Julkaistu: 20.09.2012

Aie

Elämän hyvästely ei ole helppoa Leolle (Ismo Kallio) ja Tyynelle (Seela Sella). Kuva: Tuomo Manninen
Michael Baranin intiimi näytelmä käsittelee kuolemaa puhuttelevasti ja kunnioittavasti.

Yksi asia elämässä on varmaa: se päättyy joskus. Kuinka vääjäämättömään kuolemaan pitäisi suhtautua? Kuolema on kiusallinen puheenaihe yhteiskunnassamme, jossa suositaan ikuista nuoruutta. Ennen ihmiset kunnioittivat kuolemaa ja ajattelivat, että siihen pitää valmistautua. Nyt toivomme, että kuolema tulisi nopeasti ja huomaamatta. Mutta onko ihmisellä oikeus päättää itse omasta elämästään?  

Käsikirjoittaja-ohjaaja Michael Baran on tarttunut vaikeaan, mutta hyvin tärkeään aiheeseen Kansallisteatterissa. Intiimi Aie-näytelmä käsittelee elämän päättymistä monesta näkökulmasta koruttomasti ja kauniisti. Näytelmä on samalla pieni konsertti; sitä siivittää Olli Kortekankaan säveltämä live-pianomusiikki, johon näyttelijät yhtyvät muutamassa laulussa. 

Kaksi karua tarinaa

Tiivistunnelmaisessa esityksessä seurataan kahta tarinaa. Ensimmäisen keskiössä on Seela Sellan ja Ismo Kallion esittämän hellyttävän vanhan pariskunnan kohtalo. Tyyne ja Leo ovat eläneet pitkän elämän yhdessä ja yhdessä he aikovat sen myös päättää. Syöpää sairastava Tyyne ei halua sairaalaan, eikä Leo halua jäädä yksin dementoitumaan. Mökkireissu on jäävä pariskunnan viimeiseksi, eikä paluuta kaupunkiin tarvitse enää miettiä. Lyhyt ilmoitus jälkikasvulle riittää, ja lopusta pitää huolen myrkkypullo. Elämän hyvästely ei ole kuitenkaan helppoa. Monet asiat valkenevat ensimmäistä kertaa kuoleman edessä. 

Toinen tarina on monimutkaisempi. Kreeta Salminen esittää moniongelmaista Minttua, jonka jatkuva ahdistus ja rakkaushuolet ovat ajaneet nurkkaan. Kaikin puolin lahjakas nuori nainen on liian kompleksinen tähän maailmaan, eivätkä psyykelääkkeet tuo helpotusta. Poikaystävän syrjähyppy syöksee tilanteen umpikujaan.

Mintulle ensiapua tarjoaa lääkäri Riskilä (Markku Maalismaa), jonka omakin elämä on suistunut raiteiltaan. Hoitovirheen takia hyllytetty lääkäri ei voi kuvitella uralleen tulevaisuutta, joka tyydyttäisi myös vaimon kunnianhimon ja talouskulut. Lääkärin erheeksi paljastuu liiallisten kipulääkkeiden antaminen kuoleville vanhuksille. Alkoholi hiipii Riskilän elämään turruttavana lohtuna. Minttu ja Riskilä ajautuvat viettämään viinanhuuruista iltaa yhdessä, mutta vertaistukea on saatavilla liian myöhään. Lopullinen ratkaisu on jo tehty.

Kuoleman moraali

Esitys ei päästä katsojaa helpolla. Baran pakottaa yleisön pohtimaan näytelmän ihmiskohtaloiden valintojen moraalia. Ovatko ratkaisut oikeita, ja kuinka itse toimisin samassa tilanteessa? Onko elämä lahja, jota ei saa tuhlata? Onko kunniallinen kuolema mahdollinen? Onko itsemurha rikos? Entä täytyykö näin raskaisiin kysymyksiin ottaa kantaa vai voiko vain katsoa muualle?

Rinnakkaisia tarinoita yhdistää tematiikan lisäksi Kortekankaan komea musiikki. Välillä piano pauhaa syvissä syövereissä ja välillä soitanto on herkän kyselevää. Pianistin tehtävässä vuorottelevat läsnäolevasti Kristian Attila ja Jukka Nykänen. Baran on tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä Kortekankaan kanssa, ja työn hedelmät ovat kauniita. Nyt Baran on kirjoittanut jokaiselle roolihahmolle oman soolon, jonka Kortekangas on säveltänyt lauluksi. Näytelmä päättyy herkkään yhteislauluun, jossa etsitään ymmärrystä ihmisen vajavaisuudelle.

Hienovireistä näyttelijätyötä

Näyttelijäkvartetti pelaa hienosti yhteen. Sellan ja Kallion yhteistyössä näkyy elämänkokemus ja lukuisat lavalla yhdessä vietetyt hetket. Vanhan pariskunnan yhteen hitsautuminen mahdollistaa myös hymyn ja huumorin. Haikeassa duetossa Tyyne ja Leo laulavat toisilleen siitä, mitä jäävät elämässä kaipaamaan. Katsomossa kyynel nousee silmään.

Maalismaan ja Salmisen työskentely on myös hienovireistä. Kaksikko löytää hetkeksi toisensa, ja ilmassa väreilee hetken syvä yhteisymmärrys sekä luottamus. Elämän polut ovat kuitenkin monimutkaisia. Mieleen tulee P. Mustapään kaunis, iskelmänäkin tunnettu runo Viimeisestä illasta. ”Istuimme kahden tanssilavan luona. Me emme voineet auttaa toisiamme. Me nousimme ja vaelsimme tanssilavan luota"…” 

Kimmo Viskarin visuaalisessa toteutuksessa tärkeässä osassa ovat ruohomatolla peitetyt, osin kaltevat pinnat. Puhutteleva yksityiskohta sekin. Ihmisen elämä on kuin ruoho, joka hetken kukoistuksen jälkeen kuolee pois, mutta muoviruoho on ikuista. Aie on kaunis teatterikokemus. Käsikirjoituksena ja ohjauksena näytelmä on varmasti Michael Baranin tähänastisista töistä paras.

Tiedot

Aie

Ensi-ilta 12.9.2012

Kansallisteatteri (Läntinen Teatterikuja 1)

Käsikirjoitus ja ohjaus: Michael Baran

Rooleissa: Markku Maalismaa, Ismo Kallio, Kreeta Salminen, Seela Sella

Pianisti: Kristian Attila/Jukka Nykänen

Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Viskari

Musiikki: Olli Kortekangas

Valot: Ilkka Niskanen

Äänet: Juha Kerkola

Naamiointi: Petra Kuntsi

http://www.kansallisteatteri.fi/