Julkaistu: 13.09.2012

3 Simoa

Kuvassa: Rami Rusinen (Lasse, vas.), Olli Rahkonen (Simo)
Sujuvasti etenevä veijaritarina sijoittuu Helsingin Sörnäisiin.

Lasse (Rami Rusinen) ja Simo (Olli Rahkonen) ovat epäonnisia pikkurikollisia, jotka vaikuttavat pääasiassa Sörkän ja Kallion kaupunginosissa. Hyvistä yrityksistä huolimatta asuntomurto toisensa jälkeen menee pieleen. Tämä tekee Simon olon tukalaksi, sillä miehen velat paikalliselle gangsterille alkavat uhkaavasti erääntyä.

Kun Simo törmää entiseen yhden yön heilaansa Eevaan (Paula Vesala), hän keksii epätoivoisen juonen seuraavaan rötöstelyynsä. Eevan ja Simon aikaisemmasta kohtaamisesta on syntynyt poikalapsi. Entisenä alkoholin väärinkäyttäjänä nainen ei muista lainkaan lapsensa isää, mutta jotain jälkikasvu on kelvottomalta siittäjältään sentään perinyt – käyntikortista löytyneen nimen. Simo muistelee haikeudella Eevan perintökalleutta ja usuttaa rikoskumppaninsa Lassen esiintymään itsenään.

Alkaa epäonnisten ja paikoin epätoivoistenkin tekojen kierre, jossa kumppanukset joutuvat useampaan kiperään tilanteeseen. Lasse päätyy sukujuhliin muka vauva-Simon isänä. Simo puolestaan heittäytyy sujuvasti niin televisiolupatarkastajan kuin pornotähdenkin rooliin. Siinä sivussa ystävykset pakenevat välillä kodinomistajia, virkavaltaa ja väkivaltarikollisia. Kaikki tämä – ja paljon muuta – mahtuu tietenkin yhteen tavalliseen päivään itäisessä kaupunginosassa.

3 Simoa on mainos-, musiikki- ja lyhytelokuvia tehneen Teemu Nikin esikoispitkä elokuva. Pienen budjetin tuotanto on lähes kokonaan kuvattu yhdessä asunnossa ja sen lähiympäristössä Sörnäisissä. Lopputuloksena on ulkoisilta puutteiltaan vaatimattoman oloinen komedia. Velikultamainen tarina, runsaat käänteet, sujuva dialogi ja velmu huumorintaju tekevät elokuvasta kuitenkin sympaattisen ja hyväntuulisen kokemuksen.

Elokuvassa nähdään joukko tuoreita kasvoja, mikä on varsin virkistävää. Simoa näyttelevä Olli Rahkonen opiskelee Teatterikorkeakoulussa. Samoin naispääosaa esittävä Vesala, joka taannoin nähtiin pienessä roolissa Arto Halosen Prinsessa-elokuvassa. Rami Rusinen puolestaan tullaan näkemään tv-sarjassa Salatut elämät. Sivuosissa on myös konkareita, kuten Matti Onnismaa ja Antti Reini, joka muuten nähtiin myös Nikin ohjaamassa ”dokumentissa” Play God (2010).

Tiedot

3 Simoa

Suomi 2012, 90 min, K12

Ensi-ilta 14.9.2012

Ohjaus ja leikkaus: Teemu Nikki

Tuotanto: Jani Pösö, Teemu Nikki

Käsikirjoitus: Teemu Nikki, Jani Pösö

Pääosissa: Paula Vesala, Rami Rusinen, Olli Rahkonen, Pekka Strang, Antti Reini, Matti Onnismaa

Kuvaaja: Jyrki Arnikari F.S.C

Säveltäjä: Janne Huttunen

Äänisuunnittelijat: Tuomas Seppänen, Timo Anttila

Lavastus ja pukusuunnittelu: Maria Ylätupa

Maskeeraaja: Kati Koskela

Tuotanto: It's Alive