Julkaistu: 05.12.2012

Armi

Armi on visuaalisesti monipuolinen yritys tavoittaa Marimekon perustajan henki.

Pirjo Toikan käsikirjoittaman Armi-esityksen ohjaaja Milko Lehto toteaa käsiohjelmassa, että joidenkin mielestä Marimekon perustaja Armi Ratia ei ollut taiteilija, mutta Lehdon mukaan Armi Ratia oli nimenomaan taideteos. Lähtökohta antaa lukuohjeen myös esitykseen. Työryhmä on lähestynyt Armi Ratian elämää taiteen vapaudella.

Nyt ei tehdä historiallista totuuskuvaa, vaan yritetään rakentaa 60 vuotta kattavan ajanjakson fragmenteista Armi Ratia -kollaasi. Näyttämölle kiteytyy ja tiivistyy Armi Ratian (1912–1979) henkilöhistoria, ajankuva ja Marimekon kehityksen eri vaiheet.

Esitys alkaa sairasvuoteelta, jossa ikääntynyt Armi (Riitta Havukainen) alkaa muistella elämäänsä. Hänen elämänhistoriansa alusta näytetään vanhempien konkurssi ja siitä seurannut synkkyys, mutta pian Ratia on jo luomassa omaa uraa aikuisena.

Esityksen keskeinen teema nivoutuu bisneksen ja taiteen yhdistämiseen. Armi toisaalta tuki taiteilijoita, mutta samalla eli heidän lainavalostaan ja ratsasti heidän taidoillaan menestykseen. Armin erityinen vainu tulee monta kertaa esiin.

Hänellä on herkkävaistoisuutta Maija Isolan (Vappu Nalbantoglu), Annika Rimalan (Sari Haapamäki), Vuokko Nurmesniemen (Vuokko Hovatta) ja Riitta Immosen (Sara Welling) kyvyille. Naisten välisiin kiistoihin viitataan osoittelevasti. Niiden kautta kuitenkin piirtyy selvästi esiin Armi Ratian ristiriitaisuus.

Vaikka näköiskuvaa ei tehdä, marssitetaan näyttämölle parodisia luonnoksia Armin lähipiiriin kuuluneista julkkiksista, kuten Jörn Donnerista (Jari Pehkonen), Tarmo Mannista (Matti Rasila) ja Birger Kaipaisesta (Pia Runnakko). Tyyli on Helsingin kaupunginteatterin tuttua, teflonista historian kuvittamista, joka vaikuttaa olevan katsojille kovin mieluisaa.

Armin sisar, sotaleskeksi jäänyt Saara (Ursula Salo)on eräänlainen vastavoima Armille. Oman elämänsä sivustaseuraajaksi joutuneen Saaran kautta tuodaan esiin se, mitä lähipiiri joutui Armin menestyksestä maksamaan. Perhe on koko ajan läsnä näyttämöllä, mutta etäisyys ailahtelevaan ja viinaanmenevän vaimoon, äitiin ja anoppiin pysyy.

Esityksessä on välillä osattu kiinnostavalla tavalla miettiä Marimekon lähtöideaa ja Armin Marimekkoon liittyvien valintojen takana olevaa toimintafilosofiaa. Sen sijaan Armin konkreettiset visiot siitä, millaisia kankaita, vaatteita ja tekstiilejä Marimekon tulee tehdä pulpahtelevat vähän mainosmaisesti esiin.

Kiinnostavimmillaan esitys on siinä, miten erottamattomasti Armi Ratia ja Marimekko ovat yhtä. Esityksessä on myös mitä voimakkaimmin kyse mielikuvista – niistä joita meillä jo valmiiksi on Armi Ratiasta ja hänen hovistaan milloin maailman estradeilla, milloin Armin valtakunnassa Bökarsissa, missä hän kestitsi säännöllisesti merkkihenkilöitä.

Riitta Havukainen loistaa karskissa, viinaanmenevässä, suorasanaisessa, vallasta nauttivassa ja palavasieluisessa roolissaan, mutta muuten esitys on dramaturgialtaan, näyttämölliseltä ajattelultaan ja näyttelijäntyöltään varsin keskinkertainen kohtausten kavalkadi.

Marimekon legendaarinen luoja on toki äärettömän kiinnostava hahmo. Onkin harmi, että ristiriitaisesta on tehty näin tuotemainen kuvaelma.

Dialogi kiteyttää asiat tylsästi ja ikään kuin selittää kaiken auki. Näyttämöä käytetään yksiulotteisesti, vaikka lavastuksessa visuaalisuutta hyödynnetään kekseliäästi ja luodaan monenlaisia tiloja. Niitä ei kuitenkaan osata dramaturgiassa ja ohjauksessa ottaa huomioon. Dialogi on paikoin aivan luvattoman kehnoa jaaritusta. Suuri lähdeaineisto on hallussa, mutta kovin omaperäisesti sitä ei käytetä.

Parasta esityksessä on Havukaisen lisäksi ehdottomasti Katariina Kirjavaisen, Matias Ojasen, Elina Kolehmaisen ja Kalle Ropposen yhteispelistä syntyvä, koko Marimekon väri- ja muotoskaalan sisältävä visuaalinen ilme lattiaan piirrettyine graafisine kuvioineen ja takaosan pystyraitoineen. Marimekon kankaat, värit ja kuosit antavat esteettistä mielihyvää sekä tunnistamisen, nostalgian ja oivalluksenkin hetkiä. 

Bisnesmaailman ja taiteen yhdistäminen sisältää paljon ajankohtaisia kysymyksiä, joihin esitys voisi tarttua. Esimerkiksi kysymykseen siitä, mitä luovuus on. Mitä taiteen ja bisneksen yhdistäminen tarkoittaa? Mitä taiteen tuotteistaminen tarkoittaa? Valitettavasti nämä kysymykset kuolevat esityksessä jo ennen kuin pääsevät edes kunnolla syntymään.

Tiedot

Armi

Pirjo Toikka

Ensi-ilta 29.11.2012

Helsingin kaupunginteatteri, pieni näyttämö (Ensi linja 2)

Ohjaus: Milko Lehto

Koreografia: Sari Haapamäki

Lavastus: Katariina Kirjavainen

Puvut: Elina Kolehmainen

Valot: Kalle Ropponen

Ääni: Mauri Siirala

Maskit: Tuula Kuittinen

Rooleissa: mm. Riitta Havukainen, Ursula Salo, Matti Ristinen, Pia Runnakko, Tuomas Rinta-Panttila, Vappu Nalbantoglu, Sara Welling, Vuokko Hovatta, Kreeta Salminen, Markku Huhtamo, Jari Pehkonen, Pekka Huotari, Seppo Halttunen, Johanna Kokko ym.

www.hkt.fi