Julkaistu: 10.10.2012

Niko 2 – lentäjäveljekset

Ilmassa
© 2012 Anima Vitae, Cinemaker, Ulysses Films, Tidal Films, A. Film Production
Hellyttävä lentäjäporo säilyttää komean tyylinsä kotimaisen menestysanimaation jatko-osassa.

Poropoika Niko sulatti sydämet niin meillä kuin muualla nimikkoelokuvallaan, joka sai kotimaan ensi-iltansa lähes päivälleen neljä vuotta sitten. Niko, lentäjän poika (2008) kertoi Lapin tuntureilla tokkansa kanssa asuvasta pikkuporosta, joka uskoi osaavansa lentää.

Niko toden totta oppi lentämään, ja samoin kävi koko lumoavalle kokoperheen animaatiolle. Elokuvan suosio lähti meikäläisittäin ennennäkemättömään nousukiitoon: poroseikkailu myytiin peräti 118 maahan.

Niko 2 – Lentäjäveljekset (2012) on odotettua jatkoa yhtä aikaa hellyttävälle ja jännittävälle Lapin seikkailulle. Siinä missä ensimmäinen elokuva oli kertomus päähenkilön itseluottamuksen ja rohkeuden löytämisestä, toinen osa käsittelee muiden huomioon ottamista ja korostaa epäitsekkyyttä.

Lentäminen on Nikolle (äänenä Erik Carlson) jo tuttu juttu, mutta samaa ei voi sanoa arkisesta perhe-elämästä. Lentojoukkoihin kuuluva isä Hirvas (Juha Veijonen) viihtyy parhaiten kavereidensa kanssa Korvatunturilla. Nikon mielestä isän ja Oona-äidin (Elina Knihtilä) pitäisi kuitenkin järsiä yhteistä jäkälää.

Kun äiti esittelee Nikolle uuden miesystävänsä Lennin (Riku Nieminen) ja tämän pienen pojan Jonnin (Juhana Vaittinen), ei lentävän poropojan mielipahalla ole rajoja. Niko jättää pikku-Jonnin oman onnensa nojaan, minkä seurauksena kotkat nappaavat pikkuporon kynsiinsä.

Huolestuneen Nikon on lähdettävä pelastamaan Jonni yhdessä liito-orava Juliuksen (Mikko Kivinen), lumikko Oonan (Vuokko Hovatta) ja matkan varrella kohtaamansa erakkoporo Topiaksen (Aarre Karén) kanssa. Kotkien reitti johtaa pelastuspartion ilkeän Valkoisen Suden (Katariina Kaitue) luo, joka on sukua edellisen elokuvan häijylle Mustalle Sudelle.

Niko 2 tarjoaa tasalaatuista jatkoa alkuperäisseikkailun ystäville. Koska animaatio ei voi enää ratsastaa uutuudenviehätyksellä, arvostaa jatko-osan suomaa vilpitöntä viihtymistä sitäkin enemmän. Pelottavuudessaan kakkonen on jotakuinkin ykkösen tasoa.   

Niko 2 – lentäjäveljekset on ottanut teemakseen tärkeän aiheen, joka puhuttelee taatusti monia lapsikatsojia. Uusperheen syntyminen ei ole koskaan ongelmaton prosessi, vaan se ravistelee kaikenikäisiä. Miten löytää oma paikka uudessa kokonaisuudessa? Riittääkö rakkaus, jos sitä jaetaan useammalle kuin ennen? Muun muassa näihin kysymyksiin elokuva pyrkii lapsenkielellä vastaamaan.

Totta kai Niko 2 – lentäjäveljekset on ennen muuta vauhdikas jouluseikkailu, jonka kimurantit kuviot saavat lisäpontta 3D-ulottuvuudesta. Kokonaisuutena jatko-osa ei vedä vertoja originaalielokuvalle. Vauhtia on kiihdytetty karakterisoinnin ja huumorin kustannuksella, vaikkei tästäkään vuoristoradasta hauskoja hetkiä ja hahmoja puutu. Erityiskiitoksen ansaitsevat pikkuporoja tulkitsevat 12-vuotias Erik Carlsson ja 9-vuotias Juhana Vaittinen – ensiluokkaista työtä, pojat!

Tiedot

Niko 2 – lentäjäveljekset

Suomi 2012, 77min

Ensi-ilta 12.10.2012

Ohjaus: Kari Juusonen

Käsikirjoitus: Hannu Tuomainen, Marteinn Thorisson

Tuotanto: Antti Haikala, Petteri Pasanen, Hannu Tuomainen

Leikkaus: Antti Haikala

Musiikki: Stephen McKeon

Äänirooleissa: Erik Carlsson, Juhana Vaittinen, Mikko Kivinen, Vuokko Hovatta, Elina Knihtilä, Juha Veijonen, Riku Nieminen, Aarre Karén, Katariina Kaitue