Diktaattori

Ali Geenä aikoinaan valloittanut Sacha Baron Cohen hätkähdytti elokuvillaan Borat ja Bruno. Molemmissa vitsit revittiin ilmeisistä tai jopa piilevistä ennakkoasenteista. Kummassakin komediassa Sacha Baron Cohen onnistui herättämään jonkinasteista myötähäpeää, sillä pilkan kohteeksi joutuivat todellisuuden henkilöt, jotka onnistuivat mokaamaan asenteillaan ja persoonallaan. Siinä missä Borat oli hulvaton, Bruno sai haukkomaan henkeä epäuskon ja hämmennyksen kera. Silti ne onnistuivat epäkorrektisti naurattamaan.

Brittikoomikon uusi hahmo on herkullinen: öljyä lainehtivan maan mielivaltainen diktaattori Aladeen pitää valtakuntaansa tiukassa otteessaan. Edes kaikkein lähimmät kumppanit eivät voi koskaan olla varmoja siitä, että näkevät seuraavan aamun.

Kim Jong-ilin muistolle omistettu elokuva on juuri sitä, mitä Cohenin tavaramerkiksi muodustuneessa markkinointikampanjassa luvataan. Vai mitä sanotte siitä, että Oscar-juhlien punaisella matolla Sacha vahingossa kumoaa Pohjois-Korean diktaattorin tuhkat juontaja Ryan Seacrestin smokille (ko. ”promotempaus” löytyy helposti Youtubesta). Tätä ennen koomikon Oscar-kutsu oli tietenkin evätty, sillä hän oli tulossa juhliin roolihahmossaan.

Diktaattorissa on selkeä tarina ja toiminnan kaari verrattuna Boratiin ja eritoten Brunoon, jotka ovat ennemminkin kavalkadi erillisiä kohtauksia. Aladeen saapuu Yhdysvaltoihin valtiovierailulla, mutta hänet kaapataan jo ennen ensimmäistä virallista esiintymistä.

Epäonnekseen Aladeen menettää kaiken arvokkuutensa ja joutuu sekaantumaan tavallisten rahvaaan elämään Brooklynissä. Oppaakseen hän saa humaaneihin arvoihin uskovan, new age -liikettä luotsaavan feministin sekä entisen ydinvoimaan perehtyneen insinöörinsä.

Diktaattori sisältää niin paljon huonoja vitsejä, ettei mitään rajaa. Navan alapuolella mennään tämän tästä ja pääseepä koomikko jälleen kerran esittelemään sukukalleuksiaan asiaankuuluvan karvapehkon kera. Myös romanttiseksi vihjaillussa kohtauksessa nautiskellaan ala-arvoisilla vitseillä antaumuksella.

Diktaattori on yksinkertaisesti ennakkoasenteilla mässäilevä räävitön elokuva, joka lypsää kaiken irti umpirasistisista ja seksistisistä asenteista. Samaan läjään heitetään arabit ja juutalaiset, new age -hörhöt ja valkoiset äärirasistit. Baronin kolmen elokuvan suoralla Diktaattori on ehdottomasti herkullisin. Sacha Baron Cohen ylittää jälleen kaikki ne rajat, mitä koomikko voi ylipäätään ylittää.

Elokuvan loppukohtauksessa hirmuvaltias pitää palavan puheen, jossa hän luonnehtii demokratian ja diktatuurin eroja vertaamalla loistavaa Amerikan Yhdysvaltoja oman maansa politiikkaan. Kohtaus tuo mieleen toisen tärkeän diktatuuria luonnehtivan elokuvan: Charlie Chaplinin toisen maailmansodan aikana ohjaaman Diktaattorin vuodelta 1940. Elokuvan loppupuolella Chaplinin pitää pateettisen ja henkeä kohottavan sotaa vastustavan puheen ihmiskunnan ja vapauden puolesta. Sacha Baron Cohen pitää oman poliittisen puheenvuoronsa tavallaan, mutta samoin metodein kuin Chaplin aikanaan – komedian keinoin.

Ja tarinan opetus: pienen öljyvaltion yksinvaltias ei opi juuri mitään matkallaan demokratiaan ja takaisin diktatuuriin… paitsi kuuntelemaan naista, joka sentään on opiskellut feminististä kirjallisuutta.