Julkaistu: 25.10.2012

Nina Roos

Nina Roos, (inside the light space) from Borders, 2012.
Nina Roosin maalaukset kertovat tilan suhteellisuuksista.

Nina Roosin hienovarainen ja -vireinen taide onnistuu jälleen erinomaisesti Forsblomin gallerian uudessa näyttelyssä. Tänä kuvatulvan aikakautena nämä ”hiljaiset” harmaan ja ruskean sävyin toteutetut maalaukset, joiden esittävä sisältö on niukkaa ja pelkistettyä, ottavat katsojan meditoivaan syleilyynsä. 

Roosin teoksissa tila ja perspektiivi ovat keskeisiä tekijöitä. Ne rakentavat miljöön, joka on yksinkertainen, mutta jonka avautuminen tarvitsee kuitenkin malttia, aikaa ja keskittymistä. Näiden teosten ohi voi kiiruhtaa nopeasti, jolloin ne jäävät tyhjiksi, mutta ne palkitsevat sitäkin runsaammin uskollisen katsojan. 

Roosin maalauksissa ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole ihmishahmoja, mutta hänen tilansa viittaavat kuitenkin vahvasti aina jonkun läsnäoloon (tai poissaoloon). Ehkä juuri tämä seikka tekee tiloista niin mielenkiintoisia ja puhuttelevia – usein myös arvoituksellisia, jopa mystisiä. 

Useimmat tämänkin näyttelyn teoksista ovat suhteellisen isokokoisia, mikä korostaa niiden sisällöllistä minimalismia. Teokset tarvitsevat tilaa ympärilleen. Esimerkiksi kahdesta kankaasta muodostuvan isokokoisen (190 x 510 cm) teoksen voi kuvitella ennemminkin julkiseen kuin yksityiseen tilaan. 

Roosin teoksien arvoituksellisuus ja visuaalinen kauneus koskettavat. Hänen työnsä jälki on varmaa ja harkittua. Tämä maailma on samaan aikaan hallittu ja hallitsematon. Niin kulunut käsite kuin ”mielen maisema” onkin, voi sitä hyvin käyttää Roosin teoksista.

Tiedot

Nina Roos

Borders

19.10.–11.11.2012

Galerie Forsblom (Lönnrotinkatu 5)

Avoinna ma–pe klo 11–18, la klo 11–16, su klo 12–16

Vapaa pääsy

Galleriassa samaan aikaan: Johanna Aalto; Paintings

www.galerieforsblom.com