Julkaistu: 13.12.2012

Hamlet private

Kuva Marion Maisano.
Hamlet private on yksilöllinen kokemus.

Miltä tuntuu joutua vastakkain samojen suurten kysymysten kanssa kuin Shakespearen Hamlet? Gnab Collectiven Hamlet private tekee puolen tunnin ajan katsojasta Hamletin. 

Kansainvälinen, vapaa, yhteistyöhön perustuva Gnab Collective -ryhmä on tehnyt aiemmin kaksi projektia, joista toinen oli BANG! kesällä 2009 ja toinen vuonna 2010 The Best of YouTube

Nyt näyttelijä Cécile Orblin johdattaa Hamlet-näytelmän merkityksellisiä kohtia kuvittavien korttien avulla yhden katsojan kerrallaan kohtaamaan oman elämänsä ja Hamletin elämän yhteneväisyydet. 

Hamlet private tapahtuu Hakaniemen Café Talossa, jossa tilaa ei ole erityisesti rauhoitettu näyttelijän ja katsojan kohtaamiselle. Arjen äänet ja elämä tunkeutuvat vahvasti mukaan kohtaamiseen, joka on luonteva ja josta on pyritty poistamaan kaikenlainen eksklusiivinen mystisyys. 

Korteissa esiintyy näyttelijä Orblin erilaisissa tilanteissa havainnollistamassa Hamletin teemoja. Korteissa on muun muassa ”sankari”, ”aave”, ”tuntematon maa”, ”sokea silmä”, ”näyttelijät” ja ”ystävä”. Yhteensä 21 eri väläystä kattavat kaikki tunnetut Hamletin kipupisteet. 

Orblin ei vaikuta perinteiseltä esiintyjältä, vaan on eräänlainen johdattelija ja povaaja. Toisaalta, eikö juuri kaikkein voimallisimmin vaikuttava näyttelijäntyö ole juuri tätä? Parhaimmillaan näyttelijä avaa katsojassa tunne- ja ajatusratoja. Näyttelijäntyö on toki läsnä myös korteissa, joissa Orblin esiintyy. Korttien kuvat tuovat hyvin esiin Orblinin fyysisesti latautuneen ja ilmeikkään näyttelijäntyön. 

Vaikka tiedän, että Orblin on näyttelijä eikä ennustaja, lähden mielelläni mukaan Hamlet-leikkiin, sillä empaattinen ja vakavasti elämän peruskysymyksiin suhtautuva Orblin vaikuttaa vilpittömästi kiinnostuneelta siitä, miten minun kannattaisi elämääni elää ja millaisia vahvuuksia ja sudenkuoppia luonteessani mahtaa olla. 

Satunnaisessa järjestyksessä valitut menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus -kortit saavat seurakseen vielä luottamus- sekä voimakortin. Orblin tulkitsee, mitä kysymyksiä ja erilaisia persoonallisuuden puolia kortit edustavat. 

Toisaalta kortit eivät tulkitse vain katsojaa, vaan rakentavat myös tulkinnan Hamletista. Katsoja pääsee siten ikään kuin sukeltamaan myös taiteilijan mieleen, kun hän näkee, miten klassikko tulkitaan niin, että lähtökohtana on oma sisäinen maailma. 

Hamletin kysymykset toden puhumisesta, väärinymmärryksistä, velvollisuuksista ja rakkaudesta saavat joka kerta korttien satunnaisen järjestyksen vuoksi uuden tulkinnan, mutta monia tyylejä itseensä imenyt Hamlet kestää sen. 

Povaamista on aiemmin harjoittanut ainakin Marita Liulia Tarot-korteillaan. Myös nkysirkuksessa on saanut tottua monenlaiseen huijaukseen. Kohtaamisen epädramaattisuus ja eräänlainen terapeuttisuus muistuttaa joitain Todellisuuden tutkimuskeskuksen kokeellisia, kahdenkeskisiä vastaanottoja sisältäneitä esityksiä. Samalla Hamlet private muistuttaa ajatuksellisesti, vaikkei toki toteutukseltaan, jotain klassikoista tehtyjä muunnelmia, kuten Hamletinkonetta

Useimmiten klassikoiden teemoja hajotetaan ja varioidaan nimenomaan oppilastöissä, mikä on sääli, sillä ammattikentänkin klassikkotulkinnat saisivat kummasti potkua teemojen tuomisesta häpeilemättä esiintyjien ja katsojien nykytodellisuuteen. 

Monikerroksisesti elämästä teatterina ja teatterista elämänä kertova Hamlet sopiikin erinomaisesti materiaaliksi, jonka kanssa katsoja voi yhdessä näyttelijän kanssa koetella omia jokapäiväisiä roolejaan ja naamioitaan sekä sukeltaa perimmäisiin kysymyksiin. 

Korteista povaamisessa on kuitenkin paljon aineksia ihan perustavanlaatuisesta draamapedagogiasta. Uskon, että konseptia voisi kehitellä vielä eteenpäin – esimerkiksi huomioimalla tapahtumapaikan erityisellä tavalla. 

Omatoiminen syventyminen Hamletin teemoihin voi jatkua kotona, sillä kortit voi ostaa itselleen tai antaa vaikkapa Hamlet private -esityksen ja kortit joululahjaksi.

Tiedot

Hamlet private

Gnab Collective

Café Talo (Hämeentie 2 B)

Esitykset 12.–15.12.2012, jatkoa tammikuussa

Työryhmä: Cécile Orblin, Martina Marti, Marion Maisano, Jaana Eskola, Jukka-Pekka Pajunen

Käsikirjoitus ja ohjaus: Martina Marti

Visuaalinen suunnittelija: Marion Maisano

Näyttelijä: Cécile Orblin

Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/439791372744511/