Julkaistu: 13.09.2012

Pahuus

Kuvassa: Vesa Vatanen, Kalle Lamberg Kuva: Yehia Eweis
Pasi Lampelan uutuusohjaus on rankka sukellus väkivallan kierteeseen ja siitä selviämiseen.

Vuosi sitten Pasi Lampela tutki käsikirjoittamassaan Meidän poika -näytelmässä koulukiusaamista, syrjäytymistä ja sitä, mihin se johtaa. Fokuksessa oli Myyrmannin pommittajan traaginen kohtalo. Nyt Lampela sukeltaa Kansallisteatterissa ihmisen pimeään puoleen vieläkin kouraisevammin.

Pahuus on ruotsalaisen Jan Guilloun karu ja raju sairaskertomus tai väkivallan keskellä eläneen nuoren miehen selviytymistarina. Lampelan dramatisoimassa ja ohjaamassa esityksessä on mukana paljon uusia, kiinnostavia näyttelijöitä. 

Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Ruotsiin. Murrosikäinen Erik (Vesa Vatanen) elää kaksoiselämää. Kotona hän esittää kunnon poikaa ja alistuu sadistisen isänsä (Juhani Laitala) hakattavaksi. Äiti (Karin Pacius) seuraa tapahtumia voimattomana sivusta. Erik panee pahan kiertämään ja katutappelijan maineensa takia saa potkut oppikoulusta. Ainoa mahdollisuus säädylliseen elämään on laittaa poika Stjärsbergin sisäoppilaitokseen, jolla on hyvä maine… 

Totuus on toisenlainen. Niin sanottua uutta metodia noudattava koulu on antanut kurinpitovastuun oppilaille. Tätä valtaa tai paremminkin mielivaltaa toteuttaa fanaattisesti neuvosto, johon kuuluu koulun kolme rikkainta ja röyhkeintä poikaa. Heitä tulkitsevat Johannes Holopainen, Saska Pulkkinen ja Jesse Vinnari.

Opettajat antavat poikien olla poikia ja keskittyvät opettamiseen. Järjetön mielivalta rehottaa, ja sen saa Erik kokea jo ensimmäisenä koulupäivänä. Sisäoppilaitoksessa Erikin kämppis Pierre (Kalle Lamberg) osoittautuu sentään mukavaksi, mutta pahiksia myötäileväksi kaveriksi. Kipinä ystävyyteen on silti olemassa. 

Guillou on rakentanut tiukan vastakkainasettelun ja moraliteetin. Täytyykö mielivaltaan sopeutua alistuen vai voiko oikeuksiaan ja ystävänkin oikeuksia puolustaa ilman väkivaltaa? Vastaus on valitettavan pessimistinen. Näytelmän edetessä alistamisen ja väkivallan kuvat saavat yhä kieroutuneempia piirteitä. Enkeleitäkin on: koulun siivooja Marja (Aija Pahkala) herättää Erikissä rakkauden, mutta tuleeko herätys liian myöhään? Puhtaan tragedian sijaan esitys osoittautuu lopulta moraliteetiksi. Karmean prässin läpi käynyt Erik joutuu itse puntaroimaan, mitä elämällään tekee ja mitä valitsee. 

Lampelan ohjaus pureutuu asian ytimeen heti, mitä Katri Renton karu lavastus tukee. Näyttämötila on rakennettu valkeakaakeliseksi uima-altaaksi, jonne johtavat metalliset kaiteet. Valkoinen kaakeli on armoton ja kova. Ei parane liukastua ja lyödä itseään. Sama lavastus kantaa hyvin juonen käänteet koko esityksen ajan. 

Vesa Vatanen on todellinen löytö päärooliin. Hänessä on herkkyyttä, karismaa ja räjähtäviä tunteita. Olemuksesta tulee mieleen nuori Jussi Jurkka. Kämppistä esittävä Lamberg on oivallinen vastapuoli Vataselle. Hän saa hahmoonsa esityksen kaipaamaa hullunkurista huumoria, joka valloittaa yleisön. Nuorten näyttelijöiden työskentelyssä paljastuu, miten luottavainen miesten välinen ystävyys on elintärkeää nuoren miehen kehityksessä. Kaksikko saa aikaan vaikuttavia ja koskettavia hetkiä. 

Myös pahiskolmikko Holopainen, Pulkkinen ja Vinnari tekevät hyvää työtä. Juonen käänteet paljastavat tutun totuuden: julmuuden takana on usein heikko itsetunto. Kolmikko näyttää rankalla tavalla, mitä tapahtuu, kun valta annetaan sellaisille, joille se ei kuulu. Loputtomista neuvotteluista ja kasvavasta sadismista tulee mieleen William Goldingin romaani Kärpästen herra

Pahkalan esittämä Marja tuo koruttomasti ja kauniisti feminiinisyyttä macho-maailmaan. Ensimmäisen suudelman jano on kuvattu koskettavasti Pahkalan ja Vatasen kontaktissa. 

Lampela näyttää väkivallan ja alistamisen peittelemättä – kuitenkin hyvällä maulla. Veri ei lennä katsomoon, mutta katsojan nuppi alkaa kiehua. Miksi tämä sallitaan? Miksi kukaan ei tee mitään? Miksi et puolusta itseäsi?! 

Psykologinen efekti on tehokas. Voimaton raivo ja vahva usko väkivallattomuuteen jäävät sydämeen kamppailemaan. 

Pahuus on erittäin vaikuttava teatterikokemus. Näytelmän soisi nousevan katsotuksi, kun jälleen puhutaan koulukiusaamisesta ja perheväkivallan karmeudesta. Varmasti tärkeää sanottavaa nuorille, opettajille, vanhemmille – meille kaikille.

Tiedot

Pahuus

Jan Guillou

Ensi-ilta 5.9.2012

Kansallisteatteri (Läntinen Teatterikuja 1)

Ohjaus ja dramatisointi: Pasi Lampela

Rooleissa: Vesa Vatanen, Karin Pacius, Juhani Laitala, Kalle Lamberg, Johannes Holopainen, Saska Pulkkinen, Jesse Vinnari, Markus Virtanen, Aaro Wichmann, Asko Vaarata, Aija Pahkala, rehtorin äänenä Esko Salminen

Lavastus: Katri Rentto

Puvut: Anna Sinkkonen

Valosuunnittelu: Harri Kejonen

Äänisuunnittelu: Esa Mattila

Naamiointi: Tuire Kerälä

http://www.kansallisteatteri.fi/