Julkaistu: 09.02.2012

Solta

Manalaan ja takaisin
Kuva: Jan Ahlstedt
Solta on mieleenpainuva sooloesitys, jossa masennuksesta tulee yhteinen kokemus.

Kuriton Companyn teatteri Naamio ja Höyhenen näyttämöllä esittämä, nykymusiikkiteatterin keinoin toteutettu Solta – Matka manalaan on todiste esitystaiteen voimasta. Se näyttää, että fyysiseen läsnäoloon ja hetkellisyyteen nojaavan ilmaisun avulla on mahdollista välittää ja jakaa kokemuksia, joille on vaikea tai ehkä mahdotonkin löytää sanoja. Soltan aiheena on masennus, olotila jonka nykylääketiede tuntee hyvin mutta joka silti on kokemuksena täysin yksilöllinen, määritelmiä ja usein hoitoyrityksiäkin pakeneva.  

Esityksen ensimmäisen osan tapahtumapaikkana on koti; se paikka, jossa useimmat meistä tuntevat olonsa turvallisimmaksi ja voivat lepuuttaa hermojaan. Sooloesiintyjä Heidi Syrjäkari kuitenkin näyttää, että masentuneen koti on vankila, jonka seinät uhkaavat kaatua päälle. Kuten moni tosimaailman vaikeasti masentunut, Syrjäkari hortoilee mykkänä keittiön ja kylpyhuoneen väliä alusvaatteisillaan ja toistaa tyhjiä rituaaleja. Suurimman osan aikaa on niin pimeää, etteivät katsojat edes näkisi näyttelijää , ellei hän välillä avaisi jääkaapin ovea ja seisoisi tuijottamassa valoon tai laittaisi mikroaaltouunia päälle.

Syrjäkarin esiintymisessä on jotain hyvin paljasta ja aitoa, eikä katsojan ei tarvitse istua hänen kanssaan samassa huoneessa kovin kauaa huomatakseen, että on tullut imaistuksi masentuneen henkilökohtaiseen manalaan, jonka ilma on sakeanaan hämmennystä, häpeää ja epätoivoa. Tässä maailmassa vallitsee kahtalainen pelko: pelko siitä, ettei mitään tapahdu, ja toisaalta pelko siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. Aistit terävöityvät, mutta niistä ei ole paljonkaan apua, sillä totutut syy-seuraussuhteet eivät tässä maailmassa enää päde.

Työryhmän yhteisenä prosessina luodun esityksen musiikki, äänet, valosuunnittelu, puvustus ja lavastus ovat pienieleistä, oivaltavaa työtä, jotka yhtäältä luovat vaikutelman arkisesta normaaliudesta ja toisaalta uhkaavuudesta. Myös tästä masennuksessa on kyse – rajankäynnistä banaalin slaavilaisen surkeuden ja hulluuden välillä.

Soltan yhtenä lähtökohtana on ollut antiikin myytti Koresta, tytöstä jonka manalan kuningas sieppaa ja vie valtakuntaansa. Sieppauksen jälkeen Kore on tuomittu matkaamaan kuolleiden ja elävien maailman väliä; puolet vuodesta hän elää ihmisten joukossa, ja toisen puolen hän viettää kuolleiden joukossa jumalatar Persefonena. Käsiohjelmassa lyhyesti kerratun myytin merkitys esitykselle avautuu, kun Syrjäkarin esittämä masentunut onnistuu pakenemaan masennustaan ja palaa takaisin ”elävien kirjoihin”. Tai enemmänkin: voisi sanoa jopa, että esityksen toinen osa kuvaa maniaa. Avuttomuus vaihtuu rajattomaksi itseluottamukseksi, jossa identiteettiä, jopa sukupuoliroolia, voi vaihtaa kuin paitaa – ja tässä tapauksessa vaihdetaankin. Esityksen kakkososa kuvittaa mielenmaisemaa melko toisenlaisin kerronnan keinoin kuin ensimmäinen. Äänet, valaistus ja puvut kuitenkin tukevat taas Syrjäkaria hienosti.

Onnen huumaakin seuraa lopulta paluu takaisin maan pinnalle. Sekin hetki on koskettava ja tärkeä, eikä päästä katsojaa helpolla. Kreikkalaisen mytologian sijasta esityksen loppu luottaa yllättäen suomalaiseen kansanperinteen puhdistavaan voimaan ja suomalaisten suoruuteen.

”Solta” on portugalin kieltä ja merkitsee irti päästämistä. Vain esityksen näkemällä voi todeta, miten onnistunut nimivalinta on.

Tiedot



Kuriton Company:

Solta - Matka manalaan

Ohjaus: Tuomas Laitinen
Dramaturiga: Emilia Pöyhönen
Musiikki: Tuomas Rounakari
Valosuunnittelu: Marianne Lagus
Näyttelijä: Heidi Syrjäkari

Ensi-ilta 2.2.2012

Esitykset Teatteri Naamio ja Höyhene näyttämöllä
Korkeavuorenkatu 17, Helsinki:
to 2.2.2012 klo 19.00
la 4.2. klo 19.00
ke 8.2. klo 19.00
pe 10.2. klo 19.00
la 11.2. klo 19.00
ti 14.2. klo 19.00
to 16.2. klo 19.00
pe 17.2. klo 19.00