Julkaistu: 25.01.2012

Usko tai älä

Jani Ruscica: Kontrapunkti. Kolmikanavainen videoinstallaatio. © Helsingin taidemuseo
Meilahdessa on esillä Helsingin taidemuseon uusien teoshankintojen helmiä.

Taidemuseo Meilahden näyttely Usko tai älä tarjoaa omanlaisensa läpileikkauksen suomalaisesta nykytaiteesta. Näyttelyyn on valikoitu noin viisikymmentä Helsingin taidemuseon neljästäsadasta vuosina 2007–2011 hankkimasta teoksesta. Kokoelmanäyttely on yllättäen hyvin ajankohtainen – emme tiedä, millaisena Helsingin taidemuseon kokoelmatoiminta jatkuisi Guggenheim-hankkeen toteutuessa.

Esillä on paljon hienoja teoksia 24:ltä hyvin erilaiselta taiteilijalta. Näyttelyä ei ole rakennettu minkään teeman ympärille, mutta uskoon ja arvoihin liittyvien kysymysten kerrotaan yhdistävän teoksia. Teokset käsittelevät ihmisyyttä kovin erilaisista näkökulmista. Jos toistuvaa teemaa haluaa etsiä, sen voi ehkä löytää havainnosta – monissa teoksissa asiat eivät ole sitä miltä ne ensin näyttävät.

Muutamien installaatioiden, valokuvien ja videoteoksien lisäksi määrällisen enemmistön muodostavat perinteisemmät taidemuodot kuten maalaukset. Helsingin taidemuseon kokoelmista noin 40 prosenttia on esillä kaupungin eri virastoissa ja laitoksissa, joten kokoelmaa kartutettaessa on varmasti jonkin verran ajateltu teosten sijoituskelpoisuutta. Mukana on kuitenkin paljon mielenkiintoisia teoksia, joita tuskin on hankittu kokoelmiin tämä kriteeri mielessä.

Jani Ruscican kolmiosainen videoteos Kontrapunkti (2005) on näyttelyn näyttävimpiä. Teoksessa lyhytelokuvat Sahanpuruteema, Vuorovesiteema ja Kiwanon teema tuovat yhteen kolme erilaista musiikkiperinnettä ja niiden intensiivistä tulkintaa – Antti Halosen sahansoiton, Helsingin kamarikuoron ja katusoittaja Juha Kiwanon. Teoksessa tutkitaan musiikkia niin henkilökohtaisena kuin sosiaalisena kokemuksena muuttuvassa tilassa.

Jarno Vesalan installaatioiden Siellä (2009) ja Itku pitkästä ilosta (2006) selin olevat ihmishahmot pelästyttävät. Molemmat on sijoitettu tilaan erinomaisesti. Shokkiarvonsa lisäksi teokset herättävät ajatuksia myös vieraantumisesta ja ihmisestä yksinäisenä olentona, nurkassa seisomassa tai kaivoon pudonneena. Juhana Moisander lähestyy ihmisyyttä samankaltaisesta epämiellyttävyyden tunteesta käsin. Kauhun elementit liittyvät Moisanderin teoksissa kuitenkin huumoriin, kuten esillä olevassa videoinstallaatiossa Sunnuntaina ei riehuta (2008).

Nykyekspressionismi on näyttelyssä hyvin edustettuna ja korostuu erityisesti aivan uusimmissa hankinnoissa. Heikki Marilan ja Jussi Gomanin maalaukset hätkähdyttävät kuin myös Elina Merenmiehen Lost Battle (2010). Reima Nevalaisen Through Blue Eyes -teoksessa (2011) toistuu vangitsevana taiteilijalle tyypillinen silmättömien kasvojen teema.

Anssi Pulkkisen animaatiossa Mitään ei koskaan tapahdu (2007) ikkunan takaa seurattu huone hajoaa yhtäkkiä palasiksi. Näyttely päättyy toiseen seinän takana olevaan videotauluun, jossa toistuu lasin takaa tarkastelemisen illuusio. Terike Haapojan videoluuppiteoksessa Nimetön (Muotokuva) (2007) on kuvattu täytetty simpanssi vitriinissä, jonka pinnasta ohikulkevat katsojat heijastuvat. Simpanssi on jähmettynyt nukke, muotokuvana lajiaan edustamassa.

Usko tai älä jättää päällimmäisenä mieleen pelon kaupungin kokoelmatoiminnan tulevaisuudesta. Helsingin taidemuseo on maassamme merkittävä taideostaja ja kuuluu niihin harvoihin, joilla on mahdollisuus hankkia teoksia rohkeasti nykytaiteen kaikilta alueilta.

Tiedot

Usko tai älä – Uusia teoksia kokoelmista

16.12.2011–12.2.2012

Helsingin taidemuseo Meilahti

www.taidemuseo.fi