Julkaistu: 29.11.2012

Zarafa

Viehättävästi kuvitetun animaation pääosassa on Pariisin eläintarhan ensimmäinen kirahvi.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Rémi Bezançonin ja animaattori Jean-Christophe Lien elokuvan inspiraationa on tositarina. Egyptin hallitsija lahjoitti Ranskan kuninkaalle 1820-luvulla kirahvin, josta kasvoi legenda ja suurenmoinen nähtävyys. Eksoottinen lahja sai Pariisissa aikaan kirahvivillityksen, joka heijastui myös muotiin. 

Elokuvan maailmassa vanha mies kertoo pienen sudanilaiskylän lapsille tarinaa Makista ja tämän ystävästä Soulasta. Mies kuvailee puunukkien avulla pojan edesottamuksia maailmalla. Tarina alkaa, kun Maki onnistuu pakenemaan orjakauppiailta ja törmää pakomatkallaan kirahviin. Pian hänestä tulee pienen kirahvipojan Zarafan yksinhuoltaja. Makin ja Zarafan avuksi löytyy kovapintainen mutta hyväsydäminen beduiini Hassan, jonka kanssa kaksikko matkustaa Ranskaan. Mukaan otetaan tietenkin kirahvipojan eväät eli Aurinko ja Kuu -nimiset lehmät. 

Matka on mielikuvituksellinen ja täynnä seikkailua. Aleksandriasta Marseilleen retkikunta matkustaa kuumailmapallolla. Välillä törmätään merirosvoihin, joita johtaa rankka naispiraatti. Vaellusmatkalla yli Alppien kohdataan vaaroja, eikä tragiikkaakaan matkalta puutu. 

Zarafassa sivutaan Ranskan historiaa siirtomaavaltana ja monarkiana. Maan tummasävyistä menneisyyttä ei käsitellä todellakaan lempeästi. Ranskan kuningas kuvataan itsekkäänä hirmuvaltiaana, jonka ympärillä patsastelee huvittavasti tälläytynyt hoviväki. Siirtomaapolitiikka kaikkine julmuuksineen kyseenalaistetaan. 

Elokuvan keskeisenä teemana on ystävyys, sitoutuminen ja toisesta huolehtiminen. Vastuuntuntoinen ja reipas Maki kantaa huolta paitsi Zarafasta ja Soulasta myös muista ystävistään. Sympaattisesta tarinasta löytyy myös huumoria ja hitunen romantiikkaa. 

Zarafan visuaalinen ilme on viehättävä ja paikoin todella komea. Animaattori Jean-Christophe Lie on työskennellyt Sylvain Chomet’n elokuvassa Bellevillen kolmoset, jonka hahmoissa on samaa särmikkyyttä kuin ranskalaishovissa. 

Orionin joulukuun elokuva täydentää osaltaan arkistoteatterin Lasten Pariisi -sarjaa. Teemasarja jatkuu vielä joulun jälkeen muun muassa elokuvilla Aristokatit ja Enoni on toista maata

Zarafa ei sovi perheen pienimmille, mutta on kouluikäisille mainio seikkailuelokuva. Elokuva on ranskankielinen ja siinä on suomenkieliset tekstit.

Tiedot

Zarafa

Ranska/Belgia 2012, 78 min, S

Ensi-ilta 6.12.2012 klo 15 elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15)

Muut esitykset su 9.12. klo 16, su 16.12. klo 16, ke 26.12. klo 16

Ohjaus: Rémi Bezançon, Jean-Christophe Lie

Käsikirjoitus: Alexander Abela, Rémi Bezançon

Näyttelijät: Max Renaudin Pratt, Simon Abkarian, François-Xavier Demaison

Tuottajat: Christophe Jankovic, Valérie Schermann

Musiikki: Laurent Perez

Leikkaus: Sophie Reine

Suositellaan yli 7-vuotiaille ja yli 4-vuotiaille vanhempien seurassa

Ranskankielinen, suomenkielinen tekstitys

Liput 5,50 euroa, klubikortilla 4,50 euroa, alle 12-vuotiaat 2 euroa

www.kava.fi