Julkaistu: 22.11.2012

Neuvostoliitto

Kuvassa Mi Grönlund ja Ilja Peltonen. Kuva Lauri Rotko.
Sukupolvien yli ulottuva, viihdyttävä ja puhutteleva esitys käsittelee itänaapurin vaikutusta suomalaisuuteen.

Jussi Lehtonen on tehnyt hienoa työtä Kansallisteatterin siipien suojaan perustamansa Kiertuenäyttämön kanssa. Idea on viedä teatteria sinne, mistä sitä ei helposti päästä katsomaan, kuten sairaaloihin, vankiloihin ja vastaanottokoteihin. 

Lehtonen käyttää ryhmänsä kanssa rohkeasti hyväkseen ideoita ja haastattelumateriaalia, mitä projektit tuottavat. Viime kerralla esityksen keskiössä olivat maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat. Tuloksena oli kiinnostava ja liikunnallinen Paperiankkuri. Nyt teema on, jos mahdollista vielä haastavampi: Neuvostoliitto. 

Suuri ja mahtava

Halusipa tai ei, itäinen naapuri on vaikuttanut Suomeen ja suomalaisuuteen sukupolvi toisensa perään. Nyt aihe on rajattu ilmiöön nimeltä Neuvostoliitto. Kyse ei ole pölyisestä historiadokkarista, vaan Willensaunassa nähtävässä runsaudensarvessa on tietoa, huumoria ja ihmissuhdedraamaa. 

Ääneen pääsevät myös ne, jotka ovat elossa neuvostoaikoja muistelemassa. Jussi Moilan käsikirjoitus perustuu pitkälti autenttiseen haastattelumateriaaliin. Esityksen on ohjannut Juhana von Bagh.

Sukupolvien ketju

Tarina kulkee kolmen sukupolven läpi. Vanhinta kerrostumaa edustaa Ilja Peltosen esittämä Usko. Ennen sotia neuvostoideologiaan tutustunut mies vakuuttui kommunismin sanomasta. Hänen poikansa Toivo (Jussi Lehtonen) kuuluu suuriin ikäluokkiin. Vasemmistolaisuus tempasi aikanaan Toivon mukaansa niin, että oman perheen huomioiminen meinasi unohtua.

Toivon tytär Sara (Mi Grönlund) haluaa selvittää asiat ukkinsa kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Sara haastattelee ja kuvaa ukkiaan, joka eläytyy väkevästi muistoihinsa. Takaumat nähdään kiinnostavasti näyttämöllä. Keskushenkilöiden lisäksi näyttelijäkolmikko tulkitsee lukuisia muita takaumissa viliseviä hahmoja.

Idealismin huumaa

Uskon kaltaisille miehille Neuvostoliitto edusti tasa-arvoa ja työväestön yhteistä utopiaa. Nykymaailmasta katsottuna Uskon ratkaisu muuttaa Neuvostoliittoon rakennusmieheksi vaikuttaa rohkealta. Näyttämölle kasattu tuore savi toimii hyvin symbolina käsityöläisyydelle ja karuille oloille. Peltosen komea kroppa taipuu hienosti muistelevan vanhuksen ja uljaan nuorukaisen olemukseen. Romantiikkakin hiipii mukaan Grönlundin hahmossa.

Tarina sivuuttaa ovelasti sodan, vaikka traumat ovat ilmiselvästi läsnä. Mahtipontiset laulut ja taustaprojisoinnit puhuvat puolestaan.

Toivon mukana ollaan iloisella 60–70-luvulla, ja usko sosialismiin on vahva. Työläisten sijaan nyt kohtaavat kansainväliset opiskelijat sosialistisilla työleireillä. Jussi Lehtonen on ilmiömäinen sosialismin ilosta agitoivana miehenä, joka välillä hyppää katsomonkin sekaan. Tunnelma on hulvaton, ja yleisö pääsee lavalle rakentamaan yhtenäisyyden junarataa Brio-palikoista. Retroasut korostavat hauskasti vaikutelmaa.

Ehdoton katseenvangitsija on Grönlundin esittämä pellavaletti DDR:stä. Katsomossa jo harmaantuneet aikalaiset hymyilevät. Tutut laulut herättävät nostalgisia tunteita. Väliajalla nuoret katsojat ovat innoissaan. Sosialismin sanoma puree.

Aate vai perhe?

Kakkosjakso on intiimimpi ja mietteliäämpi. Usko alkaa vähitellen paljastaa synkkiä, kätkettyjä salaisuuksiaan. Toivo taas ihmettelee, minne Neuvostoliitto hävisi. Haastateltujen vanhusten äänet jatkavat korutonta kerrontaa.

Saran hahmossa alkaa näkyä reippauden sijaan hämmästys, järkytys ja lopulta katkeruus. Mitä niin hienoa Neuvostoliitossa oli, että sen vuoksi piti uhrata perhe? Korvaako valhe totuuden?

Välit Toivo-isään katkeavat. Lehtosen huolestunut ääni huhuilee turhaan tytärtään puhelinvastaajassa. Grönlundin ja Lehtosen yhteenotot ovat väkevää katsottavaa. Onko veri kuitenkin aatetta sakeampaa? Esityksen loppu korostaa ymmärryksen ja anteeksiannon mahdollisuutta.

Kommunismista kommunikaatioon

Neuvostoliitto jättää hyvällä tavalla mietteliään olon. Jussi Moilan käsikirjoitus on mielenkiintoinen ja informatiivinen. Juhana von Baghin ohjaus välttää taitavasti sormella osoittelun. Varmasti Neuvostoliiton kommunistinen ideologia hurmasi monet. Varmasti sosialismissa uskottiin myös rauhanaatteeseen. Samalla Neuvostoliiton kommunismi oli käsittämätön mysteeri ja mahdoton utopia.

Esitys paljastaa sekä aatteen hurman että kauhut ja synkkyydet. Systeemin oli lopulta kaaduttava, muurien murruttava, mutta minkä tieltä? Sitä kannattaa miettiä.

Esitys ottaa puhuttelevasti kantaa moraaliseen faktaan. Tappion myöntäminen ja totuus on sittenkin parempi ratkaisu, kuin valhe ja peittely. Toivon todella, että Neuvostoliitto avaa keskustelumahdollisuuksia sukupolvien yli; puhuttavaa ja kysyttävää varmasti riittää.

Tiedot

Neuvostoliitto

Dramaturgi-kirjailija: Jussi Moila

Ohjaus: Juhana von Bagh

Rooleissa: Ilja Peltonen, Jussi Lehtonen, Mi Grönlund

Projektin taiteellinen suunnittelu: Jussi Lehtonen

Esitysdramaturgi: Sinna Virtanen

Lavastus ja puvut: Anna Sinkkonen

Valot: Ilkka Niskanen

Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen

Videosuunnittelu: Niklas Pöllönen

Koreografia: Jenni-Elina Lehto

Naamiointi: Tuire Kerälä

Tuottaja: Roosa Vaverka

www.kansallisteatteri.fi

Lisätietoja tuottajalta: roosa.vaverka(at)kansallisteatteri.fi