Julkaistu: 29.11.2012

Hamlet

Kuvass Esko Salminen (vas.) ja Eero Aho. Kuva Stefan Bremer.
Rappiota, dekadenssia ja vinksahtanutta huumoria on luvassa Kari Heiskasen sovituksessa teatteritaiteen klassikosta.


Kun Tanskan prinssi Hamlet tulee kylään, on se aina merkkitapaus. Shakespearen klassikko on teatteritaiteen lippulaiva. Nyt Hamlet on tullut Helsingin kaupunginteatteriin. Idean isä on Kari Heiskanen, ja tekijäkaartissa on kovia nimiä: muun muassa Esko Salminen, Eero Aho, Asko Sarkola ja Tiia Louste.

Tätä teatteritapausta olen odottanut koko syksyn! Juuri siksi tiukka kysymys – miksi, mitä ja miten – on syytä esittää. Heiskanen ryhmineen vastaa kyllä kysymyksiin: esitys on kiinnostava ja viihdyttävä. Mutta kokemus jättää myös mietteliääksi.

Hamlet – kuten haluatte

Ennakkotiedoista on saanut lukea, että ryhmä lähestyy monoliittia rennolla otteella, pölyjä pyyhkien. Heiskanen on lyhentänyt Veijo Meren napakkaa käännöstä runsaasti. Myös improvisoitua läpänheittoa on saatu mukaan. Ensi-illan kynnyksellä Hamletia esittävä Eero Aho kertoi Arto Nybergin haastattelussa, että esimerkiksi kohtausjärjestys oli muuttunut viime tingassa. Nämä kaikki ovat raikkaita ja tervetulleita yllätyksiä.

Tomuhuiska on viuhunut tomerasti, mikä käy ilmi heti esityksen alussa. Antti Mattilan lavastus avautuu kolkonnäköisenä ikkunarivistönä, joka tuo mieleen lähiön. Näyttämön yli kulkevat värivaloketjut kertovat jatkuvista juhlista, kuten myös etualalla oleva punainen sänky. 

Näyttämön toisella laidalla olevat synkät metalliovet paljastuvat ruumishuoneen luukuiksi, joille näytelmässä on paljon käyttöä. Ruumishuoneen katolla Tommi Lindellin johtama bändi luo jännittävän äänimaailman. Musiikki vaihtelee bossanovasta ilkeään teknoon. Ollaan kovien jätkien ja mimmien maailmassa, joka Shakespearen sanoin on mennyt raiteiltaan.

Nyt ei nähdä ”sukkahousu-Hamletia”, kuten kaupunginteatterin mainiossa farssissa Ollako vai ei. Komea Eero Aho on sonnustautunut bootseihin, farkkuihin ja nahkarotsiin. Salmisen tulkitsema kuningas näyttää mafiosolta aurinkolaseissaan, ja Louste liehuu kuningattarena seksikkäissä vetimissä punaiset nilkkurit jalassaan. Sarkolan esittämä hoviherra Polonius kantaa rinnallaan kanslerin ketjua, ja Ofelia-tytär (Anna-Maija Tuokko) on puettu tyylikkääseen mekkoon Sari Salmelan puvustuksessa.

Jotain mätää

Heiskasen ohjaus sohaisee boheemilla tyylillä aikamme henkeä, korruptiota ja mädäntyneisyyttä. Kaikki on ostettavissa ja myytävissä. Hämäräveikot hallitsevat. 

Tanskan lippua olallaan pitelevä Hamlet hyppää välillä katsomon sekaan tarkastelemaan maansa rappiota. Esitys paljastaa ovelasti arvotyhjiön – sen mitä tapahtuu, kun millään ei ole enää mitään väliä. Näytelmäkirjallisuuden kuuluisin monologi alleviivaa Ahon tulkitsemana ajan tilaa.

Oivalluksia ajan hermolla

Esityksessä on paljon kiinnostavia oivalluksia ja mieleen jäävää, hyvää näyttelijäntyötä. Aho kantaa Hamletinsa komeasti, sopivalla röyhkeydellä. Äänenkäytössä tosin toivon, että turha M.A. Nummis-maneeri jäisi pois. Aholla on kaunis miehinen ääni.

Lousteen kuningataräiti on tällä kertaa mehukkaasti todellinen bitch. ”Fuck you!”, hän kivahtaa hädissään olevalle Hamletille. Salmisen vallan nappaava setä on arvoituksellinen. Hahmon tietty niljakkuus korostuu eleissä, kuten hampaiden ja korvien kaivelussa sekä nenäliinan käytössä.

Sarkolan Polonius on mainio. Pienieleisessä tulkinnassa on ammattitaitoista komiikan tajua. Tuokko tekee herkän ja koskettavan roolin Ofeliana, jonka sekaisin meno on suorastaan sydäntä riipivää katsottavaa.

Musiikillisesti kiinnostavaa esityksessä on Lousteen ja Tuokon tulkinta Marianne Faitfullin kappaleesta Falling From Grace. Louste laulaa paheellisen seksikkäästi, Tuokko synkällä raivolla. Faitfull itse esitti Ofeliaa Tony Richardsonin ohjaamassa elokuvassa.

Tommi Rantamäki on vaikuttava suoraselkäisenä Laerteksena, joka ei voi muuta kuin kostaa isänsä Poloniuksen kuoleman. Lopun kaksintaistelu on ratkaistu kiinnostavasti. Koston henkenä on myös Hamletin isän haamu (Tom Wenzel). Mafiapomon kaltainen ilmestys on uskottava.

Esitykseen on saatu myös kaivattua, vinksahtanutta huumoria. Hulvaton on esimerkiksi Jouko Klemettilän tulkitsema lähetti, joka kaasuttelee näkymättömällä mopolla pilvipäissään ja sekoilee.

Myös jotkut klassiset kohtaukset, kuten Hamletin puhe näyttelijöille on käännetty veikeästi päälaelleen. Nyt Hamlet avoimesti rienaa pompöösiä ja huonoa näyttelemistä. Näissä kohdin Heiskasen ideat ovat nerokkaita.

Rentouden valtit ja vaarat

Mainioista oivalluksista huolimatta esitystä vaivaa rytmityksen puute. Välillä synkän komea kone yskähtelee pahasti ja meinaa pysähtyä. Vauhdin ja roisiuden väleissä on vaarallisesti kuolleita kohtia. Jää tunne, että tekotapa on jättänyt esityksen hiukan kesken.

Viileässä rentoudessa ja improilussa on puolensa mutta myös vaaransa. Jotkut ratkaisut jäävät selkeästi ilmaan roikkumaan. Tragedia ei aivan löydä maaliaan.

Komea veto Hamlet silti on ja hieno esimerkki siitä, mihin kaikkeen klassikko ammattilaisten käsittelyssä taipuu.

Tiedot

Hamlet

William Shakespeare

Ensi-ilta 21.11.2012

Helsingin kaupunginteatteri (Ensi linja 2)

Suomennos: Veijo Meri

Ohjaus: Kari Heiskanen

Rooleissa: Eero Aho, Esko Salminen, Tiia Louste, Kirsi Karlenius, Jouko Klemettilä, Petrus Kähkönen, Antti Laukkarinen, Kari Mattila, Unto Nuora, Tommi Rantamäki, Asko Sarkola, Valtteri Tuominen, Anna-Maija Tuokko, Sami Uotila, Eija Vilpas, Tom Wentzel

Muusikot: Tommi Lindell, Yrjänä Sauros, Petrus Kähkönen

Lavastus: Antti Mattila

Puvut: Sari Salmela

Valosuunnittelu: Mika Ijäs 

Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov 

Naamiointi: Anne Gorlewski-Leino, Jutta Kainulainen 

Kampaukset: Anu Laaksonen

www.hkt.fi