Julkaistu: 10.10.2012

100 tapaa nauraa

Kuvassa Kai Lähdesmäki. Kuva Marko Mäkinen
Jyrki Karttusen tanssiteoksessa nauraminen on tärkeää muttei pelkästään hauskaa.

Helsingin kaupunginteatterin Studio Elsassa esitettävä 100 tapaa nauraa käy hyvin oppitunnista ihmisen naurun vivahteisiin. Skaala on laaja. Noin tunnin mittaiseen, eri kulmista naurua lähestyvään tanssiesitykseen kun mahtuu sadan eri lähestymistavan lisäksi myös sata erilaista tunnetilaa. 100 tapaa nauraa onkin oiva muistutus siitä, että myös iloisuudessa on sävyjä.

Usein Jyrki Karttusen teoksissa peruspositiivisuus kohtaa romanttisuuden ja pienen haikeuden. Niin nytkin.

Helsinki Dance Companyn ja Karttunen Kollektiivin yhteistyöesityksestä voi myös aavistella tulevaa: aloittaahan Karttunen HDC:n taiteellisena johtajana ensi vuoden alusta. Studio Elsan näyttämöllä on nyt kolme vierailevaa tanssijaa – Aksinja Lommi, Ville Oinonen ja Mikko Paloniemi – ryhmäläisten Jenni-Elina Lehdon, Kai Lähdesmäen, Valtteri Raekallion, Terhi Vaimalan ja Eero Vesterisen lisäksi. Jokaisessa esityksessä on myös mukana vieraileva harrastajatanssiryhmä. Ensi-illassa se on Funky Foot Club, joka veti energisen show’n.

Karttusen esityksessä yhdistyy veikeällä tavalla nykytanssin epäkoherentti, hajonnut liike populaarikulttuuri- ja elokuvaviitteistä ammentavaan liikkeeseen. Usein näiden ääripäiden kohtaaminen synnyttää tanssiteokseen jännitteitä, mutta Karttusen koreografiassa niistä tulee orgaanisesti yhtä varsin syvällisellä tavalla.

Tanssijoiden persoonat esiin

Esityksessä arkisiin vaatteisiin pukeutuneet tanssijat liikkuvat smiley-landiassa. Aluksi yleisöä tervehtii keltainen, teletapin oloinen, kokokeltainen, touhukas mölliäinen, jolla on vatsakumpu ja muhkuroita kehossa, mutta joka siitä huolimatta on kovin touhukas.

Sen jälkeen alkaa tanssijoiden naurunmetsästys. Tanssijat kokeilevat, millaista on hohotus, kurkkuun takertunut nauru, elastinen nauru, selän takana nauraminen, hihitys, hohotus, tirskahtelu – ja millaista liikettä se synnyttää tai millaisesta liikkeestä erilaiset naurut syntyvät. Välillä nauruun haetaan lähestymiskulmaa erilaisina ryhminä, välillä sooloissa.

Välillä näyttämön puolestaan valtaavat avaruusoliomaiset, pukusuunnittelija Karoliina Koiso-Kanttilan taidonnäytteisiin sonnustautuneet smiley-ölliäiset, joiden humoristiset liikeradat muistuttavat mykkäfilmien armoitetuista koomikoista: Chaplinista ja Keatonista. Hulppean hauska on esimerkiksi ukkeleiden tapa pyörittää keltaisella näyttämöllä isoa pehmeää pyörää, jonka alle jää aina joku onneton.

Epäonnistumiselle ja kömpelyydelle nauraminen ei kuitenkaan ole vain sellaista, joka tuottaa iloa. Esitys ei olekaan naiivi, vaan naurun kääntöpuoli, kyky haavoittaa, on myös teoksessa läsnä.  Ei tosin mitenkään hallitsevana, vaan pikemminkin viittauksena ja vihjeenä. Ihminen pystyy nauramaan myös musertavasti.

Tanssijoiden persoonat otetaan arvostavasti esiin erilaisissa sooloissa ja se tuo abstraktin teoksen lähemmäs yleisöä. Pidän siitä, miten tarkasti tanssijat voi nähdä yksilöinä kaiken suvereenin liikkumisenkin läpi. Jokaisesta tulee vahva mielikuva myös esiintyjänä ja henkilönä.

Musiikki jatkaa liikettä

Esitys nojaa pitkälti esiintyjien rentouteen, joka tekee mahdolliseksi sen, että liike alkaa ja sammuu yllättävästi. Siten liikkumisessa on samanlaista kontrolloimattomuuden tuntua kuin naurussa. Koomisuutta tavoittelevat liikeradat näyttävät ihmisen tärkeilemässä, luulemassa jotain, yrittämässä kovasti, kellahtamassa ja jälleen nousemassa.

Musiikkina on muun muassa muutama Charlie Chaplinin sävellys sekä pateettinen Tshaikovski. Esityksen alkuperäisen musiikin säveltäjänä on Karttusen kanssa ennenkin yhteistyötä tehnyt Tuomas Fränti. Nyt hän on saanut aikaan musiikkia, joka jatkaa tanssijoiden usein kesken jäävää liikettä. Musiikki on siten kuin liikkeen kaiku tai enemmänkin. Fränti on ikään kuin läpisäveltänyt äänisuunnittelun. Äänimaailmassa on paljon heleitä sävyjä. Välillä kuulostaa siltä kuin murtuvat jäät helisisivät toisiaan vasten, mikä sopiikin katsojien jään murtavaan esitykseen. Musiikin ja William Ilesin valojen myötä esitykseen tulee myös mukaan hiven melankoliaa.

Kehollista kuvanveistoa

100 tapaa nauraa käyttää naurun vivahteita myös luomaan kokonaisnäkemystä: se pystyy osoittamaan eroja naurujen sävyissä, mutta silti, kun teos loppuu, huomaa, että esitys kuitenkin pohjimmiltaan kuvasi yhtä ja samaa, syvältä kumpuavaa naurua, johon kaikki vivahteetkin lopulta sulautuivat.

Ihailenkin Karttusen kykyä luoda kokonaisuus menettämättä fragmentaarisuutta. 100 tapa nauraa koostuu erilaisista nauruista, ja kun osat lasketaan yhteen, on lopputulos enemmän kuin osiensa summa – toisin kuin hajanaisuuden nimiin vannovissa nykytanssiesityksissä yleensä.

Orgaanisuus tekee 100 tapaa nauraa -esityksestä syvän teoksen. Vaikka se koostuu monesta banaalista, valmiiksi nauretusta kohdasta, se tuo kokonaisuutena näyttämölle anarkistisen naurun, jossa on vastavoimaa. Karttunen onkin sanonut pyrkivänsä työsään ikään kuin löytämään hahmon sisäiselle tunteelleen ja veistämään sen esiin.

100 tapaa nauraa on juuri tuollainen vahva, sisäisestä visiosta esiin vuoltu näky. Karttusen tanssia onkin kuvailtu keholliseksi kuvanveistoksi, ja tässä esityksessä se on sitä mitä voimallisimmin – se näkyy yksittäisten esiintyjien liikkumisessa sekä esityksessä kokonaisuutena.

100 tapaa nauraa -esityksen herättämä onni ei ole huteraa ja ohimenevää, vaan kestävää ja pitkävaikutteista. Sen herättämän onnen ja yhteisyyden tunteet ovat niin vahvoja, jopa katarttisia, että ne selättävät ainakin omat ahdistukseni ja aggressiontunteeni.

Tiedot

100 tapaa nauraa

HDC:n ja Karttunen kollektiivin yhteistuotanto

Helsingin Kaupunginteatterin Studio Elsassa (Ensi Linja 2)

Koreografia: Jyrki Karttunen

Lavastus ja valosuunnittelu: William Iles

Puvut: Karoliina Koiso-Kanttila

Musiikki ja äänisuunnittelu: Tuomas Fränti

Tanssijat: Jenni-Elina Lehto, Aksinja Lommi (vier.), Kai Lähdesmäki, Ville Oinonen (vier.), Mikko Paloniemi (vier.), Valtteri Raekallio, Terhi Vaimala, Eero Vesterinen. Lisäksi jokaisessa esityksessä lavalla nähdään vaihtuva teatterinharrastajaryhmä, joka on tanssityöpajassa valmistanut oman osuutensa esitykseen.

http://www.hkt.fi/