Julkaistu: 25.10.2012

Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille

Kuvassa Anna Veijalainen. Kuva Kirsi Reinola.
KokoTeatterin uusintaensi-ilta on terrorismista elinkautiseen tuomitun puheenvuoro.

Mikä johti siihen, ettei jäljellä ollut muuta kuin hirttäytyminen? Lapsuus, rakkaus, poliisisurmat – kaikki puhutaan tasaisella äänellä, joka ei ilmennä katumusta tai lämpöä. 

KokoTeatterin juhlanäytös, Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille, sai ensimmäisen ensi-iltansa 15 vuotta sitten. Vuonna 1997 Mikko Roiha ohjasi monologinäytelmän Vartiokylän työväentalon saliin, ja nyt Maria Oiva ohjasi saman tekstin KokoTeatterin uusiin tiloihin Hakaniemeen. Aikaa esitysten välillä on kulunut yhden elinkautistuomion verran. Näytelmä perustuu Christine Brücknerin novelliin kokoelmasta Tyytymättömien naisten pitämättömiä puheita

Uudessa ensi-illassa näytelmän riisuttu, fyysinen ilmaisu välittyy eri tavalla, ja saksalaisterroristi Gudrun Ensslinin kärsimä tuomio on moninkertaistunut. Kun katsomme Enssliniä vihreällä pressulla ja tallenteen Enssliniä vihreillä kaakelilaatoilla, tunnemme, miten vankilan kapeaan huoneeseen suljettu terroristi on pysynyt samana kaikki vuodet. 

Tukahdutettu kiihkeys pitää näytelmän sävyn vaihtelun vähäisenä. Vain äänen voimakkuus kasvaa, ja silti ajan kuluminen näkyy kaikessa. Projisointeja ei enää tehdä kätketyllä piirtoheittimellä, vaikka kuvat ovat samoja. Anna Veijalainen ei ole enää uransa alussa. 

KokoTeatterin näyttämö on lavastettu vähin elementein: armeijanvihreä pressu, emalikulho, riepu, ripsiväri. Takana vasemmalla on korkea ja kapea peili. Gudrun Ensslin (Veijalainen) sinisessä villapaidassa seisoo ihan edessä. Kun hänen taakseen heijastetaan videotallennetta viidentoista vuoden takaa, katson tilaa häkeltyneenä. Ovatko esineet ja vaatteet samoja? Tallenne, joka rytmittää ja välillä toistaa tai enteilee näyttämön tapahtumia, luo oudon ja kiinnostavan jännitteen. 

Näyttämöllä on läsnä useita eri aikatasoja. Selkein jäsennys on valkoiseen tiiliseinään heijastettu vuosien takaisen näytelmän uudelleen leikattu tallenne ja näyttämön elävä, nykyhetkinen tapahtuma. 

Toisaalta näytelmä kertoo todellisesta henkilöstä, saksalaisen terroristijärjestö Punaisen armeijakunnan yhdestä johtajasta, Gudrun Ensslinistä, joka valitsi nälän 1970-luvulla Stammheimin vankilan terroristisiivessä. Näytelmä kertoo niistä aiheista, joista hän olisi saattanut puhua sellinsä yksinäisyydessä: lapsuudestaan, lapsestaan, rakkaudestaan. 

Aika on läsnä niin monella tavalla, että on miltei hämmästyttävää, ettei näytelmä ole pidempi. Aikaa pitkitetään toisilla tavoilla – monotonisilla, muuttumattomilla teatterivaloilla ja tyhjällä kapealla tilalla. Tilan eleettömyydessä sen vähät elementit saavat yhä enemmän painoa. Katsomossa huomaan olevani pettynyt siihen, että kaiutin, josta Ensslin kuuntelee rakastajansa Andreas Baaderin hengitystä, ei itse asiassa toista ääntä. Pieni puukuorinen kaiutin on proppi. Ääni tulee kai näyttämön yläosan kaiuttimista. 

Katsoja kävelee saliin vihreän pressun päällä. Sama pressu toistuu näyttämöllä ja asettaa elinkautisvangin tilan rajat. Katsojat ja vanki ovat samassa jaetussa vankilassa. Näyttämöllä Ensslin katsoo suoraan eteensä. Kasvoilla on vähän lämpimiä ilmeitä. Hän kiroilee silmittömästi, välillä huutaa, mutta ennen kaikkea hän puhuu selkeästi ja katsoo eteensä. 

Aika muuttaa myös katsojan perspektiiviä, kuten Anna Veijalainen kirjoittaa KokoTeatterin historiaa käsittelevässä teoksessa Joukkokohtaus (Like 2007). Vuoden 2001 New Yorkin kaksoistornien romahtamisen jälkeen terrorismi ja siitä seuraava keskustelu on tullut kammottavammalla tavalla ajankohtaiseksi. 

Punaisen armeijakunnan uhriluvut olivat kymmeniä, mutta haavoittuneita ei laskettu sadoissa tai tuhansissa, eikä uhrien laskemista voinut seurata reaaliaikaisena verkossa. Historiallinen Gudrun Ensslin sai elinkautisen tuomion huhtikuussa vuonna 1977. Saman vuoden lokakuussa Ensslin hirttäytyi, ja Andreas Baader ja Jan Carl Raspe ampuivat itsensä selleissään Mogadishussa päättyneen epäonnistuneen panttivankidraaman seurauksena.

Tiedot

Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille

Uusintaensi-ilta 18.10.2012

KokoTeatteri (Hämeentie 3)

Liput 14 ja 22 euroa

Roolissa: Anna Veijalainen

Työpari: Maria Oiva

Tekniikka: Joonas Genral

www.kokoteatteri.fi