Julkaistu: 23.08.2012

Lasten kirjakesä

Kuvassa: Heikki Prepulan Kössi kenguru ja veturi Kuva: Otava 2012
Kesän kotimaisista lastenkirjoista löytyy realistista arjen kuvausta, satufantasiaa sekä vauhtia ja huumoria.

Kesän kotimaisten lasten kuvakirjojen sato on yllättävän monipuolinen: kuuden kirjan katsaukseen mahtuu niin perinteistä arkirealismia, satufantasiaa, kollaasitarinaa, menoa ja meininkiä kuin herkkää tunnelmointiakin. Yhtä lukuun ottamatta teoksia yhdistää lastenkirjojen suosikkiteema, ystävyys. 

Veikko ja Veikko 

Selkeimmin ystävyysteema on nostettu esiin Eppu Nuotion yhdessä tyttärensä Anna Nuotion kanssa kirjoittamassa ja Kristiina Louhen kuvittamassa Veikko ja Veikko -kirjassa (Otava 2012), jonka takakannessa jo kerrotaan, miten ”ystävyys ylittää kaikki rajat”. Itse tarinassa ystävyysteema jää silti rivien väliin. Uuden sarjan aloitusteoksena Veikko ja Veikko keskittyy vasta lähtötilanteen esittelyyn: kertomaan miten Pikku-Veikko ja Iso-Veikko tutustuvat. 

Tarina alkaa, kun viisivuotiaan Veikon isä lähtee töihin ennen kuin Veikko herää, ja yläkerran Olka tulee hoitamaan Veikon päiväkotiin. Mutta pojalla onkin kuumetta. Olka ei voi jäädä pois koulusta, ja isä on unohtanut puhelimensa kotiin. Monen mutkan kautta lapsenvahdiksi saadaan alakerran Veikko-setä. 

Veikko ja Veikko keskittyy tiiviisti arjen kuvaukseen. Päivän mittaan rakennetaan maja, lämmitetään kalakeittoa, kerrotaan tarinaa veneenrakentaja-Paavosta ja seilataan sohvaveneellä. Lempeään sävyyn kuvattu arkinen kotielämä yhdistettynä Kristiina Louhen utuisen iloiseen piirrostyyliin tuovat väistämättä mieleen Louhen omat Aino- ja Tomppa-sarjat. Tekstiä tosin on enemmän ja se tuntuu usein liian yksityiskohtaiselta ja jaarittelevalta. Tiivistäminen olisikin tehnyt tarinalle hyvää. 

Hauskat raamit kertomukselle luo nykyaikainen yhteisöllinen kerrostaloelämä, jossa naapurit tuntevat toisensa, ja lapsenhoidossa auttavat niin alakerran vanhukset kuin yläkerran kotiäidit ja koululaiset. Louhen tutut, värikylläiset kuvat sekä arkisten tilanteiden ja samastuttavien henkilöhahmojen varaan rakentuva tarina tekevät sarjasta varmasti suositun. 

Untu ja sydäntalven salaisuus 

Jos Veikko ja Veikko kuvaa tarhaikäisen tavallista arkea, kesän toinen äidin ja tyttären yhdessä tekemä satukirja edustaa toista ääripäätä. Taiteilija Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittama ja Nora Surojeginin kirjoittama, isommille lapsille suunnattu saturomaani Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012) sijoittuu satuolentojen, myyttien ja metsänhenkien maailmaan. Tarina ammentaa pohjoisesta luonnosta, vanhoista suomalaisista perinteistä ja kansantarinoista. 

Kirjan alussa rannikolla asuva pieni, harmaahapsinen Untu Willi löytää postikortin, jossa toivotetaan joulun valoa talven keskelle. Untu päättää lähteä etsimään mystistä joulun valoa, josta ei ole aiemmin kuullut. Taivaltaessaan kohti pohjoista Untu kohtaa perinteisten metsän eläinten – mäyrän, karhun, susien ja porojen – lisäksi erikoisempia olentoja, kuten mahtavan Kekri Kurmuujan, pienet ja vikkelät muppelit, vakoilevat lontit, pelottavan Rautamadon ja muita mielikuvituksellisia hahmoja. 

Satasivuisessa teoksessa tekstiä on paljon, ja suuria ovat kuvatkin. Kerronta on viipyilevän rauhallista, mutta tempoa on silti riittävästi: joka mutkan takana odottaa yllätys. Tarina on juuri sopivan jännittävä, kieli sujuvaa ja hiottua. Untun hillityssä ja hallitussa hahmossa voisi olla enemmän särmää, mutta metsien kummalliset fantasiaolennot ovat kerrassaan riemastuttavia. 

Surojeginin kuvat ovat pehmeitä ja herkkiä. Kenties aavistuksen liiankin eteerisiä. Voimakkaiden kontrastien ja räiskyvien värien välttäminen lienee kuitenkin tietoinen valinta, sillä kuvia hallitsevat sinisen ja harmaan – aluksi ruskean ja vihreän – sävyt nousevat suoraan kirjan luonto- ja vuodenaikateemasta. Untu lähtee matkalleen kuultavana, sateisena syksynä ja taivaltaa kohti lumista talvea ja pimeää kaamosta. 

Kössi Kenguru 

Heikki Prepulan animaatioklassikko Kössi Kenguru on päätynyt kirjan kansien sisään.  Kössi Kenguru ja veturi -tarinassa (Otava 2012) Kössi löytää veturin, jolla keksii pääsevänsä nopeasti ystäviensä luo. Mutta veturissa on jokin vialla. Se pitää kummallista ääntä ja hajoaa lopulta kappaleiksi. Veturin sisältä löytyy joukko hilpeästi soittelevia soittimia. Kun Kössi Kengurun ystävät laskettelevat paikalle junavaunulla, saadaan veturikin liikkeelle. 

Hieman absurdissa tarinassa on iloinen tunnelma, ja Prepulan tekstit ovat hauskoja. Yksinkertaiset kuvat eivät kuitenkaan toimi ihan samalla tavalla kuin animaatiossa, jossa keskeisessä osassa on liike, kuten Kössi Kengurun veikeästi heiluvat korvat ja Prepulan mainio äänimaailma. 

Kirjastakin tosin löytyy omat, hilpeyttä herättävät ”äänitehosteensa”. Ääneen luettuina tarinan lomaan kirjoitetut orkesterisoitinten räminät ja muut äänet kuulostivat ainakin kolmivuotiaasta lapsestani niin huvittavilta, ettei naurusta meinannut tulla loppua. ”Siriliding-tsidilin”, ”plom-dompsi-lom”, ”drongoliroli londologoli”, ”flaiva-vuvatsu-daali-laadi”, ”faffadiidu-fuvudu-affa”! 

Pieni prinssisatu 

Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliconin kuvittama Pieni prinssisatu (Tammi 2012) on löyhää jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Pienelle prinsessasadulle. Prinssisatu kertoo Pauli-prinssistä, joka kutsuu Kaisa-prinsessan luokseen onkimaan ja leikkimään kotia. Lapset syövät kuningattaren tekemää ruokaa ja pesevät kätensä ruusuvedessä, rakentavat puun oksaan majan ja koristelevat sen muttereilla ja simpukankuorilla. Kasvimaalta kerätään piknik, keitetään pannukahvit, tehdään kaulakoru, ongitaan.

Kirjassa on aurinkoisen kesäpäivän uinuva tunnelma. Varsinaista juonta ei ole, vaan yksinkertaisin lausein kuvatut tapahtumat ovat irrallisia ja kerronta katkelmallista. Se luo kirjaan aavistuksen surrealistisen vivahteen, mikä on tavallaan viehättävää. Tekstiä vaivaa kuitenkin tietty laimeus. Lastenkirjalta toivoisi jonkinlaista tarinaa tai muuta samastumispintaa. 

Sanna Pelliconin kuvitus on rakennettu hauskasti kollaasityyliin. Piirrosten lisäksi kuvituksessa on hyödynnetty muun muassa kangasta, karkkipapereita, kolikoita, lasihelmiä, kukkia ja monia muita materiaaleja. Visuaalinen ilme on raikas ja ilmava, mutta henkilöhahmot jäävät turhan yksiulotteisiksi. 

Roope roska-auto

Riikka Juvonen on jäänyt mieleen erityisesti parin vuoden takaisesta Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja sen upeasta kuvituksesta. Nyt Juvoselta on ilmestynyt uusi lastenkirja, Roope roska-auto (Tammi 2012), jonka hän on sekä kirjoittanut että kuvittanut. 

Roope roska-auto on kertomus pienestä roska-autosta, jolta uudet, jättiläismäiset jäteautot ovat vieneet työt. Mutta iso jäteauto ei mahdu vanhan puutalon pihalle, vaan rikkoo keinut, aidat ja hiekkalaatikot. Tarvitaan pientä ja ketterää Roopea, joka ilokseen saa työnsä takaisin. Roopen paras ystävä, jätelavalta löytynyt Pupu, pääsee asumaan kaniperheen luokse. 

Juvosen ilmaisuvoimaiset kuvat hehkuvat vahvoissa väreissä, mutta itse tarina on hieman kankea. Juonenkäänteistä osa jää motivoimatta. Miksi pupu muuttaa lopussa kaniperheen luo, vaikka sen ja Roopen on kerrottu olevan ”erottamattomat”? Oman kolmivuotiaani mielestä kirja oli ”tylsä”, mutta isompiin lapsiin sen herkkävireinen tarina uponnee paremmin. 

Tahvo ja Bella lumipyryssä

Kesän lastenkirjoista Tapani Baggen ja Salla Savolaisen Tahvo ja Bella lumipyryssä (Tammi 2012) tarjoaa pienille lukijoille tervetulleen annoksen vauhtia ja huumoria. Kesän uutuuskirjoista teos oli kolmivuotiaan kuulijani selkeä suosikki. 

Tahvo ja Bella kertoo mutkattomasta ystävyydestä. Bella on hieno koira ja Tahvo kohelo kissa. Ystävykset asuvat kalastaja-Selman kanssa majakassa saarella. On talvi, ja Tahvo innostuu luistelusta. Kun Bella alkaa aivastella, Tahvo päättää lähteä luistellen hakemaan kaupungista yskänlääkettä. Matkalla Tahvo tipahtaa heikkoihin jäihin, tulee Reino-hylkeen pelastamaksi ja eksyy lumipyryyn, mutta saa kuin saakin lääkkeen haettua. Kun Tahvo vihdoin palaa, on Bellan sairaus tipotiessään. Lääke ei kuitenkaan mene hukkaan – Tahvo on vilustunut itse, ja hoivaajaksi pääseekin Bella. 

Kirja on Tahvo ja Bella -sarjan kolmas osa, mutta se toimii itsenäisestikin. Lauseen tai parin mittainen taustoitus uusille lukijoille olisi kuitenkin ollut paikallaan. Nyt jää hämäräksi, kuka Selma on, ja tapahtumien sijoittuminen saarelle pitää lukea rivien välistä. 

Salla Savolaisen kuvat ovat täynnä liikettä, ja hahmot hassuine ilmeineen vinkeitä. Lennokas kuvitus tukee hyvin tekstiä, joka etenee vauhdikkaasti kommelluksesta toiseen. Kieli on sopivan selkeää olematta kuitenkaan liian yksinkertaista. Mutkattoman Tahvon ja sympaattisen Bellan seikkailuja jää odottamaan lisää.

Tiedot

Lasten kirjauutuudet

Anna Nuotio, Eppu Nuotio, Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko. Otava 2012.

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus. Otava 2012.

Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja veturi. Otava 2012.

Katri Tapola, Sanna Pelliconi: Pieni prinssisatu. Tammi 2012.

Riikka Juvonen: Roope roska-auto. Tammi 2012.

Tapani Bagge, Salla Savolainen: Bella ja Tahvo lumipyryssä. Tammi 2012.