Julkaistu: 31.01.2013

Frankenstein

Kuva Stefan Bremer.
Visuaalisesti komeassa kauhuromantiikan klassikossa vastakkain ovat Antti Luusuaniemi ja Esa-Matti Long.

Ehkä maailman kuuluisin ja surullisin tieteellisten kokeiden tuloksena syntynyt satuhirviö herää eloon Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Pääjohtaja ja ohjaaja Mika Myllyaho on tarttunut englantilaisen Nick Dearin versioon Frankensteinista. Näytelmän on suomentanut Michael Baran.

Mary Shelleyn sensaatiomainen romaani ilmestyi jo 1818 ja oli silloin huomattavasti aikaansa edellä. Frankensteinista on tullut käsite. Sitä pidetään muun muassa ensimmäisenä scifiromaanina, ja lukuisat filmatisoinnit ovat tehneet kömpelön hirviön tutuksi.

Äkkiseltään ei uskoisi, että kauhuromantiikan klassikolla olisi uutta sanottavaa muuten kuin kiinnostavana kuriositeettina. Romaanin ja Kansallisteatterin esityksen teemat ovat kuitenkin yllättävän ajankohtaisia. Ihmistä kiinnostaa elämän salaisuuden ratkaiseminen, ja nyt kehitys on tehnyt sen lähes mahdolliseksi.

Myös olion tai hirviön viiltävä yksinäisyys on puhutteleva kommentti aikamme syrjäytymiskeskusteluun. Dear ei ole kuitenkaan tuonut Shelleyn romaania nykyaikaan, vaan kirjoittanut vanhan teoksen päälle vähän ajankohtaistetumman ja kevennetymmän teoksen, jossa dialogia on enemmän.

Luoja ja luotu haastavat toisensa

Myllyahon ohjauksessa kunnianhimoisen tiedemiehen, Victor Frankensteinin saappaisiin hyppää Antti Luusuaniemi. Hänen oudoista kokeiluistaan ruumiiden ja sähkön parissa syntyy ihmisenkaltainen olio, jolla ei ole nimeä (Esa-Matti Long).

Olio pääsee karkuun ja tutustuu karulla tavalla ihmisten maailmaan, jossa erilaiset, pelottavat ja rumat saavat turpiinsa. Olion kohtaamaa sokeutunutta opettajaa esittää suurella sydämellä Ismo Kallio. Koska opettaja ei näe outoa vierastaan, syntyy ironisesti ”luova oppimistilanne.” Ajan kuluessa olio oppii puhumaan ja lukemaan, mutta ennen kaikkea tuntemaan. Erilaisuus ja yksinäisyys piinavat, kunnes olio kohtaa jälleen luojansa.

Dramaattisessa kohtaamisessa Frankenstein suhtautuu aluksi ylimielisesti luomaansa olentoon, jota ei pidä ihmisenä. Hämmästys onkin suuri, kun olento ei ainoastaan ajattele ja puhu, vaan myös tuntee ja kaipaa rakkautta. Romantiikka astuu mukaan, kun Frankenstein päättää rakentaa oliolle kumppanin. Järki ja vastuullisuus ottavat kuitenkin vallan. Jäljelle jää entistä katkeroituneempi olio, joka haastaa luojaansa lopulta äärimmäisin keinoin.

Kauhuromanttinen triangeli

Luusuaniemi ja Long ovat erinomainen vastapari, ja esitys on parhaimmillaan heidän yhteenotoissaan. Luusuaniemi on sopivan röyhkeä ja ylimielinen, Long taas hellyttävä rujossa hirviömaskissaan ja kouristuneessa ilmaisussaan. Longin ilmaisu paljastaa yksinäisyyden vaikutuksen. Täydellinen toiseus herättää väistämättä katkeruuden ja kostonhalun.

Naisellisuutta kolmiodraamaksi muuttuvaan esitykseen tuo sensuelli Minka Kuustonen, joka tulkitsee Frankensteinin nuorikkoa, Elizabethia. Romanttista huumoria on kohtauksessa, jossa Elizabeth ei vielä ymmärrä miehensä kokeiden vakavuutta, vaan yrittää vongata tätä tekemään lapsia luonnollisella tavalla. Kuustonen ja Luusuaniemi kisailevat kohtauksessa hauskasti.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa Olli Ikonen, Katja Salminen, Maria Kuusiluoma ja Petri Liski.

Jylhää visuaalisuutta ja maagisia ääniä

Esityksen visuaalinen toteutus on erityisen komea, samoin lähes maaginen äänimaailma. Kati Lukan lavastus on holvikaarineen goottilaisen jylhä. Taustaseinällä komeilee valtava ihmisen anatomiaa käsittelevä maalaus. Sähkön voimaa kuvastavat kymmenet roikkavalaisimet. Mukana on myös taianomaisia yksityiskohtia, kuten taivaasta putoilevia auringonkukkia ja täysin elävän oloinen mekaaninen lintu tai perhonen.

Osa lavastusta soi. Tapani Rinteen vaikuttavassa äänimaailmassa ääniä tuotetaan esimerkiksi urkupilleillä. Tätä varten on rakennettu ihmeellinen pillistö, joka toimii näyttelijöiden ohjaamalla paineilmalla. Ääni on huiman futuristinen. Myllyahon ohjauksessa tärkeitä visuaalisia efektejä ovat myös elävä tuli ja jää.

Alkuperäisessä teoksessa Victor Frankenstein ajaa joukkoineen oliota takaa jossakin pohjoisessa, ja olio katoaa pohjoisen pimeyteen. Dearin versiossa päähenkilöt ovat kaksin, ja Myllyahon tulkinnassa Luusuaniemi ja Long huohottavat toisiaan vasten. Luoja ja luotu eivät voi päästää toisistaan irti. Komeassa loppukuvassa korostuu moraliteetin väkevä voima: vastuu teoista ja välittämisen välttämättömyys.

Tiedot

Frankenstein

Nick Dear (perustuu Mary Shelleyn romaaniin)

Ensi-ilta 23.1.2013

Kansallisteatteri, suuri näyttämö (Läntinen teatterikuja 1)

Suomennos: Michael Baran

Ohjaus: Mika Myllyaho

Rooleissa: Antti Luusuaniemi, Esa-Matti Long, Katja Salminen, Maria Kuusiluoma, Olli Ikonen, Petri Liski, Heli Haltia, Ismo Kallio, Minka Kuustonen ja Amos Brotherus/Lauri Karo/Pablo Ounaskari

Lavastus: Kati Lukka

Puvut: Tarja Simonen

Musiikki: Tapani Rinne

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Esa Mattila

Videot: Petri Tarkiainen

Naamiointi: Jani Kylmälä ja Tarja Ylianttila

Ikärajasuositus: 13 vuotta

www.kansallisteatteri.fi