Julkaistu: 20.09.2012

Rakkautta & Anarkiaa 2012

Ohjaaja Tsui Hark ja Jet Li tekevät taas yhteistyötä elokuvassa Flying Swords of Dragon Gate.
Pääkaupungin elokuvafestivaali vyöryy kankaille laajalla repertuaarilla.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali esittää maailman elokuvaa laajalla kaarella. Helsingin valkokankailla nähdään kymmenen päivän ajan pienimuotoisia laatuleffoja ja suureellisia spektaakkeleita useammalta mantereelta.

Perinteiset aasialaiset

Festivaalilla on perinteisesti esitetty aasialaista elokuvaa. Jälleen kerran nähdään esimerkiksi Tsui Harkia, jonka Flying Swords of Dragon Gate on lajityyppiään noudatteleva suurellinen miekkaeepos. Tuotannon juuret ovat King Hun klassikossa Dragon Gate Inn (1967) ja Harkin tuottamassa uusintaversiossa New Dragon Gate Inn (1992). Kyseessä on muuten Jet Lin ja Tsui Harkin ensimmäinen yhteistyö sitten Once Upon a Time in Chinan.

Suomalaisittain kiinnostava aasialaiselokuva lienee Ruokala Lokin ohjaajan, Naoko Ogigamin uutuuselokuva Rent-a-Cat. Aki Kaurismäen tyyliä ihailevan ohjaajan elokuvassa nuori nainen vuokraa kissoja yksinäisille ihmisille.

Festivaalin laadukkaan animetarjonnan kruunaa tänä vuonna sympaattinen ja viehättävä Kirje Momolle (A Letter to Momo). Hiroyuki Okiuran ohjaama elokuva muistuttaa tyyliltään ja tunnelmiltaan Ghibli Studioiden visuaalisuutta. Elokuvan pääosassa on 11-vuotias tokiolaistyttö Momo, jonka isä on vastikään kuollut. Kun tyttö muuttaa uuteen kotiin pienelle saarelle, hän tutustuu kolmeen outoon henkeen, jotka vievät Momon omituisiin seikkailuihin.   

I Wish on ohjaaja Hirokazu Kore-edan (Nobody Knows, Still Walking) elokuva veljeksistä, jotka vanhempiensa erottua asuvat eri kaupungeissa. Taitavan ohjaajan tarinassa kuvataan vanhempien eroa lasten kautta. Vakavasta teemasta huolimatta elokuvassa on lempeää huumoria ja kepeyttä.

Palkittuja ja klassikoita

Portugalilaisen Miguel Gomesin Tabu on ohjaajan kunnianosoitus F.W. Murnaun samannimiselle klassikkoelokuvalle. Berliinin elokuvajuhlilla kriitikoiden palkitsema Tabu tarkastelee menneen ja nykyhetken kohtaamista. Kertomus etenee kahdella aikajanalla ja mantereella poeettisen rauhallisesti – olkoonkin, että tarinan keskiössä on intohimo, kielletty rakkaus ja krokotiilit.

Marjane Satrapin sarjakuvaan pohjaava Chicken With Plums on upeasti fantasiaa ja todellisuutta sekoittava elokuva, jonka sävy on silkkaa maagista realismia. Tarina kertoo lahjakkaasta ja kuuluisasta viulistista Nasser Ali Khanista, joka menettää viulunsa ja sen myötä elämänhalunsa. Pääosassa nähdään ihastuttavan vakuuttava Mathieu Amalric. Ohjaajapari Vincent Paronnaudia ja Satrapia kiitellään yhä emansipoituneesta animaatioelokuvasta, iranilaistarinasta Persepolis. Tällä kertaa näytelmäelokuvaa on säväytetty animaation fantastisin keinoin

Sveitsiläisranskalaisen Ursula Meierin pienimuotoinen Sister-elokuva noteerattiin Berliinissä Hopeisella Karhulla. Tarinassa seurataan 12-vuotiaan näppärän pikkuvarkaan elämää sveitsiläisessä hiihtokeskuksessa. Simon on ottanut tehtäväkseen elättää itseänsä ja nätin mutta kypsymättömän isosiskoasa ”lainaamalla” rikkailta.

Festivaalin avaa Benh Zeitlinin Beasts of the Southern Wild. Elokuva on voittanut esimerkiksi Sundancen elokuvajuhlien Jury Grand Prix’n ja Cannesin Kultainen Kamera -palkinnon parhaasta esikoisohjauksesta. Elokuvan päähenkilö on 6-vuotias Hushpuppy (Quvenzhané Wallis), ja henkisenä maisemana on Bathtub, rämeinen suoseutu jossain kaukana eteläisessä Louisianassa. Ollaan kaukana sivistyksen ulottumattomissa ja perimmäisten, yksinkertaisten asioiden äärellä.

Kanadalaisen Xavier Dolanin (I Killed My Mother, Heartbeats) elokuva Laurence Anyways on tarina Laurencesta (Melvil Poupaud), joka kertoo eräänä päivänä kumppanilleen (Suzanne Clément) haluavansa jatkaa elämäänsä naisena. Ihmissuhdekoukeroita värittää 1980–90-luvun ajankuva.

Festivaalin 25-vuotisjuhlan kunniaksi tänä vuonna esitetään myös R&A -klassikoita. Yksi näistä on Mathieu Kassovitzin Viha (La Haine), jossa nuorena vihaisena miehenä nähdään Vincent Cassel. Traaginen tarina kolmesta lähiönuoresta esitettiin vuoden 1995 festivaaleilla. Toinen vahvoja tunteita herättänyt festivaalimuisto on peräisin vuodelta 1991: Philip Ridleyn visuaalinen, herkkä ja ravisteleva Lapsuuden loppu (The Reflecting Skin).

Tiedot

Rakkautta & Anarkiaa

20.–30.9.2012

Andorra, Bio Rex, Kesäkino Engel, Kino Engel, Kinopalatsi, Maxim, Orion

Näytöskohtaiset liput 8 euroa

Sarjakortti 70 euroa (11 lippua ja katalogi)

Katalogi 8 euroa

http://hiff.fi/