Julkaistu: 15.11.2012

Nenäpäivä

Irma (Sari Puumalainen). Kuva Stefan Bremer.
Mikko Rimmisen Finlandia-palkittu romaani herää eloon inhimillisyyttä korostavana draamana.

Näyttää olevan päivän trendi, että menestyneistä tai palkituista romaaneista dramatisoidaan näytelmäversioita. Teatteri Jurkassa seikkailevat Kerjäläinen ja jänis (Tuomas Kyrö), Kom-teatterissa vietetään Karkkipäivää (Markus Nummi) ja nyt Kansallisteatterissa Nenäpäivää.

Mikko Rimmisen Finlandialla palkitun lämminhenkisen tarinan näyttämölle on sovittanut Aina Bergroth, ja näytelmän on ohjannut Arto af Hällström. Romaani on tiivistetty vajaaseen pariin tuntiin. Mutkia on suoristettu, mutta näyttämölle on tuotu varsin kelpo esitys. 

Irma Ihmemaassa

Tapahtumien keskiössä ja kertojana on Irma, jota Sari Puumalainen luontevasti ja suurella sydämellä esittää. Irma on positiivinen, herkkä ja hössötykseen taipuva nainen. Huolia aiheuttavat työttömyys, yksinäisyys ja aikamiespoika (Ylermi Rajamaa), jolla taitaa olla hämäräbisneksiä. 

Tarina alkaa stadilaisesti Hakaniemestä, josta Irma lähtee hakemaan viherkasvia Keravalle. Väärän ovikellon soittaminen avaa Irmalle tien elämänsä seikkailuun. Rimminen käyttää tekstissään tuttua ja toimivaa teemaa: pieni valkoinen valhe johtaa seuraavaan, joka johtaa taas seuraavaan ja lopulta ollaan valheiden verkossa.

Irma yrittää pelastaa kasvonsa tekeytymällä taloustutkijaksi. Ja mikäs siinä. Oven avannut Irja (Pirjo Luoma-aho) vaikuttaa mukavalta ja sohvalla telkkariin keskittynyt äkäilevä Reino (Timo Tuominen) jännän miehekkäältä. Tuore kahvi tuoksuu, ja niin Irma on koukussa. Hän on saanut vihdoin ystäviä. Identiteetin vaihto työttömästä surusilmästä vakuuttavaksi haastattelijaksi tapahtuu yllättävän näppärästi. 

Seuraavan ovikellon soittaminen on jo helpompaa, ja näyttämölle alkaa ilmestyä toinen toistaan kummallisempia ja hauskempia suomalaisia. Elena Leeve ja Jani Karvinen ovat omalaatuinen Jalkasen pariskunta. Pekka Autiovuori on mainio vähän pikkutuhmana vanhana pappana. Hänen totinen tyttärensä (Paula Siimes) sen sijaan taitaa nähdä Irman huijauksen läpi. 

Varsin hellyttävää, viinaan menevää herra Virtasta tulkitsee sympaattisesti Antti Pääkkönen. Irman ja Virtasen välille syntyy jotain, jota voisi kutsua aidoksi ystävyydeksi. Muitakin hahmoja näyttämöllä nähdään. Puumalaista lukuun ottamatta näyttelijät risteilevät erilaisissa hauskoissa rooleissa. 

Valheiden verkossa

Valheiden verkko kuitenkin kiristyy, ja lopulta Irman tapauksesta tulee poliisiasia. Lumipalloefekti johtaa yhdestä mokasta toiseen ja pikku väärinkäsitys seuraavaan. Luvassa on myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Takaa-ajokohtaus on ratkaistu näyttämöllä nerokkaasti. 

Onko Irma rikollinen ja patologinen valehtelija vai sattuiko hänelle vain vähän hassusti? Tämä jää katsojan pohdittavaksi. 

Markus Tsokkisen lavastuksessa käytetään ahkerasti pyörivää näyttämöä. Näin saadaan tilanteisiin toimivaa liikkeen tuntua. Puoliympyrän tai kaaren muotoinen metallinen peruslavaste symboloi kätevästi sekä Hakaniemen ympyrätaloa että rappukäytävää, joka kätkee sisäänsä erilaisia perheitä ja ihmiskohtaloita. 

Inhimillistä lämpöä

Hällströmin ohjaus on lämminhenkistä ja sopivasti komiikkaa korostavaa. Mistään kohellusfarssista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan tärkeintä näytelmässä on inhimillisyys. Nenäpäivän sanoma ei ole maailmoita luotaavassa draamassa, vaan oivalluksessa ihmisen olemuksesta. Ihminen on luotu olemaan toisten ihmisten kanssa. Ilman kommunikaatiota ja fyysistä kontaktia ihminen näivettyy. Esityksen arvoituksellinen ja kaunis loppukuva kertoo juuri tästä. Yksinäinen Irma sai lopulta ystäviä.

Tiedot

Nenäpäivä

Mikko Rimminen

Kantaesitys 7.11.2012

Kansallisteatteri, pieni näyttämö (Läntinen Teatterikuja 1)

Dramatisointi: Aina Bergroth

Ohjaus: Arto af Hällström

Rooleissa: Antti Pääkkönen, Jani Karvinen, Paula Siimes, Pirjo Luoma-aho, Sari Puumalainen, Timo Tuominen, Pekka Autiovuori, Elena Leeve, Ylermi Rajamaa

Lavastus ja puvut: Markus Tsokkinen

Valosuunnittelu: Aslak Sandström

Äänisuunnittelu: Iiro Iljama

Naamiointi: Pauliina Manninen ja Heikki Nylund

http://www.kansallisteatteri.fi/