Julkaistu: 08.11.2012

Aino Venna

Kuva Nelli Palomäki.
Aino Vennan esikoislevy Marlene vie kaihoisalle aikamatkalle.

Helsinkiläisellä laulaja-lauluntekijä Aino Vennalla (Aino Ahokas) on lauluääni, joka menee ihon alle. Käheähkö, matala, voimallinen ja hyvällä tavalla ylimielinen ääni kasvaa korkeille nuoteille kauniisti. Juuri ilmestyneen esikoislevyn myötä Aino Vennan taustalle syntyi yhtye, mutta kirkkain valokeila on edelleen laulaja-laulutekijässä. Ei pelkästään äänen, vaan sävellysten ja kappaleille valitun maailman takia. 

Ja minkälaisen maailman. Aino Venna rakentelee vahvoja mielikuvia 1920-luvulta lähtien läpi vuosikymmenien. Kappaleissa kuuluu vahvasti chanson, valssi, jazz, eurooppalainen iskelmä ja vanhahtava pop. Sanoitukset ovat kohtalokkaita. Ne keskittyvät raastavaan rakkauteen ja yksinäisyyteen. Marlene-levyn haasteena onkin kuulijan heittäytymiskyky – antautuako kappaleiden jopa pöhköllekin kaiholle vai ei? 

Ajatukset vanhoihin sanomalehtiin, imukkeisiin, film noiriin, punattuihin huuliin, mustavalkovalokuviin, kieltolakiin, savuisiin salakapakkoihin ja mystisiin pariisilaiskujiin vievä kymmenen kappaleen paketti ei tunnu keinotekoiselta, vaan ihailijan onnistuneelta kunnianosoitukselta omille idoleilleen. Voimakkaan visuaaliset kappaleet selittynevät osittain Vennan elokuvantekijätaustalla. 

Aino Venna yllätti kuulijat omalla kansallisuudellaan, kun kesähitti Suzette alkoi pyöriä radiokanavilla. Ranskaksi laulettu ralli kuulostaa raikkaalta ja esittelee Aino Vennan jopa kepeänä. Ensikuuleman keveys vaihtuu kuitenkin pian tummiin sävyihin. 

Albumin muut kappaleet on laulettu pääsääntöisesti englanniksi. Hetkittäin lausunta särähtää korvaan, mutta fraseeraus sitä vastoin tuntuu hunajaiselta. Parhaita hetkiä levyllä ovat yksinkertaisen kaunis nimikappale Marlene, reipas popteos Electric Soul ja vienolla bassopolulla leikittelevä Hail Mary

Vähemmän mairitteleva on sinänsä kaunis levyn ainoa lainakappale Trouble of the World. Viulusta vai mistä johtunee pieni ajatusvinouma kohti kelttimusiikkia – tunnelma, josta onkin sitten vaikea päästä eroon. I´m Not There taas tuo vähän liiankin vahvasti esiin kovin tutulta tuntuvan lyriikan ja laiskan basson. 

Koko levyn päättävä War Song käyrätorvineen, gongeineen ja rumpupäristyksineen punnitsee viimeistään kuulijan halun heittäytyä: nyt lähdetään sotaan ja hyvästellään rakastettu. Hauskan lisän kokonaisuuteen tuo ukulelemausteinen Tony my Pony, joka tuudittaa elokuvalliseen havaijilaistunnelmaan. 

Aino Venna yhtyeineen on syytä nähdä livenä. Jos levynjulkaisukeikka ja muut esiintymiset ovat menneet sivu suun, ennättää Aino Vennan keikalle Helsingissä vielä tämän vuoden puolella marraskuun 21. päivä. Sen jälkeen yhtye kipuaa estradeille pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja Venäjällä. 

Tiedot

Aino Venna

LeBonk 21.11.2012

Vapaa pääsy

http://www.ainovenna.com/