvia myöten. Jonkinlaisia kauhuelementtejä on nähtävissä nytkin – tosin kieron huumorin kautta. 

Metsämökkiin myrskyn saartamaksi joutuu erikoinen nelikko: omalaatuiset sisarukset Kerttu ja Eero (Elina Hietala ja Tommi Eronen) sekä näiden traumatisoituneet siipat Harri ja Paula (Teijo Eloranta ja Tarja Heinula). Alusta lähtien kaikki näyttää menevän pieleen, ja mökistä pikku pihoineen tulee näytelmän nimeä mukaillen varsinainen helvetin esikartano. 

Nelinpeliä sateen ropistessa

Kohellus ja panikointi valtaavat tilaa ensi minuuteista lähtien. Märkiä housuja riisutaan raivokkaasti, ja nelikko alkaa heti riidellä siitä, kuka saa pitää mitäkin mökkikampetta. Aluksi uusavuttomuus ja hysteerisyys herättävät huvittunutta ärtymystä. Onneksi Mustonen ei jätä tilannetta teinisekoiluksi, vaan dialogi kiristyy hetki hetkeltä kuin hirttosilmukka.

Sateen ropinan takaa alkaa paljastua eläviä, kiinnostavia hahmoja. Traumoista ja painajaisista tulee eläviä. Yksi on lapsenmielinen, toinen erittäin itsekeskeinen, yksi turvautuu panikointiin ja toinen on vain hirvittävän väsynyt. 

Avioliitot ovat murtumispisteessä, eikä toisen kuuntelulle löydy voimia. Mustonen on rakentanut nerokkaasti helvettiasetelman, jossa kukaan ei tule toimeen kenenkään kanssa. Asetelmasta tulee mieleen Jean Paul Sartren eksistentialistinen helvettitutkielma Suljetut ovet

Tilanne ei kuitenkaan jää pelkkien parisuhteiden pohdinnaksi. Välillä kohtauksessa näyttää väittelevän vanhempi ja aikuinen, kun taas välillä valtapeli on pelottavaa alistamisleikkiä. Sisarten kiinteät suhteet ja regressio näkyvät vahvoina kuvina Hietalan ja Erosen kohtauksissa, joissa he vuoronperään synnyttävät toisiaan. 

Vahvaa energiaa, kiinnostavia ratkaisuja

Näyttelijänelikko tekee tiivistä ja energistä yhteistyötä. Kontaktit ovat voimakkaita kuin sähköä olisi ilmassa. Tällä kertaa sympaattisin on Erosen hahmo, jossa lapsekkuus yhdistyy holtittomuuteen ja isoon sydämeen. Hahmo on mainio miksaus raivostuttavaa kakaraa ja vastaansanomatonta hurmuria.

Tuomas Fräntin stereofoninen äänimaisema luo esitykseen vahvan tunnelman. Sateen ropina yhdistyy alitajuisiin risahduksiin ja kummitus-soundeihin.  Aluksi epäilin jaetun tilan ja kahden katsomon tarkoitusperää. Ratkaisu toimii kuitenkin hyvin ja mahdollistaa esityksen sekä näyttelijöiden seuraamisen eri kulmista. Samalla valot luovat kiinnostavia ristikkäiskuvia, ja otsalamput tehostavat tunnelmaa.

Mustonen on ryhmänsä kanssa luonut vaikuttavan teatterielämyksen, jota jää pohtimaan. Energisyyden ja näennäisen kohelluksen takaa paljastuu väkeviä, alitajuisia teemoja. Sopivan painajaismainen rutistus loppuu onneksi helpotukseen ja leikkiin. Leikkiin, joka voi alkaa jälleen uudestaan.

Tiedot

Helvetin perhe

Ensi-ilta 22.1.2013

KokoTeatteri (Hämeentie 3)

Käsikirjoitus ja ohjaus: Liisa Mustonen

Rooleissa: Elina Hietala, Tommi Eronen, Teijo Eloranta, Tarja Heinula

Valosuunnittelu: Tiiti Hynninen

Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti

http://www.kokoteatteri.fi/